Kaikkivaltiaan puoleen ei tarvinnut hänen, Efraimin, enään kääntyä; — se oli tuon jalon, suuren miehen kädessä, mutta kuitenkin oli hänen tästälähin täyttäminen omaa vähäistä velvollisuuttaan pitää silmällä jokaisen pääsemistä eteenpäin.
Aina spitaalisten ja savuastioita heiluttavien poikain luo riensi Efraim vaeltajatulvaa vastaan takaisin huutaen jokaiselle osastolle: "Pelastetut! Pelastetut! Päämaalissa! Moseksen sauva hillitsee laineet! Jo ovat monet päässeet rantaan. Kiittäkäät Herraa! Eteenpäin, että tekin voisitte yhtyä riemuun! Kiinnittäkäät silmänne molempaan punaiseen valkeaan! Pelastetut ovat sytyttäneet ne! Niiden välillä seisoo Herran palvelija ja nostaa sauvansa!"
Sitten painoi hän taas, polvistuen kostealle hiekalle, korvansa maahan, ja nyt kuuli hän selvästi ja läheltä pyöräin ratinaa ja kovaa kavion kopsetta.
Mutta tuossa vielä kuulustellessaan vaikeni tämä melu vähitellen, eikä hän kuullut enään muuta kuin riehuvaa myrskyn ulvomista ja vaahtoisain laineitten pauhua tai yksinäistä huutoa, minkä itätuuli tänne toi.
Vaunut olivat saapuneet lahdelman kuiville paikoille ja viivyttelivät hyvän aikaa, ennenkuin ne pitkittivät kulkuaan tällä vaarallisella tiellä; mutta äkkiä kajahti egyptiläinen sotahuuto ja pyöräin ratina kuului uudelleen! Hitaammin entistään lähestyi se, — mutta kuitenkin nopeammin kuin kansa jaksoi vaeltaa.
Egyptiläisillekin oli tie laineista vapaa; mutta kunhan hänen kansalaisensa pääsivät vähänkin edelle, niin ei tarvinnut hänen enään peljätä tulevaisuutta; sillä pelastetut voivat yön aikana hajaantua erämaan vuoriin ja kätkeytyä paikkoihin, joihin eivät mitkään vaunut eikä hevoset voineet heitä seurata. Moses tunsi tämän maan, jossa hän niin kauvan oli pakolaisena oleskellut; kysymys oli ainoasti vihollisen lähestymisen ilmoittamisesta hänelle. Sentähden uskoi Efraim tämän sanoman eräälle leikkitoverilleen Benjaminin suvusta eikä hänellä ollut enään liian pitkältä pelastavaan rantaan. Itse jäi hän jälelle tarkastellakseen vielä lähestyvää sotajoukkoa, sillä jo kuuli hän, kumartumattaan ja kuulustelemattaan ja huolimatta myrskystä, mikä häntä vastaan pauhusi, pyöräin ratinaa ja hevosten hirnumista. Mutta spitaaliset, joiden korviin se niinikään kuului, vaikeroivat ja valittivat ja näkivät itsensä jo maahan viskatuiksi, yli ajetuiksi tai sysätyiksi kylmään vesihautaan, sillä tie oli käynyt kapeammaksi ja meri näkyi nyt täydellä todella tahtovan voittaa takaisin kadotettua alaansa.
Ihmiset ja karja eivät enään voineet kulkea eteenpäin niin laajoissa riveissä kuin ennen, ja rientäväin joukkojen kokoontuessa yhteen supistuivat he pitkiin jonoihin ja kallis aika meni hukkaan. Oikealla puolella olevat kahlasivat eteenpäin tunkevan veden läpitse — Kopeasti, hätäisesti, sillä jo kuului kaukaa egyptiläisten johtajain komennushuutoja.
Mutta viholliset olivat arvattavasti tulleet pidätetyiksi ja Efraim huomasi pian syyn vastustajain vähempään nopeuteen, sillä tie kävi aina pehmeämmäksi ja sotavaunujen kapeat pyörät leikkasivat varmaankin syvältä siihen ja ehkäpä vaipuivat aina akseliaan myöten liejuun.
Pimeän turvissa hiipi hän vainoojia niin lähelle kuin mahdollista ja kuuli milloin kirouksen, milloin julman käskyn viljellä ruoskaa voimallisemmin; mutta vihdoin kuuli hän selvästi, kuinka eräs johtaja huusi vieruskumppanilleen: "Kirottua mielettömyyttä! Olisivatpa vain antaneet meidän lähteä ennen puoltapäivää eikä odottaa kunnes ennustusmerkkejä tutkittiin ja kaikella juhlallisuudella asetettiin Anno Baïn sijaan, niin olisi työ ollut helppoa ja me olisimme vanginneet heidät niinkuin lintuparven! Onpa ylimmäinen pappi muulloin ollut urhoollinen taistelussa ja nyt jättää hän johdon kädestään, koska muka kuoleva vaimo liikuttaa hänen sydäntään!"
"Siptah'n äiti!" keskeytti toinen hänen puhettaan. "Ja kuitenkaan ei olisi kaksikymmentä prinsessaa pitänyt saada vieroittaa häntä velvollisuudestaan. Jos hän olisi jäänyt, niin emme olisi tarvinneet ruoskia hevosia kuoliaaksi, ja sitä vielä aikana, jolloin kukin järkevä johtaja antaa väkensä levähtää leirinuotioin, ehtooaterian ja lautapelin ääressä. Hevosille, Heter! Ne juuttuvat jälleen santaan!"