Voiton riemu, menestyksen ilo oli vallannut Efraimin ja hänen monen joukkonsa, mutta kun aurinko meni mailleen eikä näkynyt Huria ja hänen joukkoansa, tulivat Nun ja hänen kansalaisensa levottomiksi.
Efraim oli jo ottanut huolekseen lähteä muutamien kumppanien kanssa tiedusteluille, kun eräs lähettiläs ilmoitti Hurin sotilasten kadottaneen rohkeutensa nähdessään hyvin varustetun egyptiläisen linnan. Heidän johtajansa oli kyllä kehoittanut heitä ryntäykseen, mutta hänen joukkonsa oli pelännyt sellaista uhkarohkeutta, ja ellei Nun väkineen tulisi heidän avukseen, niin lähtisivät he toimittamattomin asioin sieltä pois.
Silloin päätettiin auttaa noita arkamielisiä. Iloisella luottamuksella mentiin heidän luokseen ja vaeltaessaan viileässä yössä kuvailivat Efraim ja Nun Josualle, kuinka he olivat Kasanan löytäneet ja kuinka hän oli kuollut. Mitä Kasana oli tahtonut ilmoittaa rakastetulle, tuli hänelle nyt tiedoksi ja sotilas kuunteli tätä syvästi liikutettuna ja kulki sitten miettien ja vaiti, kunnes he olivat saapuneet Dophkaan, turkoskaivoksien laaksoon, jonka keskellä se linna kohosi, johonka vankien huoneet päättyivät.
Hur oli väkineen pysynyt salassa eräässä rotkossa, ja sittenkuin Josua oli jakanut heprealaisten koko voiman useampiin osastoihin ja määrännyt kullekin tehtävänsä, antoi hän aamuhämärässä merkin rynnäkköön.
Lyhyen taistelun perästä voitettiin tuo pieni vartioväki ja linna valloitettiin. Aseettomat egyptiläiset lähetettiin kotiin niinkuin heidän kumppaninsakin vaskikaivoksista. Vangit vapautettiin ja spitaalisten, joiden kortteeri oli eräässä sivulaaksossa tuollapuolen kaivoksien ja joiden seassa myöskin löytyi sellaisia, jotka Josuan käskystä olivat tänne tuodut, sallittiin määrämatkan päässä seurata voittajia.
Mitä Hur, Mirjamin puoliso, ei voinut, onnistui Josualle, ja ennenkuin nuoret sotilaat Efraimin kanssa olivat lähteneet, kokosi Nun heidät kokoon ja kiitti yhdessä heidän kanssansa Herraa. Nekin, jotka seisoivat Hurin johdon alla, yhtyivät tähän rukoukseen ja missä Josua näyttäytyi, kunnioittivat Efraimin nuoret ystävät häntä riemuiten.
"Onnea päämiehellemme!" kaikui usein heidän vaeltaessaan eteenpäin. "Onnea hänelle, jonka korkein valitsi miekakseen. Häntä seuraamme kernaasti; hänen kauttaan vie Jumala meidät voittoon!"
Tähän huutoon ottivat Hurin sotilaatkin osaa eikä hän estänyt heitä siitä; olipahan hän linnan rynnäkön johdosta kiittänytkin Josuaa ja ilmoittanut hänelle iloaan hänen vapautuksestaan.
Lähdössä oli nuorempi peräytynyt, antaakseen vanhemmalle miehelle etusijan, mutta Hur oli pyytänyt harmaata Nunia, joka oli häntä paljon vanhempi, astumaan joukon etunenään, vaikka Moses ja vanhimmat olivat, kansan pelastuttua ruokomeren rannalle, asettaneet hänet heprealaisen sotavoiman ylimmäiseksi päämieheksi.
Tie johti ensiksi tasaisen vuorilaakson läpitse. Sitten kulki se miekkakärjen solan poikki, joka oli ainoa tie vuorikaivosten ja ruokomeren välillä.