Vähemmässä, kuningasperheen asuinhuoneen vieressä olevassa, vastaanottosalissa odotteli Farao heprealaista.
Se oli komea huone, mikä tänään näytti vielä suuremmalta kuin muulloin, jolloin suuret ihmisjoukot sen täyttivät; sillä ainoastaan muutamat hovimiehet ja papit sekä muutamat kuningattaren naisista seisoivat joukoissa ja syvästi surullisina valta-istuimen vieressä; mutta sitä vastapäätä istuivat piirissä laattialla strutsin sulilla koristetut kirjanoppineet ja kuninkaan neuvosto.
Kaikki kantoivat he murheen merkkejä, ja että kuolema tässäkin linnassa oli uhrinsa vaatinut, sitä todisti itkijäin yksitoikkoinen, valittava laulu, josta silloin tällöin korkea-ääninen, kimeä, väräjävä ulina kuului: Se tunkeutui kuninkaan huoneuston sisimmästä osasta hiljaisten huoneitten läpi tähän saliin.
Hallitsijapari istui mustilla peitteillä verhotulla, kulta- ja elefanttiluisella leposijalla. Loistavan puvun asemasta olivat he puetut mustiin vaatteisiin ja ylhäinen puoliso ja äiti, joka suri esikoistaan, nojasi liikkumattomana ja kumartuneella päällä korkean puolisonsa olkapäätä vasten.
Faraokin katseli jäykästi ja ikäänkuin uneen vaipuneena laattiaan. Hallitsija-sauva oli liukunut hänen kädestään ja lepäsi hänen polvillaan.
Kuningatar oli riistetty kuolleen poikansa ruumiin äärestä, mikä oli palsamoitavaksi jätetty ja vasta vastaanottosalin kynnyksellä oli hän voinut hillitä kyyneleitänsä. Vastustaa ei hän ajatellutkaan; sillä kovin järkähtämätön tapa vaati kuningattaren läsnäoloa merkillisimmissä vastaanotoissa. Tämä olisi kylläkin voitu täksi päivää välttää, ellei farao olisi vaatinut hänen läsnäoloansa, ja hän tiesi mitä tässä piti aikaansaatavan ja hyväksyi sen, sillä hän pelkäsi heprealaisen Mesun voimaa, hänen, jota hänen heimolaisensa kutsuisit Mosekseksi, ja hänen jumalaansa, joka oli niin kauheasti etsinyt heitä. Oi, olihan hänellä vieläkin monta lasta kadotettavana ja hän tunsi Mesun lapsuudesta alkain, ja tiesi myöskin kuinka korkeaksi suuri Ramses, hänen puolisonsa isä ja jalo edeltäjä, oli arvostellut tämän muukalaisen viisautta, joka oli tullut kasvatetuksi yhdessä hänen poikainsa kanssa.
Oi, jos onnistuisi sovittaa tätä miestä! Mutta Mesu oli omainsa kanssa matkustanut pois sieltä, hän tunsi hänen rautaisen luonteensa ja oli saanut kokea, että tuo peljättävä mies oli varustettu ei ainoastaan faraon uhkauksia, vaan hänenkin palavia rukouksiansa vastaan.
Nyt odotti kuningatar Hoseaa ja jos kukaan, niin oli se Nun'in poika, ensimmäinen mies heprealaisten seassa Taniksessa, joka voi matkaan saada sitä minkä he, hänen puolisonsa ja Rui, tuo vanha ensimmäinen profeetta ja Amonin ylimmäinen pappi, koko maan papiston pää, joka samalla oli ylituomari, rahaston ylihoitaja ja maaherra ja oli seurannut hovia Thebestä Tanikseen, katsoivat parhaimmaksi kaikille.
Ennenkuin kuningatar saatettiin vastaanottosaliin, oli hän sitonut seppeleitä rakastetulle vainajalle ja lotuskukat, kannukset, malvat ja pajunlehdet, joista hän aikoi sitoa seppeleet, oli hänen toivomuksestaan kannettu hänen perässään. Tuossa ne nyt olivat hänen edessään pöydällä ja hänen helmassaan, mutta hän tunsi itsensä ikäänkuin halvatuksi ja käsi, jonka hän ojensi niitä ottamaan, kielsi palveluksensa.
Hänen puolisonsa vasemmalla puolella, eräällä matolla, istui Rui, Amonin ensimmäinen profeetta, ukko, joka jo kauvan oli astunut yli yhdeksännen kymmenennen ikävuotensa. Hänen ruskeissa kasvoissaan, jotka olivat yhtä ryppyiset ja uurteiset kuin vahvan tammen kuori, säihkyi kaksi viisasta, paksujen valkeain silmäkarvain varjostamaa silmää ikäänkuin komeat kukat kuivassa pensaassa ja erosivat omituisesti hänen laihasta, kokoonkyyristyneestä ja kymärästä vartalostaan.