Giorgio hämmentyi tuon kysymyksen äänenpainosta, joka tuntui olevan verhottu kuumaan henkäykseen, värähti oikeasta onnentunteesta ja vastasi:
— Kovin onnellinen.
Ja sykkivin sydämin molemmat kuulivat höyrypillin vihellyksen.
He olivat yksin juna-osastossa. He sulkivat kaikki ikkunat ja odottivat kunnes juna läksi liikkeelle; sitten he syleilivät toisiaan, suutelivat toisiaan ja toistivat toisilleen kaikki ne hyväilynimet, joihin hellyytensä voima kahtena vuotena oli heidät totuttanut. Sitten jäivät he vieretysten istumaan, epämääräinen hymy huulilla ja silmissä, ja tunsivat, miten veren raju kuohunta vähitellen asettui. He näkivät ikkunoista yksitoikkoisen maiseman kevyeeseen punasinervään autereeseen käärittynä kiitävän ohi.
Ippolita sanoi:
— Laske pääsi tähän polvilleni ja paneudu pitkäksesi.
Giorgio laski päänsä hänen polvilleen ja paneutui pitkäkseen.
Ippolita sanoi:
— Huuliesi iho on hieman halkeillut tuulesta.
Ja sormillaan hän siirteli muutamia hänen viiksiensä karvoja pois suun edestä. Giorgio suuteli hänen sormiaan. Ippolita silitti hänen hiuksiaan ja sanoi: