Hän oli elämää kokenut mies ja tiesi aivan hyvin, millaisen arvon voi antaa heikon miehen lupauksille, jonka heikolle kädelle valtikka oli liian raskas. Mutta hän oli ollut varovainen ja jos hänen kansansa vanhimmat suostuisivat sovintoon, tulisi liitto lause lauseelta piirrettäväksi metallitauluihin niinkuin kaikki muutkin sitovaiset välipuheet Egyptin ja vierasten kansojen välillä ja sitten ripustettavaksi valtiotemppeliin Thebessä, faraon ja hänen kansansa edusmiesten allekirjoittamana. Sellaiset kirjoitukset — sen hän oli nähnyt Chetan kanssa tehdyistä rauhan artikkeleista — turvasivat ja pitensivät valtiollisten liittokirjain lyhyttä aikaa. Todellakaan ei hän ollut laiminlyönyt suojelemasta kansalaisiansa petokselta ja lupauksien rikkomisilta. Vahvemmaksi, luottavaisemmaksi, oloonsa tyytyväisemmäksi ei hän koskaan ollut itseänsä tuntenut kuin astuessaan uudestaan faraon vaunuihin ottaakseen jäähyväiset alamaisiltaan. Ruin'kin salaiset selitykset ja ehdotukset häiritsivät häntä vähän enään, sillä hän oli tottunut tulevaisuudelle jättämään tulevaiset huolet. Mutta leirissä odotti häntä eräs ikävä seikka, mikä kuului nykyaikaan; sillä kummastuksella, harmilla ja murheella sai hän kuulla, että Efraim oli salaisuudessa jättänyt teltan, sanomatta kellenkään, mihin hän aikoi. Tarkasti tutkisteltuaan sai hän tietää, että nuorukainen oli nähty tiellä Tanikseen ja Hosea käski nyt uskollista kilvenkantajaansa tiedustelemaan poikaa kaupungissa ja, jos hän löytäisi hänen, käskemään häntä seurata enoansa Succothiin.
Päämies, otettuaan jäähyväiset sotilailtaan, läksi matkalle ja salli ainoastaan vanhan tallirenkinsä seurata itseään.
Häntä ilahutti, että adonit [vastaa jotenkin meidän ajutanttiamme] ja alapäälliköt, jotka olivat seisoneet häntä lähellä, kuten myöskin nuo karaistuneet sotilaat, joiden kanssa hän oli kaikkia jakanut sodassa ja rauhassa, hädässä ja puutteessa, niin julkisesti osoittivat, kuinka ero hänestä suretti heitä. Monen sodassa harmahtuneen miehen ruskettuneille kasvoille valuivat kirkkaat kyyneleet, kun hän viimeisen kerran ojensi hänelle kätensä. Monet parrakkaat huulet suutelivat hänen vaatteensa liepeitä tai hänen jalkojaan ja jaloa libyalaista hevostaan, joka kaarevalla kaulallaan valmiina hyökkäämään eteenpäin, mutta ratsastajansa hillitsemänä kantoi häntä heidän riviensä läpitse. Ensi kerran hänen äitinsä kuoleman jälkeen kävivät hänen silmänsä kosteiksi, kun uskolliset jäähyväis- ja suosion-huudot sydämellisesti ja korkeaäänisesti kaikuivat hänen sotamiestensä miehuullisista rinnoista.
Niin syvästi kuin tänä hetkenä ei hän koskaan ollut vielä tuntenut, kuinka hän oli kiintynyt näihin miehiin ja kuinka paljon hän piti jalosta virastaan.
Mutta velvollisuus, jota hän nyt totteli, oli myöskin suuri ja ylevä, ja se Jumala, joka oli päästänyt hänet hänen valastaan ja tasoittanut tien hänelle, niin että hän totisena ja uskollisena miehenä voi totella isänsä käskyä, vei hänet ehkä takaisin sotakumppanien luo, joiden sydämellisiä jäähyväisiä hän luuli kuulevansa, vielä sittenkin kun oli mahdotonta enään kuulla mitään.
Hänelle uskotun toimen koko ihanuus, jalo tunnelma miehellä, joka siveellisellä vakavuudella ryhtyy vaikeaan tehtäväänsä, täydellinen onnellisuus rakastavalla, joka vakuutettuna ihanimpien toiveittensa toteutuvan rientää valittuansa vastaan, tuli hänelle vasta silloin osaksi, kun hän jo oli jättänyt kaupungin taaksensa ja läpi tuon tasaisen, palmu- ja vesirikkaan lakeuden kiiruhti nopeassa ravissa kaakkoa kohti.
Pääkaupungin kaduilla ja valkaman läheisyydessä hiljentäessään hevosensa kulkua oli hän niin ajatuksissaan äskeisten kokemustensa ja kadonneen pojan johdosta, että hän tuskin oli huomannutkaan lukuisia ankkurissa olevia laivoja, kirjavaa joukkoa laivanreitaajia, kauppiaita, merimiehiä ja kantajia Afrikan ja etu-Aasian mitä erilaisimmista heimoista, jotka tänne olivat virtailleet etsiäkseen voittoa, sekä palvelijoita, sotilaita ja kerjäläisiä, jotka olivat seuranneet faraota Thebestä Ramseksen kaupunkiin.
Ei hän myöskään ollut nähnyt kahta korkea-arvoista miestä, vaikka toinen heistä, joutsimiesten eversti Hornecht, oli hänelle viitannut.
He olivat vetääntyneet Seth-temppelin pyloonien välillä olevaan syvään porttiin suojellakseen itseään tomulta, jota erämaan tuuli alituisesti ajoi tien yli.
Kun eversti turhaan koetti vetää ohitse ratsastavan huomiota puoleensa, kuiskutti toinen, Baï, Amonin toinen profeetta, hänelle: