Ja liian pian toteutuikin hänen ennustuksensa, sillä niinkuin tie, joka erottuaan hiekkakiviseudusta yhä johti ylöspäin, milloin loivasti, milloin jyrkästi kallioitten poikki, jotka olivat punaisten ja harmaitten tiilimuurien kaltaiset, niin nousi aurinkokin yhä korkeammalle ja hetkestä hetkeen yltyi päivän kuumuus.
Terävämpiä nuolia ei se vielä koskaan ollut lähettänyt vaeltajiin ja armahtamatta tapasivat ne peittämättömiä päälakia ja niskoja.
Täällä vaipui vanhus, tuolla joku nuorempi niiden polttavasta pistoksesta maahan tai hoiperteli, omaistensa turvaamana, kuumetautisena ja käsi otsalla niinkuin juopunut eteenpäin. Naisten ja miesten poltettu iho irtautui kasvoista ja käsistä, eikä ketään ollut, jolta ei kuumuus olisi polttanut kitalaen ja kielen, sekä heikontanut heidän voimiaan ja uudestaan herännyttä rohkeutta.
Karja astui veltosti ja laahustavin jaloin vastahakoisesti maassa, kunnes paimenten ruoskat pakottivat eläimiä ponnistamaan väsyneet voimansa eteenpäin. Puolipäivän aikaan sai kansa luvan levähtää, mutta missä sen piti etsiä virkistystä, ei löytynyt käden levyiseltäkään siimestä. Joka ojensi itsensä puolipäivän kuumuudessa, sai virkistyksen asemesta uusia tuskia. Silloin vaativat nuo kiusatut itse lähtemään, päästäkseen Alus'en lähteelle.
Tähän saakka oli kuumuus päivä päivältä vähentynyt, sittenkuin aurinko pilvettömällä erämaan taivaalla oli alkanut laskeutua länteen, ja ennen hämärän tultua oli raitis tuulen löyhäys virkistänyt otsia; mutta tänään oli puolipäivän kuumuus paahtanut monta tuntia kalliomaisemaa, kunnes raittiimpi tuuli lehahteli lännestä mereltä päin. Samaan aikaan pysähtyi etujoukko, joka Josuan neuvosta astui vaeltajain etunenässä ja koko matkue seisahtui.
Miehet, vaimot ja lapset käänsivät silmänsä ja viittailivat käsin ja sauvoin samaan suuntaan; sillä kummallinen, ei koskaan ennen nähty näytelmä veti huomion puoleensa.
Kummastuksen ja ihmetyksen huuto kaikui kuivilta, väsyneiltä huulilta, jotka eivät pitkään aikaan olleet avautuneet puheeseen ja vastaukseen ja pian kulki se rivistä riviin, sukukunnasta sukukuntaan aina spitaalisiin asti matkueen lopussa ja jälkijoukkoon, joka heitä seurasi. Toinen sysäsi toistaan ja kuiskasi hänelle nimen, mikä oli jokaiselle tuttu, pyhän vuoren nimen, missä Herra oli luvannut Mosekselle viedä kansan hyvään, avaraan maahan, joka vuotaisi maitoa ja hunajaa.
Ei kukaan ollut hiiskunut siitä väsyneille, ja kuitenkin oli jokaisen tiedossa, että hän täällä ensikerran näki Horebin ja sen huipun, Sinain, tämän graniittivuoriston pyhimmän korkeuden.
Jos mikään vuori oli heidän isäinsä kaikkivaltiaan Jumalan istuin, niin oli se tämä!
Niinkuin pensas, josta hän tuolla puhui valitulleen, niin näkyi tänäkin hetkenä tuo pyhitetty vuori olevan tulessa. Korkeana ja majesteetillisena yleni sen seitsenhuippuinen kruunu korkeuksien ja laaksojen yli kaukaa ja se hehkui niinkuin jättiläismoinen rubiini, jota valo jostakin maailmanpalosta valaisi.