Sitten pimenivät väsyneen silmät. Mutta kohta senjälkeen nosti hän silmänsä ja näki, kuinka Efraim ampujain ja linkoojain kanssa hyökkäsi amalekilaisjoukon päälle, joka seisoi laakson eteläisessä aukossa, sill'aikaa kuin Josua ajoi erämaan poikain päävoimaa heidän pakenevia veljiään kohti.
Sotapäällikkö oli vangeilta saanut tietää eräästä rotkosta, minkä kautta keveät kiipeäjät pääsivät erääsen sotatiehen, mikä johti taistelutantereen eteläiseen päähän ja Efraim oli, hänen käskylleen kuuliaisena, tätä vaivaloista polkua pitkin, joutsimiesten ja linkoojain kanssa, hyökännyt vastustajain selkään.
Kahdelta puolin ahdistettuina, harvalukuisina ja pelkureina luopuivat Amalekin pojat taistelusta ja nyt näyttäytyi, kuinka erämaan, tässä vuoristossa, kasvaneet lapset ymmärsivät käyttää jalkojaan, sillä heidän johtajansa merkki annettua pistivät, he dromedarit kuoliaaksi ja lensivät sitten kaikille suunnille niinkuin tuulen kuljettamat höyhenet. Jyrkkiä kallionrinteitä myöten, jotka näkyivät ihmisille käymättömiltä, kiipesivät he käsin ja jaloin sukkelina kuin oravat, mutta monet muut pakenivat sen rotkon kautta, minkä vangitut orjat Josualle ilmoittivat.
28 Luku.
Suurempi osa amalekilaisista oli kaatunut tai makasi haavoitettuna taistelutantereella; sotapäällikkö tiesi myös että nuo toiset erämaan heimot jotka heihin olivat liittyneet, tapansa mukaan, tulisivat jättämään kaatuneet ja pakenemaan omille mailleen.
Kuitenkin oli mahdollista, että epätoivo antaisi pakeneville rohkeutta ei jättämään ilman miekan iskua kosteikkoa heprealaisten käsiin.
Mutta Josuan sotilaat olivat liiaksi väsyneet oitis johdatettaviksi eteenpäin.
Itse oli hän vuotanut useista helpoista haavoista ja viimeisten päiväin vaivat tuntuivat rasittavan hänen rautaista ruumistaan.
Lisäksi laskeutui aurinko, joka tappelun aljettua ei ollut vielä kauvan ylhäällä ollut, ja jos mieli väkivallalla tunkeutua laaksoon, ei ollut pimeässä tappeleminen.
Mitä hän ja vielä enemmän hänen urhoolliset sotilaansa tarvitsivat, oli lepoa aamuhämärään.