Josua vakuutti heille, että he olivat lukunsa puolesta voimakkaammat erämaan sotilaita. Jos tuo nuori miehistö olisi yhtä urhoollinen kuin vaskikaivannoissa ja Dophkossa, niin olisi Jumalan avulla voitto heidän.
Jälkeen puoliyön antoi Josua, neuvoteltuaan vanhimpain kanssa, puhaltaa pasuunaa, niin kutsuakseen taistelukuntoiset miehet kokoon. Kirkkaan tähtitaivaan alla tarkasteli hän heitä, jakoi heidät osastoihin, määräsi kullekin sopivan johtajan ja teroitti heille komentohuutojen merkitystä, joita heidän tuli seurata.
Uupuneina ja puoleksi nääntyneinä janosta olivat he tulleet kokoon, mutta tuo uusi toimeliaisuus, mihinkä heidän nuori päällikkönsä velvoitti heitä, toivo voitosta ja saaliista kalliimmasta: kappale maata pyhän vuoren juurella, täynnä lähteitä ja palmuja, vahvisti ihmeellisesti heidän kadonnutta jäntevyyttään. Efraim oli heidän seassaan ja elähytti toisiakin väsymättömällä reippaudellaan. Mutta kun tuo entinen sotapäällikkö, jolle Herra jo oli näyttänyt, että hän piti häntä ansiollisena siihen apuun, minkä hänen nimensä hänelle lupasi, kehoitti heitä turvautumaan Jumalan kaikkivaltiaisuuteen, niin vaikutti se kokonaan toisin, kuin jos Aaron olisi sen tehnyt, jonka varoittavia puheita he lähdöstään saakka olivat kuulleet. Josuan puhuttua tunkeutui monen nuoren huulilta, vaikka ne virvoitustakin kaipasivat, tuo innostunut huuto: "Terve sotapäällikkö! Sinä olet johtajamme; emme tule ketään muuta seuraamaan!"
Mutta nyt selitti hän vakavasti ja lujasti heille, että hän aikoi ankarimmasti noudattaa sitä kuuliaisuutta, jota hän käski heillekin. Kernaasti olisi hän viimeisenä miehenä astuva viimeiseen riviin, jos Moses niin käskisi.
Vielä loistivat tähdet kirkkaina pilvettömällä taivaalla, kun sarvet kehoittivat kansaa lähtemään. Etujoukko oli sill'aikaa edeltäpäin lähetetty, jonka tuli Mosekselle kertoa, kuinka hänen kansansa laita oli, ja Efraim seurasi lähettiläitä harjoituksen päätyttyä.
Eteenpäin marssiessa piti Josua sotilaat niin ahtaasti yhdessä, ikäänkuin olisi hyökkäys odotettavissa. Sen ohessa käytti hän jokaista tilaisuutta opettaakseen miehistöään ja sen johtajia tulevaa taistelua varten sekä muistutti heitä tarkasti seuraamaan niitä ja lujemmin järjestämään rivejänsä. Niin piti hän heitä ja heidän tarkkaavaisuuttaan hereillä, kunnes tähdet vaalenivat. Ainoasti harvoin kuului vastaansanomista tai valitusta sotilasten seassa; mutta sitä kovemmaksi tuli napina, kiroukset ja uhkaukset niiden joukossa, jotka eivät kantaneet aseita. Jo ennen aamun hämärtämistä kuului janoovien miesten suusta, joilta väsymys mursi polvet ja joiden silmäin edessä vaimojen ja lasten kurjuus oli nähtävissä, yhä useammin huuto: "Moseksen kimppuun! Me kivitämme hänet, missä me vain löydämme hänet!"
Moni kokosi jo kauheilla kirouksilla ja leimuavilla silmillä kiven kappaleita maasta ja kansan viha yltyi vihdoin niin suureksi ja hirveäksi, että Hur keskusteli hyväntahtoisten vanhimpain kanssa ja riensi sitten Judan sukukunnan sotilasten kanssa kansan edellä, suojellakseen Mosesta, jos niin tarvittiin, aseellisella kädellä kapinoitsevia vastaan.
Josua sai toimekseen pidätellä kapinoitsevia joukkoja, jotka uhaten ja sadatellen pyrkivät tunkeutumaan sotilasten edelle.
Kun aurinko vihdoin nousi loistavassa komeudessaan, muuttui vaellus kurjaksi eteenpäin hiipimiseksi ja horjumiseksi. Aseelliset miehetkin kulkivat niinkuin halvatut. Mutta kun kapinalliset pyrkivät eteenpäin tunkeutumaan, tekivät nuo aseelliset velvollisuutensa ja ajoivat heitä miekoilla ja keihäillä takaisin.
Molemmin puolin sitä laaksoa, jota vaeltajat kulkivat, kohosivat korkeat seinät harmaasta graniitista, mikä kummallisesti kimalteli ja loisti, kun päiväntähden vinot säteet sattuivat pohjakiveen runsaasti siroteltuihin kvartsikappaleisiin.