Kymmenes Luku.
Hosean oli rientäminen, jos mieli aikanaan saavuttaa kansalaisensa, sillä jota kauvemmaksi he olivat ennättäneet, sitä vaikeammaksi tulisi hänelle saada Moseksen ja heimojen päämiehiä palajamaan ja hyväksymään liittokirjan.
Mitä tänäpänä oli tapahtunut, tuntui hänestä niin ihmeelliseltä, että hän piti sitä sen Jumalan sallimana, jonka hän oli löytänyt, ja se muistutti häntä myös sivunimestä "Josua", se on: "Hän, jonka apu Jehova on", minkä hän oli saanut Mirjamin kutsumuksesta Hän tahtoi mielellään kantaa sitä nimeä, sillä jos kohtakin hänestä ei ollut helppoa luopua siitä, jota hän oli kunnialla kantanut, niin olivat kumminkin monet hänen sotatovereistaan kutsuneet itseään samalla nimellä. Ja hänen nimensä oli ihanalla tavalla toteutunutkin, sillä Jumalan apu ei ollut koskaan selvemmin hänelle osoittautunut kuin tänä aamuna. Faraon hoviin oli hän astunut siinä luulossa, että hän, päättäneenä seurata kansaansa, kadottaisi vapautensa ja jätettäisiin pyövelille, mutta kuinka pian olivatkaan ne siteet katkenneet, jotka sitoivat hänet sotapalvelukseen. Ja senjälkeen oli hän vastaanottanut tehtävän, mikä tuntui hänestä niin suurelta ja ihanalta, että hän oli melkein uskoa isäinsä Jumalan kutsuneen häntä täyttämään sitä.
Hän rakasti Egyptiä. Se oli ihana maa. Missä voikaan hänen kansansa löytää kauniimman kodin? Ainoastaan ehdot, joissa se oli elänyt, olivat käyneet sietämättömiksi. Nyt oli sillä toivoa paremmista päivistä. Hänen kansalaistensa vapaassa tahdossa oli palata Gosen'iin tai asettua Niilin länsipuolella olevaan maahan, jonka hedelmällisyyden ja vesirikkauden hän tunsi. Ei kellään olisi oikeutta pakottaa sitä päivätöihin ja hänen ylitsensä, joka työntekijänä lainasi kätensä elonkorjuusen, tulisivat vain heprealaiset valvomaan, eikä enään kovat ja julmat muukalaiset.
Että hänen maamiehensä piti tulla faraon alamaisiksi, oli päivänselvä hänellekin. Olivatpa Jooseppi, Efraim ja hänen poikansa, hänen esi-isänsäkin, kutsuneet itsensä siksi ja viihtyneet egyptiläisinä hyvin.
Jos liitto tulisi voimaansa, niin saisivat heimojen vanhimmat itse hoitaa kansan sisällisiä asioita. Huolimatta Amonin, toisen profeetan, vastaansanomisista, oli Moses määrätty uuden asumasijan maaherraksi. Itse tulisi hän johtamaan aseellista joukkoa, suojelemaan piirin rajoja, ja heprealaisista sotilaista, jotka jo olivat osoittautuneet monessa sodassa urhoollisiksi, tulisi uusia joukkoja muodostettaviksi. Ennen linnasta lähtemistään oli kuitenkin toinen profeetta Baï antanut hänelle monta salaista viittausta, jotka kokonaisuudessaan jäivät hänelle epäselviksi, mutta joista kuitenkin tuli näkyviin, että egyptiläisellä oli tärkeitä aikeita ja että hän, niinpian kuin valtionjohto siirtyisi vanhan Ruin käsistä hänen käsiinsä, aikoi antaa hänelle suuria tehtäviä, ehkäpä kaikkien palkkasoturien johdonkin, joita nyt syrialainen nimeltä Aarsu komensi. Tämä teki hänet enemmän rauhattomaksi kuin iloiseksi. Mutta kumminkin tyydytti häntä, että hän oli saanut aikaan, että maan itäinen raja pidettäisiin joka kolmantena vuonna avonaisena hänen maamiehilleen heidän päästäkseen erämaahan uhraamaan. Siihen näkyi Moses panevan suurimman arvon, mutta voimassa olevan lain mukaan ei ollut kenellekään sallittu ilman esivallan lupaa jättää tuota kapeata ja itää vastaan linnoituksilla saarrettua rajamaata. Ehkäpä tämän toivon myöntäminen tekisi tuon suuren johtajan suosiolliseksi kansalle hyödyllistä liittoa kohtaan.
Näiden keskustelujen aikana oli hän taaskin tullut huomaamaan, kuinka vieraaksi hän oli käynyt maanmiehilleen; ei hän edes voinut sanoa, mitä tarkoitettiin uhrilla erämaassa. Myös tunnusti hän suoraan faraon neuvonantajille, ettei hän ollut oikein selvillä kansan valituksista eikä vaatimuksista, ja tämän hän teki säilyttääkseen maanmiehilleen oikeuden monessa suhteessa muuttaa esittämiänsä ehtoja ja tehdäkseen ne täydellisemmiksi.
Mitä saattoivat hänen omaisensa, mitä heidän johtajansa parempaa vaatia?
Täynnä uutta toivoa tulevasta onnesta kansalleen ja hänelle itselleen oli tulevaisuus hänen edessään.
Kun sovintoliitto tulisi toteutetuksi, niin oli aika hänellä perustaa oma koti ja Mirjamin kuva näyttäytyi taasen hänelle kaikessa jaloudessaan ja kauneudessaan. Hurmaavalta tuntui hänestä ajatus omistaa tuo ylevä nainen ja hän kysyi itseltään, oliko hän myös kyllin kelvollinen hänelle ja ellei olisi liika rohkeata pyytää omakseen tuota jumalallista, ihanaa neitoa, profetissaa.