"Ei, ei", jupisi hän itsekseen ja vaaka, jolla velvollisuus, rakkaus ja pojan kuuliaisuus lepäsivät veren käskyn ääressä, kohosi korkealle ilmaan. Hän oli, mikä hän oli, kymmentuhansien ylipäällikkö Faraon sotajoukossa. Hänelle oli hän uskollisuuden vannonut eikä, kellenkään toiselle. Hänen kansalaisensa pelastukoot egyptiläisten ikeestä, hän, Hosea, inhosi pakoa! Orjuus oli raskaasti heitä painanut, mutta häntä olivat maan mahtavimmat kohdelleet vertaisenaan ja pitivät häntä korkean huomion ansainneena. Palkita heitä uskollisuuden rikoksella ja petoksella, se oli hänen luonnettaan vastaan ja syvästi hengittäen ponnahti hän ylös ja hänestä tuntui ikäänkuin olisi hän nyt tehnyt miehen päätöksen. Nainen ja rakkaudesta täytetyn sydämen arkamainen kaiho eivät saisi luovuttaa häntä elämänsä vakavista velvollisuuksista ja korkeista ihanteista.
"Minä jään!" kuului ääni hänen rinnastaan. "Isäni on viisas ja hyvä ja kun hän saa tiedon syistäni, on hän ne hyväksyvä ja siunaava minua kirouksen sijasta. Minä kirjoitan hänelle, ja poika, jonka Mirjam lähetti luokseni, on oleva sanansaattajani."
Huuto teltasta peljästytti häntä ja tarkastaessaan tähtiä, huomasi hän unohtaneensa velvollisuutensa poikaa kohtaan ja riensi nopeasti hänen vuoteelleen.
Efraim, kohonneena vuoteelta, odotteli häntä ja huusi hänelle:
"Olen jo kauvan sinua kaivannut. Mielessäni liikkuu niin monta ajatusta ja erittäinkin Mirjamin asia. Saatuani sen toimitetuksi, tulen levollisemmaksi — kuuntele sentähden minua!"
Silloin viittaili Hosea hänelle ja kun nuorukainen oli virvoitusjuoman ottanut, jonka Hosea hänelle ojensi, alkoi hän:
"Mirjam, Amramin ja Jochebethin tytär tervehtää Nun'in poikaa, efraimilaista. Hosea (apu) on sinun nimesi ja kansansa auttajaksi on Herra meidän Jumalamme sinun valinnut. Mutta Josua [oikeastaan Jehoschna, hän, jonka apu Jehova on], hän jonka apu on Jehova, olet sinä tästä lähin, hänen käskystään, kutsuttava, sillä Mirjamin, hänen palvelijansa kautta, käskee sinua hänen isäinsä Jumala, hän, joka on sinunkin Jumalasi, olemaan kansasi miekkana ja kilpenä. Hänessä on kaikki voima ja hän lupaa vahvistaa käsivartesi, ettäs voisit kukistaa viholliset".
Hiljaa oli Efraim alkanut, mutta vähitellen kasvoi hänen äänensä voima ja viimeiset sanat kaikuivat kuuluvasti ja juhlallisesti yön hiljaisuudessa.
Niin oli Mirjam sanonut ne hänelle, jolloin hän oli kätensä laskenut hänen päänsä päälle ja katsellut syvillä, yösynkillä silmillään hänen kasvoihinsa ja nuorukaisen niitä kertoessa oli hänestä tuntunut ikäänkuin pakottaisi joku salaperäinen voima häntä huutamaan niitä Hosealle sellaisina kuin hän oli kuullut ne naisprofeetan suusta. Sitten hengitti hän helpommin, kääntyi teltan seinälle ja sanoi levollisesti: "Nyt tahdon minä nukkua". Mutta Hosea laski kätensä hänen olkapäälleen ja huusi käskevästi: "Vielä kerran!"
Poika totteli; mutta tällä kertaa lausui hän nuo hänelle kerrotut sanat ajattelemattomasti ja hiljaa itsekseen. Sitten sanoi hän rukoilevasti: "Mutta salli nyt minun levätä", pannen kätensä poskensa alle ja sulkien silmänsä.