Monen teltan ja majan edessä oli matkaan valmiita miehiä ja naisia leiriytyneinä äkkiä sytytettyjen nuotioitten ympärillä ja suuremmissa maakartanoissa ajoivat paimenet karjan kokoon ja teurastivat nautaeläimiä ja lampaita, jotka eivät olleet matkalle sopivia. Monen huoneen edustalla kuultiin kirveitten ja vasarain iskuja ja sahain suhahtelemista, sillä tarvis oli valmistaa kantotuoleja ja paareja sairaita ja heikkoja varten. Täällä huomattiin vielä vaunuja ja kärryjä ja perheen-isillä oli vaikea tehtävä vaimojen kanssa, sillä antaa alttiiksi tavaraa on aina vaikeata, olipa se sitten suurempaa tai pienempää, ja naisen sydän riippuu usein enemmän näennäisesti arvottomissa kuin kalliimmissa kapineissa. Jos kankuri Rebekka kiihkeästi tahtoi kuormata kärryille tuon kömpelösti yhteenkooton kehdon, jossa hänen lemmikkinsä oli kuollut, ennemmin kuin tuon siron elehvantinluulla koristetun ebenpuu-lippaan, minkä joku egyptiläinen oli panttauttanut hänen miehelleen — kukapa sitä voi moittia?
Kaikista ikkunaluukuista ja jokaisesta telttaovesta loisti valkea ja suurien huoneitten katoilta hohti soihtuja eli lyhtyjä tulevia vastaan.
Yöllä ennen elojuhlaa laitetussa ateriassa ei ollut puuttunut paistettua lammasta yhdeltäkään pöydältä; tänä odotuksen hetkenä tarjosi perheen äiti taaskin väelleen mitä hän voi.
Vähäpätöisen rajakaupungin ahtailla kaduilla virtaili vilkas elämä ja niin iloisia, niin kirkkaasti ja innostuksesta loistavia silmiä, niin ihania toivosta ja hurskaasta uskosta kirkastettuja kasvoja eivät sammuvat tähdet koskaan olleet nähneet.
Kahdestoista Luku.
Erään suurimman talon katolla Succoth'issa olivat vielä aamun koittaessa kaikki kokoutuneina, jotka eivät olleet menneet alas tervehtimään ulosvaeltajia, joiden piti täällä pitemmän aikaa ensikerran levähtää.
Heidän edellään kiiruhtaen oli toinen nopeajalkainen mies eli poika toisen perästä saapunut Succothiin. Useampain päämaalina oli Amminadabin huone. Siinä oli kaksi rakennusta, joista toisessa majaili Naheson, omistajan poika ja hänen omaisensa, mutta toisessa isommassa asuivat, paitsi harmahtunutta isäntää ja hänen puolisoansa, hänen vävynsä Aaron vaimoneen, lapsineen ja lastenlapsineen sekä myös Mirjam. Vanha ylhäinen heimopäällikkö, joka oli muuttanut virkansa velvollisuudet pojalleen Nahesonille, ojensi vapisevat kätensä jokaiselle sanansaattajalle ja kuunteli hänen kertomustaan loistavin, usein kyyneleillä himmennetyin silmin. Vanhan puolisonsa oli hän saanut istahtamaan nojatuoliin, jossa hän oli kansan perässä kannettava, että hän siihen tottuisi, ja itse lepäsi hän jo nyt samasta syystä omassa tuolissaan.
Kun tuo vanha vaimo kuuli sanansaattajain ylistävän, että kansalle luvattu ihana tulevaisuus nyt toteutui, etsi hänen silmänsä usein puolisoa, jolloin hän huudahti: "Siunattu mies, tuo Moses!", sillä hän piti vävynsä veljeä suuressa arvossa ja hän iloitsi nähdä toteutuvan, mitä Moses oli hänelle ennustanut Aaronikin, heidän vävynsä, katseli vanhuksia ylpeydellä, mutta koko heidän rakkautensa kuului Eleasarille, heidän pojanpojalleen, jonka he näkivät kasvavan toiseksi Mosekseksi. Mirjamissa olivat he jonkun aikaa sitten löytäneet uuden ja mielellään nähdyn jäsenen perheessä. Noiden lämminsydämisten vanhuksien mieltymys tuohon vakavaan neitsyeesen ei riittänyt tosin vanhempain hellyydeksi, ja tämän suuren talouden huolet tahtoi heidän tyttärensä Eliseba, Aaronin sievä vaimo, yhtä vähän jakaa profetissan kanssa kuin Amminadabin pojan Naheson'in vaimokaan, joka sitäpaitsi omaisiensa kanssa asui saman katon alla Mutta vanhukset olivat Mirjamille kiitoksen velkapäät siitä huolesta, jota hän osoitti heidän lapsenlapselleen Milcalle, Aaronin ja Eliseban tyttärelle, minkä kova onnettomuus iloisesta lapsesta oli tehnyt raskasmieliseksi, kaikelle ilolle kuolleeksi naiseksi.
Muutama päivä häitten jälkeen rakastetun puolison kanssa oli tämä viehättynyt nostamaan kättään erästä egyptiläistä verotusvirkamiestä vastaan, joka, kun farao vaelsi Succothin kautta itään, tahtoi ajaa pois suuren lauman kauniimpia elukoita "herran yli molempain maailmain keittiötä varten." Tämän omankäden oikeuden vuoksi oli tuo onneton viety valtiovankina vuorikaivoksiin, ja kukin tiesi hyvin kyllä, että nuo rangaistut siellä liiallisesta rasituksesta turmeltiin sekä ruumiin että sielun puolesta. Vanhan Nunin, Hosean isän, vaikutuksesta saatiin estetyksi, että tuomitun vaimo ja omaiset eivät joutuneet saman rangaistuksen alaisiksi, minkä laki sääti, mutta Milca hivui pois, ja ainoa, joka voi herättää tuon kalpean, hiljaisen vaimon alakuloisuudestaan, oli Mirjam. Hänelle oli tuo yksinäinen vaimo avannut haavoitetun sydämensä ja häntä hän seurasi, kun neitsyt köyhäin majoissa harjoitti oppimaansa lääketaitoa ja antoi heille lääkkeitä ja apua.
Viimeiset sanansaattajat, jotka Amminadab ja hänen vaimonsa vastaanottivat, kuvailivat pimeillä väreillä vaelluksen vaivoja ja sitä kurjuutta, johonka he olivat todistajina olleet. Mutta erään helläsydämisen heistä valittaessa vaimojen ja lasten kestämiä raskaita kärsimyksiä erämaan tuulen puhaltaessa ja hänen surullisena ja levottomana tulevaisuudesta, ajatellessa kaikkein kauheinta, mikä hänen muistoonsa oli painunut, lausui ukko hänelle lohduttavia sanoja ja osoitti häntä Jumalan kaikkivaltiaisuuteen ja tottumukseen, jonka voima osoittautuisi heissäkin. Hänen ryppyisistä kasvoistaan puhui varma luottamus, sen sijaan kuin Mirjamin kauniissa, mutta ankaroissa juonteissa ilmeni vähän tuota iloista toivoa, mikä muutoin on nuorison tuntomerkkinä.