Vihattavina vihollisina ja sortajina olivat egyptiläiset hänelle kuvaillut, mutta kuinka suloiselta oli hänestä kaikki tuntunut, mitä häntä kohtasi ensimmäisessä huoneessa, johon hän astui ja joka oli erään faraon sotilaan oma!
Ja Kasana!
Mitä tulisi tämä ajattelemaan hänestä, jos hän, ottamatta häneltä jäähyväiset, jättäisi Taniksen? Eikö häntä harmittaisi ja loukkaisi elää hänen muistossaan kömpelönä ja talonpoikaisena paimenena? Olisipa ollut epärehellistäkin olla hänelle jättämättä takaisin hänen lainaamansa kalliit vaatteet! Ylistettiinhän heprealaistenkin seassa kiitollisuutta jalojen sydänten tärkeimmäksi velvollisuudeksi. Vihattava olisi hän itselleenkin ollut koko elämänsä ijän, ellei hän vielä kerran olisi käynyt hänen luonaan!
Mutta nyt oli hänen rientäminen; sillä kun Hosea palajaisi, täytyi hänen olla lähtöön valmiina.
Jo sitoi hän jalkineita jalkoihinsa, mutta hitaasti se kävi, eikä hän käsittänyt, miksi se hänestä tänään tuntui vaikealta.
Häiritsemättä pääsi hän leirin läpitse. Temppelin edessä olevat pyloonit ja obeliskit, jotka näkyivät hiljaa väräjävän kuumennetussa, pölyisessä ilmassa, osoittivat hänelle suunnan, jota hänen tuli vaeltaa, ja pian kulki hän leveätä tietä, joka johdatti kaupungin torille — eräältä raskaasti hengittävältä kauppiaalta, joka aasillaan kuljetti muutamia säkkiä viiniä leiriin, sai hän tämän tietää.
Paksu pöly peitti kuoppaisen tien ja puhalteli hänen ylitsensä, ja ylhäältä vuodatti päivän tähti kuumevirran hänen paljaalle päälaelleen. Haavaa rupesi taas repimään, hienon pölyn täyttämä ilma tunkeutui hänen silmiinsä ja suuhunsa polttaen ja kirveltäen kasvoissa ja hänen paljailla jäsenillään.
Tuskallista janoa tunsi hän, ja hänen täytyi usein seisahtua, sillä jalat tuntuivat hyvin raskailta. Vihdoin saapui hän kaivolle, jonka joku hurskas egyptiläinen oli tehnyt matkustajille ja vaikka se olikin koristettu jumalan kuvalla, jota Mirjam oli neuvonut hänen välttämään kauhistuksena, joi hän kuitenkin juomistaan eikä luullut koskaan nauttineensa sellaista virkistystä.
Nyt ei hän enään peljännyt tainioksi tulevansa, niinkuin eilispäivänä, ja vaikka hänen jalkansa tuntuivatkin raskailta, astui hän kuitenkin liukkaasti kohti; houkuttelevaa päämaalia. Mutta pian katosi hänen joustavuutensa taas, hänen otsastaan valui hiki, haavaa rupesi uudelleen repimään ja hänestä tuntui ikäänkuin rautavannes puristaisi hänen pääkalloansa kokoon. Nuo muutoin terävät silmätkin kielsivät palveluksensa, sillä mitä ne tahtoivat käsittää, hämmentyi tien tomuun, ja taivaan ranta liekkui ylös ja alas hänen silmäinsä edessä; myöskin tuntui hänestä, niinkuin astuisi hän pehmeällä suomaalla kovan kivitetyn tien sijasta.
Mutta kaikki tämä ei häntä paljon murehduttanut, sillä niin rikas ja kirjava ei ollut hänen sisällinen elämänsä koskaan ollut. Ihmeellisen kirkkain: esiintyivät hänen ajatuksensa hänen mielikuvituksessaan. Kuva toisensa perään ilmeni hänen sielunsa! avonaisten silmäin eteen, ei hänen tahdostaan, vaan se oli niinkuin joku salainen voima hänen ulkopuolellaan olisi sen vaikuttanut. Milloin oli hän lepäävinään Kasanan jalkain juuressa, painavinaan päänsä hänen syliinsä ja katsovinaan hänen kauniisin kasvoihinsa — milloin näki hän Hosean kiiltävässä sotapuvussaan niinkuin aivan äsken, mutta vielä ihanampana ja teltan heikon valon asemasta ympäröittynä punaisella valkeanhohteella. Sitten kulkivat hänen laumainsa kauniimmat härjät ja oinaat hänen ohitsensa ja sillä välin tuli hänen mieleensä lauseita niistä sanomista, joita hän oli muistoonsa pannut; jopa toisinaan oli hän kuulevinaan ikäänkuin huudettaisiin niitä kovalla äänellä hänelle. Mutta ennenkuin hän oikein käsitti niiden tarkoituksen, ilmestyi ihmeellisen loistavana tahi äänellisellä, suhisevalla kaiulla jotakin uutta hänen sisällisen silmänsä ja korvansa eteen.