Se oli tullut aavistamatta. Hän oli neuvonut heitä Moseksen päätökseen ja hän toivoi vain, että asia kävisi niinkuin hän oli mielessään ajatellut, erittäinkin huomattuaan nuoren vaimonsa itsekkään silmäyksen.
26 Luku.
Virkistyneenä ja rohvaistuneena läksi kansa varhain seuraavana aamuna tielle; mutta tuo pieni lähde, jota vihdoin oli saatu kaivamisilla juoksemaan, oli täydellisesti tyhjä.
Kuitenkin kärsittiin se keveästi, että se kieltäytyi lahjoittamasta varoja mukaan otettavaksi; sillä Alus'essa toivottiin toinen kaivo löydettävän.
Loistavassa majesteettiudessa oli aurinko kohonnut puhtaalle taivaalle. Valo vaikutti herättävästi ihmisten sydämiinkin ja niinkuin tuo sininen holvi korkeudessa, niin loistivat kalliot ja tien keltainen hiekkakin. Lemuava, puhdas, keveä, yön viileyden virkistämä ilma paisutti vaeltajain rintaa ja käyminen tuli huviksi.
Miehillä oli suurempi uskallus, vaimojen silmät loistivat iloisemmin kuin pitkään aikaan ennen; sillä Herra oli jälleen näyttänyt kansalle, että hän ajatteli sitä hädässä ja isät ja äidit katselivat ylpeydellä poikia, jotka olivat vihollisen voittaneet. Useammissa sukukunnissa oltiin jälleen tervehditty jotakuta hukkuneena pidettyä jäsentä. Tervetulleena velvollisuutena pidettiin palkita niitä kärsimyksiä, joita tuo hirvittävä pakkotyö oli hänelle tuottanut. Sitäpaitsi iloittiin ei vain efraimilaisten seassa, vaan kaikkialla Josuan takaisintulosta, sillä kaikki paitsi Judan sukukuntalaiset kutsuivat entisen Hosean Josuaksi, ajatellen tuota lohdullista lupausta, mikä tässä nimessä oli kätkettynä.
Nuorukaiset, jotka hänen johtonsa alla olivat karkoittaneet egyptiläiset, kertoivat kansalaisilleen, mikä mies Nun'in poika oli, kuinka hän oli kaikkia muistanut ja asettanut jokaisen sille sijalle, johonka hän soveltui. Kehenkä hänen silmäyksensä sattui, hänessä syttyi taistelun into. Hänen sotahuutoansa vain pelkäsivät viholliset.
Sen silmät, joka kertoi vanhasta Nun'ista ja hänen urhoollisesta tyttärensäpojasta, loistivat. Efraimin sukukunnalle, jonka korkeat vaatimukset olivat monelle olleet pahennukseksi, suotiin tämän vaelluksen aikana etusija. Ainoasti Judan sukukuntalaisten kuultiin napisevan ja sadattelevan. Jotakin syytä löytyi arvattavasti tuohon tyytymättömyyteen, sillä heidän ruhtinaansa Hur ja hänen nuori vaimonsa astuivat tällä kertaa raskaan kuorman rasittamana eteenpäin. Joka heitä puhutteli, olisi tehnyt paremmin valitessaan toisen hetken.
Niinkauvan kuin aurinko loisti vinosti, löytyi vielä muutamia varjoja hiekkakivikallioitten syrjässä, jotka rajoittivat tietä kummallakin puolella tai kohosivat sen keskellä ja kun Koran pojat virittivät laulun, lauloi nuori ja vanha yhdessä, ja iloisimmasti ja kiitollisimmasti Milca, joka ei enää ollut kalpea, sekä Ruben, hänen vapautettu, onnellinen puolisonsa.
Lapset poimivat kullankarvaisia kolokvintiomenia, jotka pudonneina kuivista oksista, niinkuin taivaasta, makasivat tiellä ja he toivat niitä vanhemmille. Mutta ne olivat karvaita kuin sappi ja eräs jyrkkä vanhus Sebulonin savusta, joka säilytti niiden kovia kuoria, pitääkseen niissä voiteita, sanoi: "Niin on käyvä tämänkin päivän. Se näyttää vielä iloiselta; mutta jos aurinko nousee korkeammalle emmekä löydä vettä, niin tulemme karvasta maistamaan!"