Vihdoinkin hän päästi ilmoille katkeruutensa ja kateutensa tuota parempiosaista kohtaan, joka saattoi asua poissa kotoa, suurkaupungissa, keskellä tuntemattomia nautintoja, vieraana perheelle ja kuin toisenrotuinen olento, jolla oli tuhannet etuoikeudet.
— Vaiti! Vaiti!
Ja ollen suunniltaan äiti heittäytyi väliin ja löi Diegoa kasvoihin.
— Mene! Älä enää sano sanaakaan! Mene tiehesi, mene isäsi luo. En enää tahdo sinua kuulla, en enää tahdo sinua nähdä…
Vihanvimmansa järkyttämänä Diego epäröi, kenties odottaen veljensä pienintäkin liikettä hyökätäkseen hänen kimppuunsa.
— Mene! toisti äiti ponnistaen viime tarmoansa, sillä hän tunsi pyörtyvänsä Camillan käsivarrella, joka häntä tuki.
Silloin Diego läksi, kelmeänä raivosta, mutisten hampaiden välissä sanaa, jota Giorgio ei ymmärtänyt. Ja hänen raskaat pakenevat askeleensa kuuluivat autioista huoneista, joissa päivän valo jo alkoi sammua.
V.
Oli sateinen ilta. Giorgio loikoi vuoteellaan ja tunsi itsensä ruumiillisesti niin väsyneeksi ja lamautuneeksi, että tuskin enää jaksoi ajatella. Hänen ajatuksensa olivat epämääräiset ja katkonaiset; mutta vähäisimmätkin aistimukset häiritsivät häntä ja herättivät hänessä alakuloisuutta: harvojen ohikulkijain askeleet kadulla, seinäkellon napsutus, etäisen kellon lyönti, hevosen kavioiden kopse, vihellys, kiinni paiskatun oven paukutus. Hän tunsi olevansa yksin, irtitemmattu koko maailmasta, laskemattoman ajan aavikon eroittama omasta aikaisemmasta elämästään. Epämääräisenä sukelsi taas esiin hänen mielikuvituksestaan se liike, jolla hänen lemmittynsä oli laskenut harsonsa viime suudelmiansa yli; niinikään palasi mieleen vahaa kokoova lapsi kainalosauvoilleen.
— Minun täytyy kuolla, — ajatteli Giorgio. Hänen ahdistuksensa kasvoi äkkiä, ilman määrättyä syytä, ja kävi sietämättömäksi. Hänen raju sydämentykytyksensä kuristi kokoon hänen kulkkunsa kuin öinen painajainen. Hän keikahti ylös vuoteesta ja astui muutaman askeleen huoneessa, ollen suunniltaan ja kykenemättä tätä ahdistusta polkemaan. Ja hänen askeleensa kajahtivat aivoihinsa.