Itselleen oli hän luvannut, ettei hän tahdo mitään tehdä vastoin isänsä ja Jumalansa tahtoa, mutta hän oli päättänyt ei myöskään tulevansa kunniattomaksi ja valapatoksi. Mikä hänen velvollisuutensa oli, se oli hänelle selvä. Hänen täytyi luopua Faraon palveluksesta ja sitä ennen ilmoittaa esimiehilleen, että hän kuuliaisena poikana aikoi seurata isänsä tahtoa ja jakaa hänen ja kansansa onnen.
Kuitenkaan ei hän ollut tietämätön, että häneltä kiellettäisiin hänen vaatimuksensa, että häntä väkivallalla pidätettäisiin ja että häntä ehkä uhattaisiin kuolemalla, jos hän järkähtämättömästi pysyisi päätöksessään ja vieläpä päälle päätteeksi jätettäisiin pyövelille. Vaikkapa hänelle näin kävisikin ja hänen aikeensa maksaisi hänelle hengenkin, niin oli hän oikein tehnyt ja sotatoverien, joiden kunnioitus oli hänelle kallis, täytyisi muistaa häntä urhoollisena ja kunnollisena kumppanina, mutta hänen isänsä ja Mirjam eivät saisi häneen vihastua, ei, vaan valittaa uskollista miestä ja poikaa, joka valitsi kuoleman ennemmin, kuin teki valanrikoksen.
Ylevänä ja levollisena antoi hän ylpeillä ryhdillä vahdille lunnassanan ja meni telttaansa. Efraim lepäsi vielä hiljaa vuoteella ja hymyili ikäänkuin suloisen unen helmassa. Itse hän etsi hänen vieressään matolla virkistystä tulevaa vaivaloista päivää varten. Pian sulkeutuivatkin hänen silmänsä ja tunnin kestävän raskaan unen perästä avasi hän kenenkään heräämättä silmänsä ja pukeutui paraimpaan juhlapukuun, kypäriin ja kullattuun rintahaarniskaan, jota hän tapasi käyttää suurissa juhlatiloissa ja kuninkaan läsnäollessa.
Sillävälin oli Efraimkin herännyt, ja tarkasteltuaan uteliaana ja iloisena enoaan, joka seisoi hänen edessään ihanassa miehuuden voimassa ja loistavassa kullatussa komeudessaan nousi hän ylös ja huusi: "Mahtaapa tuntua ylevältä noin puettuna johtaa tuhansia!"
Silloin kohautti toinen olkapäätään sanoen: "Ole kuuliainen Jumalallesi, älä anna suuremmalle äläkä pienemmälle oikeutta katsella sinua muutoin kuin kunnioituksella ja sinä saat kantaa päätäsi yhtä korkealla kuin ylpein sotasankarikin purppurapuvussa ja kullatussa haarniskassa.
"Mutta sinä olet ehtinyt pitkälle egyptiläisten seassa", pitkitti nuorukainen. "He pitävät sinua suuressa arvossa, niinkuin eversti Hornechtkin ja hänen tyttärensä Kasana."
"Tekevätkö niin?" kysyi sotilas hymyillen ja käski sisarenpojan vaikenemaan; sillä hänen otsansa hehkui tosin vähemmin levottomasti kuin eilen, mutta kuitenkin oli se vielä kuuma.
"Älä mene ulos", lopetti Hosea puheensa, "ennenkuin lääkäri käy sinua katsomassa ja odota täällä takaisintuloani."
"Viivytkö sinä kauvankin?" kysyi nuorukainen.
Silloin seisahtui Hosea miettivästi, katsahti rakkaasti hänen kasvoihinsa ja vastasi vakavasti: