— Santa Maria del Popoloon.
— Kuolleenako?
— Kuolleena.
Toinen mies, luisevan laiha ja keltaisen kelmeä, kaulassa leveä villahuivi, kumartui kauas; ja vetäen piipun suustaan, hän kysyi äänekkäästi:
— Mitä siitä on jäänyt jälelle tuonne kadulle?
Hänen suunsa oli toiselta puolelta väärässä, kuin palo-arven pöhöttämä, ja se värähteli, ikäänkuin siitä alinomaan olisi pulppuillut esiin karvasta sylkeä; ja hänen äänensä oli syvä, kuin olisi se lähtenyt maanalaisista onkaloista.
— Mitä siitä on jäänyt jälelle?
Alhaalla kadulla seisova kuorma-ajuri kumartui muurin juurelle. Katselijat vaikenivat paikaltaan hievahtamatta, odottaen vastausta. He saattoivat kivityksellä nähdä ainoastaan tumman pilkun.
— Hieman verta — vastasi ajuri, vielä kumartuneena, ja sauvan kärjellä etsien jotain verilätäköstä.
— Entä mitä vielä? kysäsi uudelleen tupakoitsija.