Oikeutetulla ylpeydellä katseli Hur poikaa ja pojanpoikaa; sillä vaikka molemmat olivatkin voittaneet arvoa egyptiläisten seassa, olivat he kuitenkin ilman vastaväitöstä seuranneet isän sanansaattajia ja olivat hyljänneet kaikki, missä heidän sydämensä riippui ja mitä he Memphiksessä olivat ansainneet, sekä liittyneet poisvaeltavaan kansaan jakaakseen sen epätietoista onnea.
Mirjam tervehti tulokkaita lämpimästi, ja miehet, jotka seisoivat hänen edessään kolmen sukukunnan edustajina, tarjosivat kuvan, jota jokainen hyväntahtoinen ihminen mielellään katseli.
Iso-isä oli viidenkymmenen ikävuotensa lopulla, ja vaikka hänen mustan kiiltävissä hiuksissaan olikin paljon hopeisia karvoja, piti hän kuitenkin itsensä suorana kuin nuori mies, ja hänen laihoissa, terävissä kasvonpiirteissään ilmeni taipumaton lujuus, mikä teki käsitettäväksi, että poika ja pojanpoika olivat niin pian taipuneet hänen tahtonsa alaisiksi.
Urikin oli pulska mies ja Bezaleel nuorukainen, josta nähtiin, että hän ahkerasti oli käyttänyt yhdeksäntoista ikävuottansa ja seisoi jo vakavasti omilla jaloillaan. Sitäpaitsi loisti hänen taiteilijasilmänsä hyvin omituisesta valosta ja sittenkuin hän ja hänen isänsä olivat jättäneet Mirjamin hyvästi käydäkseen tervehtimässä Kalebia, heidän iso- ja kanta-isäänsä, toivotti hän miehelle, joka luettiin hänen veljeinsä uskollisimpain ystäväin joukkoon, sydämestään onnea, että hänen jalolla suvullaan oli sellaisia pylväitä.
Nyt tarttui Hur hänen käteensä ja huusi kiitollisesta mielestä vuotavalla lämmöllä, mikä muutoin oli vierasta tälle hillittömän paimensukukunnan ankaralle ja käskevälle päämiehelle:
"Niin niin, he ovat pysyneet hyvinä, kunniallisina ja tottelevaisina. Jumala on heitä varjellut ja minulle tämän ilopäivän valmistanut. Sinun vallassasi on nyt tehdä se kaikkein kauniimmaksi juhlaksi Jo kauvan olet varmaankin huomannut, että minun silmäni seuraavat sinua ja että sinä olet kallis sydämelleni. Työskennellä kansan hyväksi on korkeinta minusta miehenä ja sinusta vaimona, ja se on luja side. Mutta minä haluaisin, että tulisimme yhdistetyiksi vieläkin vahvemmalla siteellä, ja koska vanhempasi ovat menneet pois, enkä enää voi lähestyä Amramia morsiuslahjalla ostaakseni sinua häneltä, niin pyydän nyt sinua itseltäsi, sinä jalo neito. Mutta ennenkuin vastaat minulle myöntävästi tai kieltävästi, on sinun tietäminen, että minun poikani ja pojanpoikani ovat valmiit kunnioittamaan sinua huoneemme päänä samoin kuin itseänikin ja että sinun veljesi mielellään sallivat minun kosijana lähestyä sinua".
Mirjam oli hämmästyksestä mykkänä kuunnellut tätä kosimista. Hän kunnioitti tuota miestä, joka niin hartaasti häntä halusi, hyvin paljon ja oli suosiollinen hänelle. Huolimatta monista vuosistaan seisoi hän täydessä miehuuden voimassaan ja jalossa arvokkaisuudessaan hänen edessään, ja tuo rukoileva katsanto hänen muutoin niin käskevistä ja itsetietoisesti katselevista silmistään liikutti hänen sieluansa.
Mutta neito odotti palavalla halulla erästä toista ja sentähden vastasi hän häntä ainoastaan surullisella pään pudistuksella.
Mutta tuo ikämies, suvun päällikkö, joka oli tottunut viemään päämaaliinsa mitä hän oli päättänyt, ei kuitenkaan hämmästynyt tästä mykästä kiellosta, vaan pitkitti vielä hartaimmin kuin ennen: "Älä yhdessä silmänräpäyksessä hävitä koko vuoden vaivaloisesti pidätettyä kaipiota! Onko se minun vanhuuteni, mikä on sinulle vastenmielinen?"
Silloin pudisteli Mirjam toistamiseen kieltäväisesti päätänsä, mutta Hur pitkitti: