Ei sopinut viipyä eikä tehdä verukkeita ja pikemmin hämmästyneenä kuin levottomana astui hän toisiin ajoneuvoihin kirjanoppineen kanssa. Molemmat virkamiehet kantoivat surupukua ja valkean strutsisulan asemesta, joka on heidän varsinainen virkamerkkinsä, oli heillä musta sulka ohimoilla. Hevoset ja edellä-juoksijatkin olivat varustetut kaikilla syvimmän surun merkeillä, ja kuitenkin näyttivät kuninkaan sanansaattajat pikemmin iloisilta kuin murheellisilta, sillä kotka, joka Faraolle oli saatettava, seurasi heitä kernaasti, vaikka he olivat peljänneet, etteivät enää löytäisi sitä pesässä.
Tuulen nopeudella veivät kuninkaallisen tallin komeat hevoset nuo keveät ajopelit epätasaista rantaa ja sileätä maantietä pitkin linnaa kohti.
Efraim oli nuoruuden uteliaisuudella astunut teltan ulkopuolelle katselemaan tuota harvinaista näytelmää, mikä siellä tarjoutui. Ympärillä seisovat sotilaat olivat hyvillään, että farao oli omat vaununsa lähettänyt heidän päällikölleen ja miellyttipä se hänenkin turhamaisuuttaan nähdessään enon matkustavan sillä tavalla. Mutta kauvan ei hän saanut seurata häntä silmillään, sillä taajat tomupilvet peittivät pian ajopelit hänen silmistään.
Hehkuvan kuuma erämaan tuuli, joka niin usein kevätkuukausina puhaltelee Niilin laaksossa, oli ruvennut tuulemaan ja vaikka taivas olikin yöllä sekä aamulla loistanut kirkkaan sinisenä, niin oli se nyt, ellei juuri pilvessä, kuitenkin ikäänkuin valkoisen pölyn peittämänä.
Niinkuin sokean silmä katsoa tirroitti aurinko liikkumattomana ihmisten päälaeille alas. Siitä virtaileva hehkuva kuumuus näkyi nielleen tänään näkymättömät säteet. Sumun suojelemana saattoi katsoa aurinkoon sovaistumatta, ja kuitenkaan ei ollut sen kuumuus koskaan polttavampi kuin nyt. Vieläpä tuo vieno tuulikin, mikä muulloin aamuisin virkisti otsaa, läähöitti tänään kuni riehuvan petoeläimen kuuma hengitys. Se oli täynnä hienoja, hehkuvia hiekkajyviä, joiden koti on erämaa, ja muutti hengittämisilon kiusaavaksi vaivaksi. Tuo egyptiläisen maaliskuu-aamun muutoin niin lemuava ilma ahdisti ihmisten ja eläinten rintoja, se tuntui rasittavan kaikkia luontokappaleita ja painostavan niiden iloista eloa.
Jota korkeammalle tuo kalpea säteilemätön aurinko nousi, sitä harmaammiksi kävivät sumut, sitä taajemmiksi ja liikkuvammiksi erämaan hiekkapilvet.
Efraim seisoi teltan ulkopuolella ja katseli sinnepäin, mihin faraon vaunut katosivat pölyn sekaan. Hänen polvensa vapisivat, mutta tästä hän syytti Seth-Typhonin tuulta, jonka leyhkiessä väkevimmänkin jalkoja rasittaa näkymätön paino.
Hosea oli poissa, mutta muutaman tunnin kuluttua saattoi hän olla takaisin ja silloin oli hän seuraava häntä Succothiin, ja nuo ihanat kuvat ja toiveet, joita eilispäivä oli hänelle lahjoittanut ja joiden lumoavaa suloa kuume vielä enemmän lisäsi, haihtuivat ainiaaksi häneltä.
Viimeisyönä oli hän vielä lujasti päättänyt mennä faraon sotajoukkoon, jäädäkseen Tanikseen ja Kasanan läheisyyteen; mutta jos hän edes puoleksi oli käsittänyt Hosean sanoja, voi hän siitä varmuudella otaksua, että hän aikoi kääntää selkänsä Egyptille ja korkealle viralleen sekä ottaa hänenkin mukaansa, jos hän vain onnellisesti pääsisi menemään. Hänen täytyi siis luopua halustaan vielä kerran nähdä Kasanaa. Mutta tämä ajatus tuntui hänestä kärsimättömältä ja hiljainen ääni kuiskasi hänelle, ettei hänellä ollut isää eikä äitiä ja että hän saisi oman mielensä mukaan vapaasti toimia. Hänen holhojansa, hänen isävainajansa Teli, jonka kodissa hän oli kasvanut, oli vähän aikaa sitten tullut sairaaksi, eikä hänelle oltu annettu uutta holhojaa, hän kun jo oli jättänyt lapsuutensa päivät taaksensa. Olipa vielä määrätty, että hänen myöhempään piti tulla etevän sukunsa pääksi, ja eiliseen saakka ei hän ollut parempaa toivonut.
Kun hän eilen vapaan karjanomistajan ylpeydellä oli evännyt papin kehoitusta ruveta faraon sotilaaksi, oli hän siinä noudattanut sydämensä viettiä. Nyt sanoi hän itselleen, että oli ollut lapsellista ja hullua kieltäytyä siitä, mitä ei hän tuntenut, mikä väärässä ja peloittavassa karvassa oli hänelle kuvailtu, häntä muka siten kiinteämmin kiinnittääkseen heimolaisiinsa.