Silloin heitti farao levottomasti rukoilevan silmäyksen Baïjiin, toiseen profeettaan ja muihin neuvonantajiin, mutta ensinmainittu kohautti haltioitaan synkällä katsannolla ja suostui tähänkin Hosean ehtoon, olettamalla, että hän alisti oman mielipiteensä faraon jumalallisen viisauden alle. Kiitollisesti kumartaen päätään hyväksyi Jumala maailman istuimella sen miehen nöyryyden, jonka pyrinnöt jo usein olivat vastustaneet hänen omia toiveitaan ja sittenkuin "kertoja" elikkä julistaja oli julkilukenut erityiset kohdat liittokirjassa, velvoitettiin Hosea vannomaan, että hän kaikissa tapauksissa palajaisi Tanikseen kertomaan korkealle portille, kuinka hänen heimolaisensa olivat vastaanottaneet kuninkaan ehdotuksen.
Varova päällikkö, joka tunsi ne juonet ja vehkeet, joista tämä paikka oli liian rikas, teki tuon valan vastenmielisesti ja sittenkuin kirjallisesti hänelle vakuutettiin, ettei hänen vapauttaan mitenkään häirittäisi, mihinkä päätökseen tahansa keskustelut johtaisivatkaan, jahka hän vain voisi näyttää tehneensä mitä hän voi saadakseen kansansa johtajat liiton hyväksymään.
Vihdoin ojensi farao kätensä soturille suudeltavaksi ja sittenkuin Hosea oli painanut huulensa kuningattaren hameen liepeelle, antoi ylimmäinen pappi Rui viittauksen ensimmäiselle kamariherralle ja tämä taas faraolle ja nyt tiesi hallitsija ajan olevan hänellä poistua ja hän tekikin sen mielellään ja uudistetulla rohkeudella, sillä hän uskoi parhaimmalla tavalla pitäneensä huolta omasta ja kansansa menestyksestä.
Hänen kauniilla, väsyneillä kasvoillaan liikkui valoisa päivänpaiste, ja kun kuningatar niinikään noustuaan ylös näki hänen hymyilevän, hymyili hänkin. Vastaanottosalin kynnyksellä hengähti hallitsija syvästi ja sanoi, kääntyen puolisoonsa: "Jos vain Hosea toimittaa asiansa hyvin, niin pääsemme kyllä sillan ylitse".
"Emmekä tarvitse uida pyörteessä", pitkitti kuningatar samalla äänellä.
"Ja jos päällikkö onnistuu rauhoittamaan Mesun", lisäsi farao, "ja hän kehoittaa kansalaisiansa jäämään maahan —"
"Niin otat sinä tämän Hosean — hän näyttää ylevältä ja rehelliseltä — niin otat hänen kuninkaan heimolaisten joukkoon", keskeytti puoliso häntä.
Mutta nyt luopui farao veltosta, kumartuneesta ryhdistään ja vastasi innokkaasti:
"Kuinka olisi se mahdollista? Heprealaisen! Jos me ottaisimme hänet ystäväin joukkoon eli auringonvarjon kantajaksi, niin olisi se korkeinta! Ei ole helppoa tässä suhteessa varoa liika paljon taikka liika vähän!"
Jota pitemmälle pariskunta eteni palatsin sisustaan, sitä korkea-äänisempänä kaikui itkijäin valitus. Kuningattaren silmissä herätti se ensin kyyneleitä; mutta farao mietiskeli, minkä sijan hän antaisi Hosealle, jos hänen lähetyksensä onnistuisi.