Yhdestoista Luku.
Tumman, puhtaan sinisenä, lukemattomilla tähdillä kaunistettuna oli taivas puoliyön aikana levinnyt yli itäisen deltan lakean maakunnan ja Succothin kaupungin, jota egyptiläiset temppelipiirinsä mukaan myöskin kutsuivat Turn-jumalan paikaksi eli Pithomiksi.
Nyt läheni maaliskuun yö loppuansa ja valkeat huurut leijailivat kanavan yli, joka, heprealaisten pakkotyöntekijäin tekemänä, leikkasi lakeuden ja kasteli kedot ja laidunmaat, joiden ääriä ei näkynyt, katselipa sitten mihinkä päin hyvänsä.
Idässä ja etelässä oli taivas taajan sumun sumentama, mikä kohoili suurista järvistä ja kapeasta merenpoukamasta, joka pisti syvälle maankaistaleesen. Erämaan tuuli, joka eilen täälläkin oli kuumana ja pölyisenä riehunut yli janoovan ruohon ja Succothin huoneitten ja telttain, oli jo ennen yön tuloa laskeutunut levolle ja viileys, mikä maaliskuulla Egyptissäkin käy ennen auringon nousua, oli jotenkin tuntuva.
Joka jo varhain puoliyön ja aamun välillä astui vähäpätöiseen rajakaupunkiin paimentelttoineen, kurjine Niilin mudasta rakennettuine majoineen ja muutamine kelpokartanoineen ja asuntohuoneineen, olisi sitä tuskin tänään tuntenut. Paikan ainoa huomattava rakennus, lukuunottamatta auringonjumalan Turnin temppeliä, tuo suuri varustettu varastohuone tarjosi tänä hetkenä omituisen näön. Tosin välkkyivät sen pitkäjonoiset, valkeiksi sivutut muurit yhtä selvästi kuin ainakin yöllä, mutta sen sijaan kuin rakennus muulloin tähän aikaan kohosi hiljaisena ja aivan kuin autiona yli nukkuvan kaupungin, oli siinä ja sen ympäristöllä hyvinkin vilkasta liikettä. Sen tarkoituksena oli myöskin torjua saaliinhimoisia schasuschareja [beduineja, jotka paimentolaisina asuskelivat Egyptiä rajoittavassa, nyt Aasiaan kuuluvassa erämaassa], jotka olivat kuljeskelleet maankaistaleella olevien linnoitusten ympäri, ja sen vahvojen muurien takana löytyi egyptiläinen vartijasto, joka helposti voi puolustaa sitä vahvaa ylivoimaa vastaan.
Tänään näytti se siltä ikäänkuin erämaan pojat olisivat tehneet rynnäkön sitä vastaan, mutta miehet ja vaimot, jotka työskentelivät jättiläisrakennuksen juurella ja sen leveällä muuriharjanteella, eivät olleet schasuja, vaan heprealaisia. Huutaen korkeaäänisesti ja liikkuen ketterästi ryöstelivät he noita tuhatlukuisia nisuja ja ohria, rukiita ja durraa, palkohedelmiä, daadelia ja sipulia sisältäviä kuormia, joita he löysivät täysinäisissä varastohuoneissa. Jo ennen auringon laskua olivat he alkaneet tyhjentämään aitat ja niiden sisällyksen säkkeihin, ämpäreihin ja nahkaleileihin, kaukaloihin, saviastioihin ja esiliinoihin sekä laskivat ne sittemmin köysillä alas tai kantoivat tikapuita myöten maahan.
Etevimmät eivät ottaneet osaa tähän työhön, mutta niiden seassa, jotka täällä työskentelivät, nähtiin huolimatta öisestä taivaasta kaikenikäisiä lapsia, jotka kantoivat pois niin paljon kuin he voivat äitinsä keittiöstä tuomissa astioissa ja vadeissa.
Tuolla ylhäällä varastohuoneiden peittämättömien, aukkojen ääressä, joihin tähdet tuikkivat sisään, ja tikapuitten alapuolella valaisivat vaimot soihduilla eli lyhdyillä toisten työtä.
Varsinaisen linnan raskaitten, suljettujen porttien eteen oli asetettu kirkkaasti palavia soihtuja, joiden valossa kulki aseellisia paimenia edes ja takaisin. Kun kivenheitot eli potkut tapasivat metallilla päällystettyä ovea sisältäpäin ja uhkaavia sanoja lausuttiin egyptin kielellä, niin ei myöskään ulkona seisovilta heprealaisilta puuttunut ivan ja pilkan sanoja.
Elojuhlan päivänä oli muutamia nopeita sanansaattajia, ensimmäisen ehtoovartion aikana, saapunut Succothiin ja siellä asuville Israelin lapsille, joiden lukumäärä oli kaksikymmentä kertaa suurempi kuin egyptiläisten, ilmoittaneet, että he aamulla olivat lähteneet Taniksesta ja että kansa oli aikonut lähteä sieltä yöllä; heimolaisten Succothissa piti olla valmiit seuraamaan mukana. Silloin oli syntynyt suuri ilo heprealaisten joukossa, jotka uudenkuun yönä kevätpäiväntasauksen jälkeen, jolloin elojuhla tavallisesti alkoi, olivat, kuten heidän kansalaisensakin Ramseskaupungista, kokoontuneet juhlallisiin pitoihin.