Hyvin nopeasti täti juoksi sisälle huoneeseensa ja palasi heti kädessä pieni tötterö, jonka Giorgion edessä aukaisi, ja josta ravisti vähän hienoa sokeria pivoonsa.
— Näetkö? Minulla ei enää ole muuta kuin tämä pieni jäännös.
— Huomenna, huomenna, täti… Mene nyt levolle. Hyvää yötä.
Giorgio ei voinut sitä kauempaa kestää ja jätti hänet täynnä inhoa ja sydän raskaana. Uudelleen hän astui parvekkeelle.
Täysi kuu kumoitti keskellä taivasta. Majella kohosi liikkumattomana ja jäisen kylmänä kuin joku niistä kuun vuorista, jotka kaukoputki lähentelee ihmissilmään. Guardiagrele nukkui. Bergamotit tuoksuivat.
— Ippolita! Ippolita! Koko hänen sielunsa ikävöi lemmittyä ja valitti, huutaen tänä ylimmän tuskan hetkenä apua. — Ippolita.
Äkkiä kaikui hiljaisuudessa huuto; se tuli valaistusta ikkunasta päin! Se oli naisen huuto. Sitä seurasivat toiset huudot, sitten lakkaamaton nyyhkytys, joka paisui ja hiljeni kuin laulun loppu. Kuolonkamppaus oli ohi. Muuan henki upposi kuolonomaiseen ja hiljaiseen yöhön.
II.
— On välttämätöntä, sanoi äiti, että minua autat; on välttämätöntä, että puhut hänen kanssaan, että annat hänen kuulla sinun mielipiteesi. Sinä olet vanhin lapsi. Se on välttämätöntä, Giorgio.
Ja hän kertoi edelleen miehensä hairahduksista, hän paljasti edelleen pojalle isän häpeällistä elämää. Tällä isällä oli rakastajatar: kähertäjätär, joka ennen oli ollut perheen palveluksessa, huonomaineinen ja mitä ahnein nainen; ja tätä naista ja hänen äpäriään varten isä tuhlasi omaisuuttaan ja rahojaan, mistään muusta välittämättä, laiminlyöden toimensa, laiminlyöden maatalouden, myyden sadot mitä halvimpaan hintaan ensi tarjoojalle, ainoastaan saadakseen rahaa; ja joskus meni niin pitkälle, että talosta puuttui kaikkein välttämättömin; ja tuo isä kieltäytyi maksamasta nuoremmalle tyttärelle, joka jo kauan oli ollut kihloissa, hänen myötäjäisiään. Ja jokaiseen nuhteluun hän vastasi huutaen, parjaten ja joskus vielä halpamaisin väkivaltaisuuksin. — Sinä asut kaukana, sinä et tiedä, missä helvetissä me elämme. Etkä voi kuvitella vähintäkään osaa siitä, mitä me kärsimme… Mutta sinä olet lapsista vanhin. Sinun täytyy puhua hänen kanssaan. Se on välttämätöntä, Giorgio, se on välttämätöntä.