Heille oli sukukuntain päälliköt ilmoittaneet että nyt oli vapauden päivä tullut ja että Herra aikoi viedä heitä luvattuun maahan.
Täällä, kuten Taniksessakin, oli ollut monta epäilevää ja vastahakoista ja olivatpa muutamat yrittäneet erotakin ja jäädä jälelle, mutta täälläkin olivat he tulleet temmatuiksi mukaan. Niinkuin Aaron ja Nun olivat puhuneet kansanjoukolle Ramseskaupungissa, niin olivat täälläkin Eleazar, edellisen poika ja Judan sukukunnan etevimmät päämiehet, Hur ja Naheson, puhuneet kansalle. Mutta Mirjam, Moseksen neitseellinen sisar, oli kulkenut talosta taloon ja kaikkialla oli hän hehkuvin sanoin herättänyt ja sytyttänyt innostuksen tulen miesten sydämiin ja näyttänyt vaimoille, että ensiaamun aurinko olisi heille ja heidän lapsilleen tuottava uuden onnen, hyvinvoinnin ja vapauden päivän.
Ainoasti harvoissa oli profetissa löytänyt kuuroja korvia, sillä tämän neitsyeen olennossa ilmenikin jotakin majesteetillista, mikä vaati kuuliaisuutta, kun hänen suuret, mustat silmänsä, joiden yli kaareilivat paksut, tummat, yhteen kasvaneet silmäkarvat, tarkastelivat niitä, joita hän katseli, aivan sydämen syvyyteen ja näkyivät uhkaavan vastahakoisia kolkoilla iskuillaan.
Juhla-aterian jälkeen olivat kunkin perheen jäsenet menneet virkistynein sydämin ja iloisine toiveineen levolle. Mutta kuinka paljon olikaan jo toinen päivä, sitä seuraava yö ja ensi-aamu muuttanut heitä. Oli, niinkuin erämaan tuuli olisi haudannut kaiken rohkeuden ja uskalluksen edellään ajamaansa pölyyn! Pelko vaeltaa tietymättömään oli taaskin hiipinyt heidän sydämiinsä ja moni, joka uskaliaasti ja toimeliaasti oli heiluttanut matkasauvaa, pidätettiin nyt jälleen ikäänkuin koukuilla ja kahleilla kiinnitettynä isäinsä huoneisiin, hyvin hoidettuun puutarhaan ja vainion eloon, mikä vasta puoleksi oli tullut korjatuksi.
Linnoitetussa varastohuoneessa olevilta egyptiläisiltä sotilailta ei ollut myöskään jäänyt huomaamatta, että omituinen liike oli vallannut heprealaiset, mutta tämän olivat he lukeneet elojuhlan syyksi. Että Moses aikoi viedä kansalaisensa erämaahan heidän siellä uhratakseen Jumalalleen, oli linnoitusten päällikkö kuullut ja pyytänyt apuväkeä. Mutta tarkempaa tietoa ei hänellä ollut, sillä aina siihen aamuun saakka, jolloin erämaan tuuli alkoi, ei ollut yksikään heprealainen tullut kansansa aikeen kavaltajaksi. Mutta jota raskaammin päivän helle oli rasittanut heitä, sitä valtavammin oli kauhu vaelluksesta kuuman, hiekkaisen, vedettömän erämaan läpi vallannut heitä. Tuo kauhea päivä oli kiusannut heitä niinkuin esimakuna siihen, mikä heitä odotti, ja kun puolipäivän aikana pöly oli käynyt yhä taajemmaksi, ilma rasittavammaksi, oli eräs heprealainen porvari, jolta egyptiläisetkin sotilaat ostivat tavaroita, pistäytynyt varastohuoneesen kehoittaakseen päällikköä estämään hänen kansalaisiaan syöksymästä turmioon.
Mutta etevämpienkin seassa oli tyytymättömiä, joiden äänet olivat käyneet kuuluviksi. — Asarja ja Michael poikineen, jotka kadehtivat Moseksen ja Aaronin valtaa, olivat kulkeneet miehestä mieheen ja koettaneet kehoittaa heitä, ennen lähtöön hankkimistaan, vielä kerran kokoon kutsumaan vanhimmat ja esittämään heille, että he ryhtyisivät uusiin keskusteluihin egyptiläisten kanssa.
Sill'aikaa kun nämä tyytymättömät hyvällä seurauksella olivat koonneet puoluelaisia ja kavaltaja oli mennyt egyptiläisen vartioston päällikön luo, oli kaksi uutta lähettilästä tullut ilmoituksella, että ulosvaeltajain matkue tulisi puoliyön ja aamun välillä saapumaan Succothiin.
Hengästyneenä ja puhumattomana, hiessä ja verisin huulin oli vanhempi lähettiläs vaipunut sen huoneen kynnykselle, joka oli Amminadabin oma ja nyt tarjosi Mirjamillekin olinpaikkaa. Väsyneille miehille oli täytymys antaa viiniä ja virvoituksia, ennenkuin tuo vähemmin uupunut oikein kykeni puhumaan. Mutta sitten oli hän käheällä äänellä, vaikka tulvaten kiitoksesta ja tulisesta innostuksesta, kertonut, mitä oli tapahtunut lähdössä ja kuinka isäin Jumala oli täyttänyt kunkin sydämen hengellään ja vuodattanut arkojen sieluihin uutta luottamusta.
Loistavin silmin oli Mirjam kuunnellut tätä puhetta, mutta sen loputtua oli hän heittänyt hunnun päänsä yli ja käskenyt lähettiläitten ympäri kokoutuneita huoneen palvelijoita kutsumaan koko kansaa sykomorin alle, jonka leveä, tuhatvuotinen kruunu varjosti lavean piirin auringonpoltolta.
Erämaan tuuli oli yhä vielä puhallellut, mutta tuo iloinen sanoma näkyi murtaneen voiman, mikä sillä oli ollut ihmisten yli, ja monen sadan heprealaisen kokoonnuttua sykomorin alle oli Mirjam tarjonnut kätensä Eleazarille, hänen veljensä Aaronin pojalle, hypähtänyt tuolle muhkeata, onteloa puunrunkoa vastaan nojautuvalle penkille, korottanut silmänsä ja kätensä, ikäänkuin haltioissaan, taivasta kohti ja rukoillut Herraa korkeaäänisesti, niinkuin olisi hänen sallittu nähdä häntä.