Nyt kouristi häntä uusi kauhu ja ylhäälle kohotetuilla käsivarsilla ikäänkuin pois torjuakseen lausui hän hetken loihtumisia pimeyden henkien juonia vastaan. Mutta pian painuivat hänen kätensä alas, sillä hän oli huomannut ystäviä, jotka vielä eilen vaelsivat elävien joukossa: ensiksi hänen jumalansa toisen profeetan korkean vartalon, sitten Amon-Ra'lle vihityt vaimot, Laulajat ja pyhät isät, ja huomattuaan ennustajain ja pastofoorein takana lankonsakin, jonka huoneen rutto vielä eilen oli säästänyt, sai hän uutta rohkeutta ja hän huusi häntä. Kuitenkin hämmentyi hänen äänensä esiintunkevien joukkojen lauluun ja huutoon.
Esikartano oli tullut valoisaksi. Mutta kun jokaisella oli tekemistä oman kärsimisensä kanssa, niin ei kukaan huomannut tähtien näkijää. Hän riisti kauhtanan vilusta täriseviltä jäseniltään, tehdäkseen pehmeämmän alustan nuorukaisen vavahtelevalle päälle ja tätä isällisellä huolella tehdessään kuuli hän eteenpäin tunkevan joukon laulusta ja huudosta ensiksi kauheita kirouksia heprealaisten ylitse, joiden kautta turmio Faraolle ja hänen kansalleen oli tullut, mutta sitten ehtimiseen hänen maansa perintöruhtinaan, prinssi Ramseksen nimeä, ja ääni, jolla sitä mainittiin, valitukset, jotka siihen liittyivät, ilmaisivat tuntijalle, että kuolema oli sulkenut kuninkaan esikoisenkin silmät.
Kasvavalla tuskalla katseli hän nyt pojanpoikansa kalpeita kasvoja, mutta kun sen ohessa valitus perintöruhtinaasta tuon tuostakin kuului, virtaili hänen sielunsa läpi hiljainen tyytyväisyyden tunne kuoleman vanhurskaudesta, joka yhtävähän säästää kuningasta valta-istuimella kuin kuljeksivaa kerjäläistäkään. Nyt hän tiesi, mikä tuon meluavan joukon toi temppeliin!
Niin nopeasti kuin hänen vanhat jäsenensä sallivat, riensi hän valittavan joukon luo. Mutta ennenkuin hän saavutti sen, näki hän vartijahuoneesta portinvartijan ja hänen vaimonsa astuvan ulos, kantaen matolla pojan ruumista. Mies kantoi toisesta ja hänen pieni heikko vaimonsa toisesta päästä. Jättiläis-moisen vartijan täytyi kumartua syvään säilyttääkseen tasapainoa. Kolme lasta päätti tuon surullisen kulkueen, jonka etunenässä pieni tyttönen kulki lyhdyllä.
Kenties ei olisi kukaan sitä huomannut, ellei portinvartijan vaimo olisi niin kuuluvasti ja äänekkäästi valittanut, ettei kukaan voinut olla sitä kuulematta. Niin kääntyi ensiksi Amonin toinen profeetta ja sitten hänen seuraajansa heihin ympäri. Juhlakulkue pysähtyi ja kun muutamat papit lähestyivät ruumista, huusi portinvartija kovalla äänellä: "Pois ruton tieltä! Esikoisemme se maahan kaatui".
Vaimo oli sill'aikaa temmannut lyhdyn tytön kädestä ja valaisten kuolleen pojan jähmettyneitä, kasvoja huusi hän:
"Jumala on tämän sallinut! Oman kattonsa alla antaa hän kauheita tapahtua. Ei hänen tahdollaan, ei, vaan vieraan kirouksella on valta meidän ja elämämme ylitse. Katsokaa tänne! Esikoisemme oli hän, ja kaksi temppelinpalvelijaa on se niinikään vienyt. Toinen on jo päivänsä päättänyt. Tuolla huoneessamme ojentaa hän jäseniään, ja tuolla — tuolla makaa vielä toinen, nuori Kamus, ennustaja Ramerin pojanpoika. Me kuulimme vanhuksen huutavan ja näimme mitä tapahtui, mutta kuka tukee toisen huonetta, kun hänen omansa sortuu? Ottakaat ajasta vaaria, sillä jumalat ovat oman temppelinsä avanneet turmiolle; ja joskin koko maailma hukkuisi, niin en sitä ihmettelisi enkä varmaankaan murehtisi! Te ylhäiset, papilliset herrat, minä olen vain köyhä, halpa vaimo, mutta eikö minulla ole valta kysyä: Nukkuvatko jumalamme, onko loihtija heidät uuvuttanut tai mitä he toimivat, missä ovat he, kuinka he sallivat heprealaisjoukon vallita meitä ja lapsiamme?"
"Heidän kimppuunsa! Kadotus muukalaisille! Mereen kuolemaan loihtija Mesu! [Mesu on lain-antaja Moseksen egyptiläinen nimi.] Niinkuin kaiku seuraa huutoa, niin seurasivat nämä kirouksetkin vaimon puhetta. Ja vanhan ennustajan lanko, joutsimiesten päällikkö Hornecht, jonka kuuma veri kuohahti nähtyään rakkaan kuolevaisen sukulaisensa, heilutti lyhyttä miekkaansa ja huusi vimmastuneena: Seuratkoon minua, kenellä rohkeutta on! Heidän kimppuunsa! Henki hengestä! Kymmenen heprealaista jokaisesta egyptiläisestä, jonka loihtija on murhannut!"
Niinkuin lauma tuleen syöksee, kun oinas edeltä juoksee, tempasi ylhäisen sotilaan kehoituskin joukon mukanaan. Vaimot miesten edellä tunkivat he hänen perässään porteille. Ja kun jumalan palvelijat epäröivät kunnes he olivat tiedustelleet Amon-profetan ajatusta, ojensi tämä majesteetillista vartaloansa suoraksi huutaen tyyneesti:
"Rukoukseen kanssani, joka vain papin pukua kantaa! Kansa on taivaan välikappale. Sen kädessä on kosto. Me jäämme tänne jälellepäin rukoillaksemme kostotyön menestykseksi".