Mirjam ja hänen puolisonsa ottivat tuota myöhäistä vierasta vastaan tavalla, mikä häntä ilahduta; sillä Hur ojensi hänelle avonaisella sydämellisyydellä kätensä, mutta Mirjam tervehti häntä kunnioittavasti ja hänen silmistään loisti iloinen kiitollisuus häntä kohtaan.
Ennenkuin hän asettui, viittasi Hur hänet syrjään käski orjan, joka juuri oli tappanut vasikan, jakamaan sen kahtia, osoitti puoliskoita ja sanoi:
"Sinä olet tehnyt suuria kansalle ja minulle. Nun'in poika, ja minun elämäni on liian lyhyt kiitokseen, johonka sinä olet velvoittanut minut ja emäntäni. Voitko sinä unohtaa nuo katkerat sanat, mitkä häiritsivät rauhaamme Dophkassa — ja sinä sanot niin tehneesi — pysykäämme liittoveljinä tulevaisuudessa, yhdessä ja puolustakaamme toinen toistamme ilossa ja surussa, hädässä ja vaarassa. Sotapäällikkyys kuuluu tästälähin sinulle yksin, Josua, eikä kellenkään toiselle ja siitä iloitsee koko kansa ja erittäinkin iloitsen minä ja vaimoni siitä. Oletko sinä samaa mieltä kuin minäkin, tekemään liittoveljeyden kanssani, niin kulje minun kanssani, isäin tavalla, tämän tapetun eläimen puoliskojen välitse."
Ja Josua soudatti mielellään tätä kutsumusta; mutta Mirjam oli ensimäinen, joka yhtyi äänekkäisiin suostumushuutoihin, joilla vanha Nun alkoi, ja hän teki sen tulisella innolla; sillä se oli ollut hän, joka nöyryyttäen itsensä hänen edessään ja jonka rakkauden hän jälleen omisti oli kehoittanut häntä pyytämään Josuata siihen liittoon, jonka kumpikin nyt olivat tehneet.
Tämä kaikki ei ollut hänestä raskasta; sillä nuo molemmat lupaukset, jotka hän itselleen oli tehnyt, sittenkuin Nunin poika, jota hän nyt mielellään kutsui "Josuaksi", oli pelastanut hänet vihollisen kädestä, lähenivät jo täytäntöänsä ja hän tunsi sen hyväksi hetkeksi, jolloin hän oli tehnyt sellaisen päätöksen.
Tuo uusi tunto olla vaimo, niinkuin kaikki toisetkin, antoi koko hänen olennolleen lempeyden, mikä hänelle tähän saakka oli ollut vierasta, ja tämä pelasti hänelle puolison rakkauden, jonka täyden arvon hän tuona katkerana aikana oppi tuntemaan, jolloin hänen sydämensä oli ollut häneltä suljettuna.
Samana hetkenä, mikä teki Hurin ja Josuan liitto veljiksi, tapasi eräs uskollinen ihmisparikin toisensa, jonka pyhät velvollisuudet olivat toisistaan eroittaneet, sillä ystävien vielä Hurin teltan edessä nauttiessa ateriasta pyysi kolme henkilöä Nunin väestä, puhutellakseen herraansa. Ne olivat: tuo vanha vapaaksi päästetty, joka oli jäänyt Tanikseen, hänen tyttärensä Hogla ja Asser, hänen ylkänsä, josta tyttö oli eronnut hoitaakseen vanhempiansa.
Vanha Eliab, hänen isänsä, oli saanut pikaisen lopun ja äiti ja tytär olivat sitten seuranneet kansaa sanomattomissa vaivoissa, viimemainittu vanhuksen aasilla.
Nun vastaanotti nuo uskolliset ihmiset ilolla ja antoi Asserille Hoglan vaimoksi.
Niin oli tämä verinen päivä tullut monelle siunausta tuottavaksi ja sittenkin oli se päättyvä surkealla epäsoinnulla.