Hosea kuuli nämä sanat ja hänestä tuntui ikäänkuin olisi tuo kurja, ruma orpotyttö antanut hänelle opetuksen.
Hän oli sallinut noiden vapautettujen puhua rauhallisesti; mutta hänen aikansa oli lyhyt ja sentähden kysyi hän, jos Eliab oli kutsunut hänen jostakin erityisestä syystä luoksensa.
"Minun täytyi se tehdä", kuului vastaus; "ei ainoastaan tyydyttääkseni tämän vanhan sydämen kaipiota, vaan senkin tähden, että herrani käski minun niin tekemään. Suuri ja ihana on sinun miehuutesi ja Israelin toivoksi olet sinä tullut. Isäntäni on huoneensa orjille ja vapaille luvannut, että sinä, hänen hautaan mentyään, tulisit heidän herrakseen ja johdattajakseen. Täynnä ylistystäsi oli hänen puheensa ja suuri oli riemu, kun hän meille ilmoitti, että sinä tulisit poisvaeltavia seuraamaan. Mutta vihdoin suvaitsi herrani antaa minulle käskyn, että minä, siinä tapauksessa, jos sinä palajaisit kotiin, ennenkuin hänen sanansaattajansa sinun tapasivat, ilmoittaisin sinulle Nun'in, sinun isäsi, odottavan poikaansa. Mihinkä sinun kansasi kääntyykään, niin on sinun velvollisuutesi seurata sitä. Auringon nousuun päin, mutta sitten enemmän etelää kohti suunnitti kansa vaelluksensa ja Succothissa on se levähtävä. Onteloon sykomooriin, Amminadab'in huoneen edustalla, aikoo hän kätkeä kirjoituksen, joka on sinulle ilmoittava, mihinkä kansa siitä paikasta on suunnittava matkansa. Hänen ja meidän Jumalamme siunaus seuratkoon sinua kaikilla askeleillasi."
Vanhuksen viimeisiä sanoja lausuessa, kumarsi Hosea päänsä ikäänkuin kutsuakseen näkymättömiä käsiä laskeutumaan päänsä päälle. Sitten kiitti hän ukkoa ja kysyi sortuneella äänellä, jos kaikki olivat mieluisasti totelleet käskyä jättämään kodin ja konnun.
Silloin löi vanha vaimo kätensä yhteen ja huusi:
"Oi ei, herra, ei suinkaan! Mikä valitus ja itku olikaan ennen lähtöä! Useat vapisivat, toiset pakenivat eli etsivät lymypaikkoja, piiloutuakseen. Kuitenkin oli kaikki turhaa! Naapurimme Deguel'in huoneessa — tunnethan sinä hänet — oli nuori vaimo, synnytettyään ensimäisen poikansa, vast'ikään parantunut. Kuinkahan tuon kurjan käy kulkiessaan? Voi, hän itki niin katkerasti ja hänen miehensä sadatteli kovin, mutta ei auttanut mikään! Hän sijoitettiin rintalapsen kanssa rattaille ja kun lähtö tapahtui, tuli vaikutus häneen ja hänen mieheensä, niinkuin kaikkiin muihinkin, jopa Pinehakseenkin, joka vaimoneen ja viiden lapsen kanssa oli ryöminyt kyyhkyiskoppiin, ja kymäräiseen haudankaivaja-Kusajaan, muistathan häntä? Adonai! Hän oli nähnyt isän ja äidin, miehen ja kolme kelvollista täysikasvanutta poikaa, kaikki, mitä Herra hänelle rakasta oli lahjoittanut, kuolevan, ja meidän hautausmaallamme lepäsivät he vierekkäin. Mutta hän kävi joka aamu ja ehtoo heidän lepopaikallaan ja kun hän siellä istui pölkyllä, jonka hän oli asettanut pystytettyjen kivien viereen, niin liikkui hänen suunsa alituisesti ja mitä hänen huuliltaan tuli, ei ollut ainoastaan rukouksia, ei — minä kuulustelin häntä siellä hyvinkin usein, vaikk'ei hän sitä huomannut — ei, hän puhui vainajien kanssa, ikäänkuin kuulisivat ne häntä haudassa ja voisivat vastata hänen puheeseensa, kuten elävät ihmiset auringon alla. Seitsemättä-kymmentä vuottaan on hän jo lähellä, ja aina siitä ajasta kun hän täytti kolmasti seitsemän vuotta kutsuvat ihmiset häntä haudankaivaja-Kusajaksi. Tuohan oli narrimaista tointa; mutta juuri sentähden mahtoi hänestä tuntua kaksinkertaisesti vaikealta luopua: siitä, eikä hän sitä tahtonutkaan, vaan piiloutui pensaikon taakse. Mutta Ahieser, heidän johtajansa, veti hänet esiin. Otti oikein sydämeen hänen vaikeroimisensa. Mutta kun lähtö tuli, silloin tarttui vaikutus häneenkin ja yhtävähän voi hän sitä vastustaa kuin toisetkin."
"Mikä tuli noihin kurjiin ja mikä vaikutus tarttui heihin?" keskeytti tässä Hosea tuon vanhan puheentulvaa; sitten näki hän taas edessään kaikessa, kurjuudessaan kansan, jota hänen tuli, ei, täytyi johdattaa, niin totta kuin ei hän kalliimpaa tuntenut kuin isän siunauksen.
Silloin säpsähti tuo vanha vaimo ja levottomana siitä että ehkä oli loukannut herransa esikoista, suurta ja mahtavaa sotilasta, vastasi hän änkyttäen: "Mikäkö se oli, herra, joka heihin tarttui? Niin se… minä olen vain kurja, yksinkertainen orjan vaimo; mutta, herra, jos sinä, olisit nähnyt…"
"Mitä, mitä?" keskeytti häntä taas jyrkästi ja kärsimättömästi mies, joka ensikerran näki itsensä pakotetuksi toimimaan vastoin taipumustaan ja vakuutustaan.
Nyt koetti ukko auttaa tuskastunutta vaimoansa ja vastasi epäilevästi: "Voi, herra, ei saata mikään suu sitä kuvailla eikä ihmisaju ajatella. Se tuli Herralta Jumalalta, ja jos minä ryhtyisin kertomaan kuinka voimalliseksi se tuli kansan sieluissa…"