Louhinen ja autio oli tuo kallioinen maakunta, jyrkkä oli kiivettävä polku. Josuan harmahtunut isä, joka oli kasvanut Gosenin tasangoilla ja oli tottumaton vuorilla kiipeämiseen, kannettiin ilohuudoilla pojan ja tyttärenpojan käsivarsilla, kunnes saavuttiin vuorisolaan. Mutta Mirjamin puoliso, joka sotajoukkonsa etunenässä seurasi Efraimin tovereita, kuuli nuorukaisten riemun, astui pää kumarassa heidän jäljissään ja katseli sen ohessa kolkosti maahan.
Täällä ylhäällä oli levähtäminen sen kansan odottamiseksi, joka Sin-erämaan läpi oli vietävä Dophkaan.
Vuorisolasta tähystelivät voittajat vaeltajia, mutta vielä ei ollut heistä mitään huomattavaa. Mutta kun he silmäilivät sitä vuoripolkua, jota he olivat tulleet, tarjoutui heille niin suuri ja ihmeteltävä näkö, että se tenhovoimalla veti jokaisen silmät puoleensa, sillä heidän allansa levisi ympyriäinen laakso, jota ympäröitsivät korkeat kalliot, rotkot, kummut ja töyränteet, mitkä näkyivät nousevan ylös hiekasta milloin mustan kiiltävinä, milloin harmaina ja ruskeina, milloin punertavina ja viheriöinä ja viittailivat atsurisiniseen, hohtavan kirkkaasen erämaan taivaasen, missä ei yhtään pilveä näkynyt.
Autiota ja tyhjää, hiljaista ja elotonta oli kaikki, mitä he täällä näkivät. Noiden moniväristen kallioitten rinteillä, jotka ympäröivät hiekkaista laaksonpohjaa, ei kasvanut yhtään kortta eikä edes kasvaintakaan Ei yksikään lintu, mato tai kovakuoriainenkaan elähyttänyt tätä hiljaista kaikkea eloisuutta vihaavaa paikkaa. Täällä ei kohdannut silmää mikään, mikä olisi muistuttanut ihmisellisestä olemuksesta, kylvämisestä, istuttamisesta ja toimeliaisuudesta. Näitä suuria, ei ketään elävää olentoa hyödyttäviä kuvia näkyi Jumala tehneen itseänsä varten. Joka tähän erämaahan tunkeutui, hän astui paikkaan, jonka korkein ehkä oli valinnut leposijaksi niinkuin tuon hiljaisen, lähestymättömän temppelin pyhästön.
Nuori miehistö oli vaijeten katsellut tuota ihmeteltävää taulua jalkainsa alla. Nyt se leiriytyi ja osoitti kaikenlaista palvelusta vanhalle Nunille, joka rakasti nuorison seuraa. Pikaan valmistetun suojuskaton alla lepäsi hän heidän keskellään ja kertoi loistavin silmin urotöistä, joita hänen poikansa sotapäällikkönä oli tehnyt.
Josua ja Hur seisoivat sill'aikaa yhä vielä kallionhuipulla ja tuo edellinen katseli vaijeten alas autioon kallionlaaksoon, joka taivaan sinisen holvin peittämänä ja vuorenkorkuisten Jumalan omassa tehtaassa tehtyjen patsaitten ja pilarein ympäröimänä aukeni hänelle valtavampana kaikista temppelisaleista.
Vanhempi mies oli jo kauvan katsellut kolkosti maahan, mutta äkkiä keskeytti hän vaitiolon sanoen: "Succothissa pystytin minä muistokiven ja avuksihuusin Herraa, olemaan todistajana minun ja sinun välillä. Mutta tässä paikassa, tässä hiljaisuudessa näkyy minusta, niinkuin voisimme ilman merkkiä tai tunnustähteä olla varmat hänen läheisyydestään." Tässä ojensi hän itseänsä ja pitkitti: "Ja minä nostan nyt silmäni sinun puoleesi, Adonaï, ja asetan sanani sinulle, Jehovah, sinä Abrahamin ja isäimme Jumala, ettäs toisen kerran olisit todistajana minun ja tämän miehen välillä, jonka sinä itse kutsuit palvelukseesi, että hän olisi miekkanasi".
Korotetuin silmin ja käsin oli hän huutanut nämät sanat. Sitten kääntyi hän toisen puoleen ja sanoi juhlallisella vakavuudella: "Nyt kysyn minä siis sinulta Hosea, Nunin poika, muistatko sinä todistusta, minkä sinä ja minä teimme kiven edessä Succothissa?" "Minä muistan sen", kuului vastaus. "Ja kovassa onnettomuudessa ja suuressa vaarassa olen minä tunnustanut, mitä korkein minulta pyytää ja olen halullinen omistamaan kaiken ruumiini ja sieluni voiman, josta minun on häntä kiittäminen, hänelle, yksin hänelle ja hänen kansalleen, joka myöskin on minun kansani. Josua on tästälähin oleva nimeni. En egyptiläisiltä enkä keltään vieraalta kuninkaalta etsi tästälähin apua, sillä se oli Herra meidän Jumalamme, joka sinun vaimosi suvun kautta antoi minulle tämän nimen".
Silloin katkasi Hur hänen puheensa ja lausui juhlallisella vakavuudella:
"Sitäpä juuri toivoin kuulevani, ja kun korkein tälläkin paikalla on todistajana minun ja sinun välilläsi ja kuulee tätä keskustelua, niin toteutukoon tässä, mitä minä hänen kasvojensa edessä lupasin. Sukukuntain päämiehet ja Moses, Herran palvelija, ovat korottaneet minut kansan sotajoukon ylimmäiseksi päälliköksi: Mutta nyt kutsut sinä itseäsi Josuaksi ja olet vannonut ei ketään muuta palvelevasi kuin Herraa meidän Jumalaamme. Tiedän myöskin hyvin, että sinä sotajoukon johtajana voit enemmän kuin minä, joka olen harmahtunut karjalaumojen seassa tai kuin joku toinen heprealainen, olkoon hänen nimensä mikä hyvään, ja niin toteutuu siis lupaus Succothissa. Mosekselta, Herran palvelijalta, ja vanhimmilta tahdon minä vaatia, että he uskovat sinulle johtajan viran. Heidän käteensä panen minä ratkaisun ja tietäessäni, että korkein katsoo sydämeeni, tunnustan myös, että minä ajattelin sinua salaisella katkeruudella. Mutta kansan hyväksi tahdon unohtaa mitä meidän välillämme on ja tässä tarjoon käteni sinulle!" Samalla ojensi hän Josualle kätensä ja tämä tarttui siihen ja vastasi avomielisesti: