Kasana hymyili suosiollisesti hänelle ja sanoi: "Nuorukais-parka! Jos minä sinussa näen vian, niin on se se, ettäs kuulut kansaan, joka ei tunne vähintäkään surkuttelua — ei mitään armahtamista! Rakkaat onnettomat vainajamme! Heidän täytyy puuttua omiensa kuolon-valitustakin; sillä huone, missä he lepäävät, on saastutettu, eikä kukaan uskalla astua sinne!"
Vaijeten kuivasi hän silmiänsä ja pitkitti sitten seppeleiden sitomista, mutta kuitenkin vierähti kyynel toisensa perään alas hänen poskilleen. Nuorukainen ei osannut sanoa enempää, ja ojensi hänelle vain kukkia ja lehtiä ja kun hänen kätensä sen ohessa kosketti Kasanan käsiä, virtaili veri kiivaasti hänen suonissaan. Hänen päänsä ja haavansa rupesivat äkkiä häntä vaivaamaan ja väliin vilutti häntä hieman. Hän tunsi, että hänellä oli kuume, niinkuin silloin, kun punatauti oli ottaa häneltä hengen; mutta hän häpesi sitä tunnustaa ja piti itsensä pystyssä.
Kun aurinko rupesi mailleen menemään, astui eversti puutarhaan. Hän oli jo tervehtinyt Hoseata ja vaikka hän vilpittömästi iloitsikin, nähdessään koeteltua ystäväänsä, oli hän kuitenkin harmistunut ja tullut levottomaksi, kuin Hosea ennen muita kysymyksiä myötätuntoisesti tiedusteli hänen tytärtään. Hän ei ollut tästä puhumatta tyttärelleen ja hänen silmäyksensä ilmaisivat sitä tyytymättömyyttä jolla heprealainen tervehdys häntä täytti. Vihdoin kääntyi hän Efraimin puoleen ja ilmoitti hänelle, että Hosea oli joukkoineen ulkopuolella kaupunkia. Ruton vuoksi täytyi heidän leiriytyä sen ulkopuolelle, kaupungin ja meren välille. Heidän piti pian kulkemaan ohitse ja hänen enonsa käski hänelle sanomaan, että myöhempään kävisi häntä tapaamassa hänen teltassaan.
Nähdessään nuorukaisen auttavan hänen tytärtään seppeleitten sitomisessa, hymyili hän ja huudahti:
"Tänä aamuna toivoi tuo nuori veitikka saavansa koko elämänsä ijän olla vapaana ja käskeä, ja nyt on hän ruvennut sinun palvelukseesi, Kasana. Ei sinun tarvitse punastua nuori ystävä! Ja jos sinun haltijattaresi saa sinusta meikäläisen ja ryhtymään jaloimpaan ammattiin, nim. sotilaan, niin tapahtuu se sinun parhaaksesi. Katsos minua! Enemmän kuin neljäkymmentä vuotta olen minä joutsella ampunut ja iloitsen vielä tänäänkin ammatistani. Tosin on minun totteleminen, mutta saan myös käskeä; ja tuhannet, jotka minua kuulevat, eivät ole nautoja eikä lampaita, vaan urhoollisia miehiä. Mietippäs vielä kerran tätä asiaa! Hänestä tulisi pulska joutsimiesten päällikkö! Vai mitä Kasana?"
"Varmaankin!" vastasi tuo nuori nainen ja hän aikoi sanoa enemmänkin, mutta toisella puolen puutarhan muuria kuului lähenevän sotajoukon tahdin-tapainen astunta. Silloin lensivät nuoren naisen posket punaisiksi, hänen silmänsä rupesivat säihkymään, mikä pelästytti Efraimia ja välittämättä isästä ja vieraasta, riensi hän ohi lammikon, pitkin polkuja ja poikki kukkaissarkojen, ja nousi turveistuimelle muurin vieressä, katsellen jännitetyin silmin kadulle ja aseellista joukkoa, joka pian senjälkeen meni hänen ohitsensa.
Hosea astui täydessä sotapuvussa sen etunenässä. Everstin puutarhan kohdalla käänsi hän vakavaa päätänsä ja huomattuaan Kasanan, laski hän, ystävällisesti tervehtien, sotatapparan alas.
Efraim oli everstiä seurannut ja tämä osoitti hänelle hänen enoaan ja sanoi: "Sinullekin sopisi tuo kiiltävä sotapuku mainiosti, ja kun rumpu pärisee, huilu soi ja liput liehuvat ylitsemme, niin silloin käy astunta kuin lennossa vain. Tänään vaikenee sotamusiikki kauhean kurjuuden vuoksi, jonka tuo ilkiö on meille saattanut. Hoseakin kuuluu hänen kansaansa, ja vaikk'en voi olla sitä huomioon ottamatta, niin täytyy minun kumminkin tunnustaa, että hän on kelpo sotilas, nuoren polven esikuva. Ilmoita vain hänelle, mitä minä tässä suhteessa ajattelen hänestä. Sano nyt Kasanalle jäähyväiset ja seuraa sotilaita; muurin portti tuolla on auki." Hän kääntyi huoneesensa takaisin ja Efraim tarjosi kätensä nuorelle naiselle jäähyväisiksi.
Hän tarttui kernaasti siihen, mutta veti samalla sen takaisin ja sanoi levottomasti: "Kuinka sinun kätesi on kuuma! Sinulla on kuume!"
"Oi, ei, ei!" sopersi nuorukainen, mutta puhuessaan, notkistui hän polvilleen ja tuon sairaan pojan mielenliikutuksesta häiriintyneen sielun yli levisi huntu.