"Olkoonpa niinkin. Se lähentää häntä meihin ja siinä on meille kylliksi! Näkemään asti tänä ehtoona! Hosean sukulaisen uskon minä nyt siksi aikaa vieraanvaraisuuteesi ja kauniin tyttäresi ystävälliseen hoitoon, sillä hän näkyy hyvin kyllä tarvitsevan molempiakin."
Neljäs Luku.
Niinkuin koko kaupungissa, niin vallitsi eversti Hornecht'in talossakin syvä suru. Kerityt olivat miesten päät ja naisten otsat tomulla peitetyt. Kuollut oli sotilaan puoliso jo kauvan sitten, mutta hänen tyttärensä ja naisväki ottivat hänen vastaan liehuvilla hunnuilla ja äänekkäillä valituksilla; sillä talonherran langolta olivat esikoinen ja pojanpoika kuolleet ja kuinka monessa sukulaispiirissä olikaan rutto vaatinut uhrinsa!
Mutta tuo heikko nuorukainen veti naisten huolen kokonaan puoleensa, ja sittenkuin hän oli pesty ja pään haavat lääkitsevällä balsamilla voidellut ja uudelleen sidotut, tarjottiin hänelle tulista viiniä ja ruokaa; ja näin virvoitettuna sekä vahvistettuna noudatti hän isäntänsä tyttären kutsumusta.
Pölyisestä ja haavoitetusta nuorukaisesta oli tullut kaunis, nuori mies. Hänen päätänsä ympäröivän uuden valkoisen siteen alta valuivat voidellut hiukset pitkissä, aaltomaisissa suortuvissa, kullalla kirjaillut vaatteet, talon tyttären kuolleen puolison varastosta, verhosivat hänen joustavia, hieman päivettyneitä jäseniänsä. Juhlapuku, josta uusi, hieno narduksen haju lemahteli, näkyi häntä miellyttävän, sillä kirkkaasti loistivat mustat silmänsä hyvinmuodostetuista kasvoista.
Kauniimpaa nuorta miestä ei ollut everstin tytär pitkään aikaan nähnyt; ja itse oli hän rakastettava ja suloinen olento. Lyhyen avioliiton jälkeen miehen kanssa, jota ei hän rakastanut, oli Kasana, tuskin vuottakaan häiden jälkeen palannut isänsä huoneesen takaisin, sillä sieltä puuttui emäntä; ja suuri omaisuus, mikä hänelle, puolison kuoleman jälkeen, oli langennut, teki hänelle mahdolliseksi tuoda sotilaan yksinkertaiseen kotiin sitä komeutta ja suloa, mikä hänelle itselleen oli tarpeeksi käynyt.
Hänen isänsä, joka sotajoukossa oli ankara, usein äärettömästi kiivas mies, antoi hänen tehdä niinkuin hän tahtoi. Ennen oli hän armottomasti vaatinut tyttärensä täyttämään hänen tahtoansa, pakoittaessaan tuon viisitoista vuotisen tytön avioliittoon paljon vanhemman miehen kanssa. Tämä oli syystä että hän oli huomannut Kasanan olevan taipuvaisen Hosea-päällikön puoleen ja hänestä näytti häpeälliseltä saada heprealainen vävykseen, jolla ei silloin vielä ollut etevää sijaa sotajoukossa. Egyptiläisen neiden täytyi ehdottomasti totella isäänsä, kun tämä valitsi puolison hänelle, ja Kasanakin oli siihen myöntynyt, vaikka olikin sen ohessa vuodattanut niin kuumia kyyneleitä, että eversti oli iloinen kun hän oli noudattanut hänen tahtoansa ja oli ojentanut kätensä sellaiselle puolisolle, jota ei hän voinut rakastaa.
Mutta leskenäkin oli hänen tyttärensä kiintynyt heprealaiseen; sillä kun sotajoukko oli sodassa, ei lakannut hän pelkäämästä ja viettämästä yötä ja päivää kiusallisessa levottomuudessa. Kun tietoja saapui sotajoukosta, kysyi hän vain Hoseasta; ja hänen taipumuksensa syyksi Hoseaan luki isä sen, että hän kieltäysi kosijasta toisensa perään. Leskenä oli hänellä oikeus ottaa kenenkä tahtoi ja tuo helläsydäminen nainen rohkeni hämmästyttää isäänsä jyrkällä päättäväisyydellään, jolla hän ei ainoastaan kohdellut häntä itseään ja omansäätyisiä kosijoita, vaan prinssi Siptahiakin, jonka asian eversti oli omakseen omistanut.
Tänään ilmasi Kasana niin julkisesti ja hillittömästi isän läsnäollessa ilonsa heprealaisen kotiintulosta, että tuo kiivas mies kiiruhti ulos välttääkseen kiivastumistaan ajattelemattomiin töihin ja sanoihin. Nuoren vieraansa jätti hän tyttärensä ja imettäjänsä huolenpitoon.
Ja minkä vaikutuksen tekikään nuorukaisen suhteelliseen sieluun everstin kartano tilavine suojineen ja pylväsrikkaine, avonaisine kuistineen, loistavine, kirjavine maalauksineen, taiteellisine huonekaluineen ja koristuksineen, pehmeine patjoineen ja suloisine lemuineen! Uutta ja outoa oli tämä kaikki karjainomistajan pojalle, joka oli tottunut elämään suuren, mutta aivan koristelemattoman maalaishuoneen paljaiden, harmajain seinäin sisällä ja viettämään kokonaiset vuosikaudet kangastelteissä paimenten ja karjain parissa, enemmän vapaassa ilmassa, kuin katoksen alla! Hänestä tuntui niinkuin olisi hän lumouksen kautta siirretty korkeampaan, ihanampaan maailmaan ja niinkuin hän kalliissa puvussaan, voidelluilla kähärillään ja äsken pestyllä ruumiillaan vallan hyvin soveltuisi tähän. Ihanaa oli tosin kaikkialla maailmassa, jopa vapaudessa laitumella paimenten parissa ja ehtoon viileässä, nuotion ääressä teltan edessä, jolloin paimenet lauloivat, metsästäjät kertoivat seikkailujaan ja tähdet kimaltelivat niin ihmeesti hänen päänsä yläpuolella. Mutta kaiken tämän edellä kävi raskas, vastenmielinen työ; tässä taas oli katseleminen ja hengittäminen nautintoa ja kun nyt esirippu aukeni ja nuori leski tervehti häntä ystävällisesti, vaatien häntä istumaan itseään vastapäätä ja milloin asetti kysymyksiä hänelle, milloin myötätuntoisesti kuunteli hänen vastauksiansa, silloin uskoi hän, että hän, niinkuin ennen hävitetyn huoneen raunioitten alla, oli kadottanut järkensä, että unista suloisin oli liitänyt hänen luokseen ja että mikä nyt uhkasi tukehduttaa häntä ja niin usein katkasi häneltä puheentulvan, oli ylenpalttinen ilo, jonka tuo suuri Aschera, Baalin kumppani, oli hänen ylitsensä vuodattanut, tuo, josta fenisialaiset kauppiaat, jotka toivat paimenille monenlaisia hyviä tavaroita, olivat paljon hänelle kertoneet ja josta ankara Mirjam kotona oli kieltänyt häntä puhumasta.