Tässä valtasi kauhu hänet ja hän sulki ja avasi vapisevat kätensä; mutta kohta kokosi hän jälleen ajatuksensa ja alkoi uudestaan puhua. Mutta Mirjam kielsi häntä ankarasti, koska se tulisi hänen loppuansa kiiruhtamaan.
Silloin kokosi kärsivä voimansa ja huusi kiivaasti ja niin lujasti kuin hän voi, mitattuaan pitkällä silmäyksellä naisprofeetan korkeata vartaloa: "Sinäkö tahdot estää minua tekemästä mitä minä voin? — Sinäkö?!"
Jonkinlainen pilkka oli kaikunut tästä kysymyksestä, mutta hän tunsi, että oli välttämätön säästää voimiaan; sillä paljon tyynemmin ja ikäänkuin puhuisi hän itsekseen pitkitti hän: "Niin en voi lähteä täältä, ei! Kuinka se on käynyt; miksi minä, kaikki, kaikki… Täytyykö minun kärsiä, niin en tahdo valittaa, kun hän vain saa tietää, kuinka on käynyt. Oi, Nun, hyvä, vanha Nun, joka minulle lampaan lahjoitti pienenä ollessani — minä rakastin, sitä kovin — ja sinä Efraim, poikani, teille tahdon kaikki uskoa."
Tässä katkaisi kova yskä hänen sanansa, mutta ruvettuaan kohta hengittämään kääntyi hän jälleen. Mirjamin puoleen ja huusi äänellä, josta katkera vastenmielisyys kuului niin lujasti, että se niitä, jotka, tunsivat hänen ystävällisen olentonsa, olisi oudostuttanut: "Mutta sinä tuolla — sinä ylpeä vaimo, syvällä äänellä, joka olet lääkäri, sinä olet houkutellut hänet Taniksesta, sotilaistaan ja minultakin… Hän, hän noudatti tahtoasi. Ja sinä… olet ruvennut toisen vaimoksi; se oli varmaankin hänen tulonsa jälkeen… Niinpä; Sillä kun Efraim häntä kutsui, nimitti hän sinua vielä neidoksi… Minä en tiedä onko se tuottanut hänelle, Hosealle, tuskan… Mutta yhden tiedän ja se on, että minä tahdon ja minun täytyy tunnustaa, ennenkuin se on liian myöhäistä… Ja sitä saavat vain ne kuulla, jotka häntä rakastavat, ja minä — kuuletkos? — minä rakastan häntä, rakastan häntä enemmän kuin kaikkia muita maailmassa! Mutta sinäkö? Sinulla on puoliso ja Jumala, jonka käskyjä sinä hartaasti tottelet — sanothan sinä sen itse! Mitä voi Hosea olla sinulle? Sentähden pyydän sinua jättämään meidät. Harvat niistä, jotka minä tunsin, ovat minulle olleet vastenmieliset; — mutta sinä, — sinun äänesi, sinun silmäsi — se kuristaa sydäntäni — ja jos sinä olet lähelläni, en voisi minä puhua, niinkuin minun kuitenkin täytyy… Ja puhuminen, oi, se tuottaa tuskaa! Mutta ennenkuin menet — olethan lääkäri — anna minun kuitenkin tietää vielä yksi seikka: — minulla on monellaista sanottavaa hänelle, ennenkuin minä kuolen… onko puhe oleva minulle kuolemaksi?"
Silloin ei löytänyt naisprofeetta muuta sanaa kuin tämän lyhyen: "Sinä sanoit sen!" Ja tällä kertaa kuului se varoittavalta ja lujalta.
Kun hän sitten horjuen lääkärinä sairaalle olevan velvollisuuden ja kuolleen käskyä noudattamatta olevan halun välillä huomasi harmaan Nunin silmäyksestä kehoituksen tottelemaan toisen tahtoa, läksi hän kumarruksissa teltasta; mutta tuolla ulkona seurasivat onnettoman katkerat sanat häntä ja turmelivat häneltä niin kunniallisesti aljetun päivän ja vielä monen tunnin tulevaisuudessakin ja loppuun saakka ei hän tietänyt selittää, miksi häntä tämän kurjan kuolevan edessä oli hallinnut tunto, että hän oli vähempi kuin tuo toinen ja että hänen täytyi peräytyä toisen edessä.
Niin pian kuin Kasana sitten huomasi olevansa yksinään isoisän ja tyttären pojan kanssa ja Efraim oli laskeunut vuoteen ääreen polvilleen, mutta ukko suudellut hänen otsaansa ja kumartanut valkoisen päänsä kuullakseen hänen hiljaisia sanojaan, alkoi hän jälleen:
"Nyt tunnen itseni paremmaksi. Tämä suuri vaimo… Nuo kolkot yhteenkasvaneet silmäluomet… Nuo yönpimeät silmät; — ne hehkuvat niin kummasti ja kuitenkin ovat ne kylmät… Tämä vaimo… Onko Hosea häntä rakastanut, isä? Sano se minulle, tätä en varmaankaan kysy turhasta uteliaisuudesta!"
"Hän kunnioitti häntä", vastasi ukko murheissaan, "niinkuin jokainen kansan mies; sillä hänellä on ylevä henki ja Jumalamme ilmoittaa hänelle äänensä; mutta sinä, minun sydänkäpyseni, olet ollut lapsuudesta hänelle tuttu, sen tiedän minä."
Silloin kouristi kuolevaa hiljainen kauhu. Vähäksi ajaksi sulki hän silmänsä ja hänen suunsa ympärillä leikitsi suloinen hymy.