Kuljettuaan Babaportin läpi olivat he samannimisessä laaksossa ja vaelluksellaan Sin-erämaan kautta tavanneet vain laaksoja jyrkästi kohoavilla kallioseinillä. Eräs kuolemankarvainen korkea vuori oli mustana ja hirvittävänä kohonnut punertavien jyrkänteiden yli ja nämä olivat näyttäneet vaeltajista kauheilta, ihmiskäsin tehdyiltä teoksilta, sillä niiden säännöllisillä välitiloilla pystytetyt kiviläjät olivat selvästi nähtävissä, ja olisipa saattanut luulla, että nuo jättiläis-rakentajat, joiden kädet olivat työskennelleet maailmanluojan palveluksessa, olivat tulleet pois kutsutuiksi, ennenkuin he olivat täyttäneet tämän työn, jonka ei tässä erämaassa tarvinnut kammoksua ketään tutkivaa silmää, eikä näkynyt olevan määrätty palvelemaan ketään elävää olentoa. Harmaat ja ruskeat graniittikalliot ja rotkot kohosivat tien ohella ja sitä peittävässä hiekassa oli suuria kasoja pieniä punaisia parfyriliuskoja ja hiilimustia, ikäänkuin vasaran rikkomia kiviä, mitkä olivat kuonankaltaisia, josta vaskea sulatetaan. Viheriän välkähtävät, kummallisesti muodostetut kallionlohkareet ympäröivät noita ahtaita, vuorien parittamia korkolaaksoja, joista toinen liittyi toiseen. Tuo ylöspäin nouseva tie kulki niiden läpi ja usein oli vaeltajia, heidän astuessaan tuollaiseen kattilalaaksoon, vallannut pelko, että tuo korkea, takapuolella oleva kallio, pakottaisi heitä palajamaan takaisin. Silloin oli napina ja valitus noussut; mutta pian oli aukko tullut näkyviin, mikä johti uuteen kalliolaaksoon.
Ruokomeren rannalla olevasta satamasta lähdettyään olivat he usein kohdanneet orjantappuraisen gummiakasian ja erään lemuavan erämaan kasvin, jota eläimet söivät; mutta jota pitemmälle matkue tunki kallioiseen erämaahan, sitä kuivemmaksi ja kuumemmaksi oli hiekka käynyt, ja vihdoin oli silmä turhaan etsinyt kasvia ja puita.
Elim'issä tavattiin makeita lähteitä ja varjoa antavia palmuja ja ruokomeren luona täytettyjä allikoita; mutta jo leiriytyessä Sin'in erämaassa ei löydetty mitään millä janoa sammuttaa, ja puolenpäivän aikaan näytti ikäänkuin joukko pahoja henkiä olisi ajanut varjon kallionseinämistä, sillä kaikki loisti ja hehkui näissä kallioissa ja syvänteissä, eikä missään ollut turvaa auringon polttoa vastaan.
Leirissä oli viimeinen mukana tuotu vesi jaettu ihmisille ja eläimille, ja kun matkue seuraavana aamuna oli tielle lähtenyt, ei ollut enään pisaraakaan löytynyt kiihtyvän janon sammuttamiseksi.
Silloin oli tuo vanha, vähäuskoinen haluttomuus ja vastenmielisyys jälleen vallannut kansajoukon. Eivät loppuneet kiroukset Mosesta ja vanhimpia vastaan, jotka olivat hyvästä olosta Egyptissä vieneet heidät sellaiseen kurjuuteen; mutta kun kansa vihdoin oli kiivennyt huipulle, olivat kuivat kielen kantimet käyneet jo liian kuiviksi pilkkaamaan ja kiroamaan.
Vanhan Nun'in, Efraimin ja Hurin sanansaattajat olivat jo lähestyville ilmoittaneet, että nuori miehistö oli saanut voiton ja vapauttanut Josuan ja muut vangit, mutta uupumus oli käynyt niin suureksi että tämä sanoma tuskin oli vaikuttanut mitään muutosta ja havaittiin ainoastaan heikko hymy miesten parrakkailla huulilla tai pikainen säihky naisten mustissa silmissä.
Mirjamkin oli kalpean Milcan kanssa jäänyt seuralaistensa luo eikä kehoittanut, kuten muulloin, kiittämään korkeinta.
Ruben, hänen raskasmielisen hoidokkaansa puoliso, joka pelosta tulla petetyksi ei rohjennut antautua uudestaan heränneen toivon valtaan, oli hiljainen, harvapuheinen mies ja sentähden ei voinut ensimäinen sanansaattaja sanoa kuuluiko hän vapautettujen joukkoon. Kuitenkin valtasi suuri liikutus Milcan ja kun Mirjam käski hänen hiljaa odottamaan, riensi hän toisesta ystävästä toiseen kysellen heiltä vilkkaasti. Mutta kun ei hän saanut mitään tietoa kadotetusta; puolisostaan, purskahti hän äänekkäisiin nyyhkytyksiin ja pakeni jälleen naisprofeetan luo. Hänen luonaan löysi hän vähän lohdutusta, sillä Mirjamkin, jonka piti tervehtää puolisoansa voittajana ja nähdä lapsuutensa ystävän pelastettuna, oli itseensä sulkeutunut ja ahdistettu ja näytti niinkuin painaisi häntä, raskas kuorma.
Niinpiankuin Moses oli saanut tietää, että hyökkäys vuorikaivoksiin oli onnistunut ja Josua pelastettu, oli hän jättänyt kansan; sillä hänelle oli kerrottu, että sotaiset amalekilaiset, jotka asuivat kosteikossa Sinai-vuoren juurella, varustautuivat estääkseen vaeltajilta kulkua heidän vedestä ja palmuista rikkaan erämaan saaren läpitse. Silloin oli hän muutamien valittujen miesten kanssa lähtenyt vakoamisretkelle vuoren poikki. Alus'en ja kosteikon edessä olevan laakson, Raphidim'in välillä, alkoi hän jälleen yhtyä kansalaisiinsa.
Abidanin, benjamilaisten päällikön, niinkuin myöskin, vuorikaivoksista palautuneiden Hurin ja Nun'in, Judan ja Efraimin sukujen päämiesten, tuli sill'aikaa olla hänen ja hänen seuralaistensa sijaisia.