Hänen sydämensä halusi sovinnollista sanaa hänen suustaan ja sentähden lähestyi hän häntä, verisen permannon yli, polvillaan; mutta naisprofeetan puheliaat huulet olivat niinkuin halvatut, eivätkä voineet löytää oikeata sanaa, kunnes äkkiä hänen ahdistetusta rinnastaan äänekkäästi ja rukoilevasti tunkeutui huuto:
"Josua, oi Josua! Minä olen raskaasti tehnyt syntiä sinua vastaan ja tahdon katua sitä koko elämäni ajan; älä halveksi kiitollisuuttani! Älä karkoita sitä tyköäsi, ja jos voit, niin anna minulle anteeksi!"
Enempää ei hän olisi voinut sanoa; mutta silloin — ja sitäkään ei hän tulisi koskaan unohtamaan — olivat kuumat kyyneleet vuotaneet hänen silmistään ja Josua oli vastustamattomalla voimalla, vaan kuitenkin lempeällä kädellä, nostanut hänet maasta, niinkuin äiti langenneen lapsensa, ja hänen suustaan oli hän kuullut lempeitä, ystävällisiä, anteeksi antavaisia sanoja. Hänen kädenpuristuksensakin oli vakuuttanut häntä, ettei hän enään ollut vihainen hänelle.
Mirjam piti vielä hänen kättään omassaan ja kuuli hänen vakuutuksensa, ettei hän kuulisi Josuan nimeä kenenkään suusta mieluummin kuin hänen.
Sotahuudolla: "Jehova meidän lippumme!" oli hän vihdoin kääntänyt selkänsä hänelle ja vielä kauvan kaikui sen kirkas kaiku ja hänen sotilaittensa innostunut huuto hänen sisällisissä korvissaan.
Vihdoin vallitsi hiljaisuus hänen ympärillään ja hän tiesi vain, ettei hän koskaan ennen eikä myöhemmin ollut itkenyt niin kuumasti ja katkerasti kuin tuona hetkenä. Myöskin oli hän tehnyt kaksi juhlallista lupausta Jumalalle, joka oli kutsunut hänet profeetakseen.
Mutta molemmat, joita ne lupaukset koskivat, olivat silloin taistelun melskeessä.
Toinen oli jälleen vienyt joukkonsa pelastetusta leiristä vihollista vastaan, toinen tarkasteli yhdessä kansan johtajan kanssa yhä raivoisammin riehuvaa taistelua.
Josua tapasi kansansa kovassa ahdingossa. Täällä he peräytyivät, tuolla he vastustivat vielä heikosti erämaan poikain hyökkäystä. Mutta Hur katseli kasvavalla huolella taistelun menoa, sillä leirissä näki hän vaimonsa ja pojanpoikansa, allansa taas poikansa kuoleman vaarassa.
Hänen isällistä sydäntään suretti nähdessään Urin perääntyvän; mutta hänen uudelleen tunkeutuessaan eteenpäin ja tehdessään hyvin johdetulla hyökkäyksellä vahinkoa viholliselle oikaisi hän itsensä iloisesti ja olisi kernaasti huutanut hänelle jonkun ylistelevän sanan.