Kasana pelästyi, mutta toipui pian ja virvoitti hänen päälakeaan ja otsaansa lähellä olevan lammikon vedellä. Sen ohessa katseli hän levottomasti häntä kasvoihin ja niin Hosean näköiseksi ei hän vielä koskaan ollut häntä nähnyt. Niinpä se mies, jota hän rakasti, täytyi poikana olla ollut tämän pojan näköinen. Hänen sydämensä sykähteli nopeammin ja pitäessään hänen päätänsä käsissään, suuteli hän hiljaa häntä.
Hän luuli pojan olevan tainiona, mutta virkistävä vesi oli jo pelastanut hänet helposta heikkoudestaan ja Efraim tunsi suloisesti väristen, mitä hänelle tapahtui, pitäen silmänsä suljettuina ja olisi siten saattanut levätä koko elämänsä ajan, pää hänen rinnallaan ja toivossa, että hänen suunsa vielä kerran etsisi hänen suutaan. Mutta suutelon sijasta huusi Kasana äänekkäästi apua. Silloin ponnahti hän ylös, katseli häntä villillä, säihkyvillä silmillä kasvoihin ja ennenkuin Kasana voi estää sitä, riensi hän niinkuin ainakin terve puutarhan porttia kohti, sysäsi sen auki ja seurasi sotajoukkoa. Pian oli hän saavuttanut ensimmäiset rivit, pian sivuuttanut monta muuta ja vihdoin päästyään päällikön sivulle, huusi hän enoansa ja mainitsi hänen nimeänsä. Silloin ojensi Hosea iloisena ja hämmästyneenä käsivartensa hänelle, mutta ennenkuin Efraim ennätti vaipua hänen rinnoilleen, meni hän toistamiseen tainioksi ja voimalliset sotilaat kantoivat pojan telttaan, jonka varusmestari jo oli pystyttänyt eräälle hiekkakummulle meren rannalle.
Viides luku.
Oli puoliyö. Hosean teltan edessä paloi valkea ja sen ääressä istui hän yksin katsellen milloin surullisesti ja miettivästi liekkeihin, milloin etäisyyteen: Teltassa lepäsi nuori Efraim enonsa kenttävuoteella.
Hosean sotajoukkoa seuraava lääkäri oli sitonut nuorukaisen haavat, antanut hänelle vahvistavaa juomaa ja käskenyt häntä pysymään rauhassa, sillä äkkinäinen kuume, joka oli poikaan tarttunut, oli pelästyttänyt häntä.
Mutta Efraim ei noudattanutkaan lääkärin määräyksiä. Milloin esiintyi Kasanan kuva hänen sisällisten silmäinsä eteen, kiihoittaen hänen muutoinkin kuuman verensä hehkua, milloin mietti hän keinoa ruveta sotilaaksi, niinkuin hänen enonsakin ja se näytti hänestä järkevältä; — se kun lupasi mainetta ja kunniaa, kuten hän itse mielessään kuvitteli, mutta todella halusi hän kuitenkin seurata sitä, koska hän siten pääsi lähemmäksi häntä, jota hänen sielunsa halasi. Sitten taaskin nousi hänen ylpeytensä, ajatellessaan niitä häväistyksiä, joilla Kasana ja hänen isänsä olivat merkinneet niitä, joihin hän veren ja taipumuksen puolesta kuului. Hänen kätensä puristui nyrkiksi muistellessaan isoisänsä hävitettyä huonetta, jota hän aina piti kunnioitettavimpana ihmisistä. Asiaansa ei hän myöskään unohtanut. Mirjam oli sen monesti kertonut hänelle ja hänen hyvä muistonsa oli säilyttänyt joka tavunkin, erittäinkin kun hän yksinäisellä vaelluksellaan Tanikseen ei väsynyt sitä kertomasta itselleen. Nytkin yritteli hän väliin samaa, mutta ennenkuin hän pääsi loppuun, keskeytti häntä voimallinen halu ajatella Kasanaa.
Lääkäri oli käskenyt Hosean kieltämään häntä puhumasta ja kun kuumetautinen tahtoi toimittaa asiansa, täytyi Hosean noudattaa lääkärin määräystä ja velvoittaa hänet vaikenemaan. Sitten järjesteli sotilas huolellisesti, niinkuin äiti, päänalustinta, ojensi hänelle lääkkeitä ja suuteli häntä otsalle. Vihdoin asettui hän valkean ääreen teltan eteen ja huomattuaan tähdistä tunnin kuluneeksi, nousi hän vain tarjotakseen kuumetautiselle juotavaa.
Liekit valaisivat Hosean hieman ruskettuneita kasvoja ja ne olivat miehen, joka oli monta vaaraa silmiin katsonut ja pelottomasti voittanut ne vakavalla lujuudella ja viisaalla varovaisuudella. Käskevästi katselivat hänen mustat silmänsä, ja hänen täyteläiset kiinnisuljetut huulensa todistivat lämpimästä verestä, mutta vielä enemmän tämän ytimekkään miehen rautaisesta tahdonvoimasta. Hänen harteva sotilasvartalonsa nojasi muutamiin keihäisiin, jotka olivat ristiin maahan pistetyt ja kun hän voimakkaalla kädellään siveli mustia hiuskiharoitaan eli tuuheata partaansa ja hänen silmänsä sen ohessa loistivat uhkaavina, olisi saattanut ajatella hänen sielunsa kuohuvan ja hänen olevan suuren päätöksen aikeessa. Vielä lepäsi leijoja, mutta jos se karkaisi ylös, olisi vihollisen oltava karuillaan. Usein kyllä olivat hänen sotilaansa vertailleet kiharatukkaista, pelkäämätöntä, rautalujaa johtajaansa eläinten kuninkaasen, ja nyt kun hän pudisteli nyrkkiänsä ja sen ohessa jäntereet paisuivat hänen rusoittavassa käsivarressaan, ikäänkuin pyrkien rikkomaan niitä ympäröivää kultarengasta, nyt kun polttaisi liekit säihkyivät hänen silmistään, herätti hänen pelkoa.
Lännessä, mihinkä hän silmänsä käänsi, oli kalman kaupunki ja hävitetty muukalaiskortteli. Muutamia tuntia sitten oli hän vienyt joukkonsa läpi korppien ympäröimien raunioitten ja ohi isänsä maahan hajoitetun huoneen.
Vaijeten, niinkuin sotapalvelus vaatii, oli hän siitä ohitse kulkenut ja vasta kun pysähdys oli tehtävä ja kuultava, missä hänen joukkonsa tuli majailemaan, oli hän joutsimiesten päälliköltä Hornechtilta saanut tämän yön tapauksista tiedon. Vaijeten ja silmiään räpäyttämättä oli hän kuunnellut häntä, eikä sanallakaan pyytänyt lähempiä tietoja, ennenkuin hänen joukkonsa pääsivät telttoihin; mutta tuskin oli hän itse päässyt lepoon, kun heprealainen tyttö, huolimatta vartijan väitteistä, oli tunkeutunut hänen luokseen. Tämä tuli Eliabin, erään hänen huoneensa vanhimman orjan nimessä, pyytääkseen häntä tulemaan vanhuksen luokse. Vanhus oli jätetty jälelle, syystä että heikkous ja sairaus esti häntä kulkemasta; ja kohta kansan lähdettyä oli hän vaimoneen aasilla viety vähäiseen, valkaman luona olevaan huoneesen, jonka Nun, hänen jalomielinen herransa, oli uskolliselle palvelijalleen lahjoittanut.