Ja tämä yksi ainoa Jumala, jonka edessä koko egyptiläisten kirjava epäjumalan maailma haihtui mitättömäksi, oli valinnut hänen, Nunin pojan, hänen lukuisten kansalaistensa joukossa valitun kansansa sankariksi ja suojelijaksi ja lahjoittanut hänelle nimen, joka vakuutti häntä hänen avustaan.
Olla Jumalalleen kuuliainen ja hänen suojeluksensa alla, pyhittää omalle kansalleen verensä ja henkensä, korkeampaa päämaalia ei hän luullut kenenkään asettaneen itselleen. Hänen mustat silmänsä säihkyivät tulisina ja kirkkaina sitä ajatellessaan. Sydän tuntui hänestä liian ahtaalta kaikelle rakkaudelle, jolla hän tahtoi veljiään sovittaa, mitä hän varhaisempina vuosina oli heitä vastaan rikkonut.
Tosin oli hän toiselle kadottanut ylevän, jalon naisen, jonka hän oli toivonut saavansa omistaa, mutta tämä ei mitenkään häirinnyt hänen sielunsa iloista innostusta, sillä hän oli lakannut häntä halajamasta, niin ylevänä kuin hänen kuvansa seisoikin hänen sielunsa edessä. Nyt ajatteli hän häntä vain levollisella kiitollisuudella; sillä hän tunnusti kernaasti itsekseen että hänen uusi elämänsä oli alkanut tuona ratkaisevana yönä, jolloin Mirjam oli antanut hänelle esimerkin uhrata kaikki, jopa rakkaimmankin, Jumalalleen ja kansalleen.
Mitä naisprofeetta oli rikkonut häntä vastaan, sen oli hän muistostaan kadottanut; sillä hän oli tottunut unohtamaan, mitä hän oli anteeksi antanut. Nyt tunsi hän vain velkansa suuruuden hänelle. Ihanana puuna, joka kohoaa taivasta kohti, missä kaksi vihollista maata koskettavat toinen toistaan, seisoi Mirjam hänen entisen ja nykyisen elämänsä välillä. Vaikka rakkaus olikin hautaan kannettu, niin ei kumpikaan koskaan voinut lakata kulkemasta samalla tiellä samaa päämaalia kohti.
Vielä kerran silmäili hän matkaa, jota hän jo oli kulkenut, ja hän rohkeni sanoa, että noista kurjista päiväläisistä oli hänen johtonsa alla tullut urhoollisia sotilaita. Taistelussa olivat he jo vapaasta tahdosta oppineet tottelemaan ja voiton jälkeen kantamaan päätänsä korkealla. Ja kunkin uuden menestyksen perästä olivat he yhä parantuneet. Jo tänään näyttäytyi hänestä ei ainoastaan toivottomalta, vaan myös sangen mahdolliseltakin, heidän etunenässään, voittaa heille isänmaa, jota he saattoivat rakastaa ja missä he vapaudessa ja hyvinvoinnissa voivat tulla kunnollisiksi miehiksi, jommoisiksi hän halusi muodostaa heidät.
Taistelutantereen kauhujen keskellä, kuuttomana yönä, tunkeutui päivänkirkas ilo hänen sydämeensä ja hiljaisella huudolla: "Jumala ja minun kansani!" ja kiitollisella silmäyksellä ylös tähtikirkasta korkeutta kohti jätti hän ruumiilla täytetyn kuoleman laakson. Niinkuin riemuvoittaja, joka kulkee palmunoksain ja kukkien yli, joita kiitollinen kansa hajoitti hänen voittopolulleen.
Loppu.
Leirissä kohtasi häntä vilkas toimeliaisuus.
Telttojen edessä paloi valkeita, joita iloiset ihmisjoukot ympäröivät ja moni nautaeläin tapettiin täällä kiitosuhriksi, tuolla taas juhlallista ehtooateriaa varten.
Missä Josua ilmestyi, otettiin hän iloisella huudolla vastaan, mutta isää ei hän löytänyt; sillä hän oli seurannut Hurin kutsumusta ja hänen telttansa edessä syleili poika kiitollisesta onnellisuudesta riemuitsevaa ukkoa.