"Ja juuri se oli se, jota pelkäsin, vaikka minä miehuuden voimassa olen monen nuoren vertainen. Mutta jos sinä saatat katsoa sivuun kosijan harmaista hiuksista, niin ehkäpä punnitset sanoja, joita hän nyt sinulle lausuu. Sieluni uskollisuudesta ja alttiudesta en tahdo minä puhua. Minun ijälläni ei kosi kukaan, jota ei sydän väkevästi siihen vaadi. Mutta eräs toinenkin seikka näkyy minulla olevan yhtä suuresta arvosta. Huoneeseni sanoin minä tahtovani sinut viedä. Tuolla se on, ja se on vahva ja tilaa kyllin, mutta huomisesta on teltta oleva kotimme, leiri asuntonamme ja siellä on vilkas elämä. Katsele vain noita onnettomia, jotka tuolla ovat palmuihin sidotut! Ei kukaan tuomari tutki syytettyjen asiaa, kansan valtavat himot ovat lakimme. Siellä ei ole kukaan turvattu, eipä edes henkensäkään puolesta, ja kaikkein vähimmin vaimo, tuntekoon hän itsensä kuinka väkeväksi tahansa, joka on tehnyt niiden asian, joita vastaan tuhannet napisevat, omaksi asiakseen. Sinun vanhempasi ovat kuolleet, sinun veljesi voisivat suojella sinua, mutta jos kansa panee kätensä heidän päällensä, niin vetävät samat kivet sinua syvyyteen, joita myöten sinä aivoit mennä virran ylitse."
"Ja sinut kanssani, jos minä olen vaimosi!" vastasi Mirjam ja nuo paksut silmäkarvat vetääntyivät kolkosti yhteen.
"Sen vaaran otan minä osalleni", vastasi Hur. "Jumalan kädessä on kaikki meidän onnemme, minun uskoni on yhtä vahva kuin sinunkin ja takanani seisoo Judan sukukunta, joka seuraa minua ja Nahesonia niinkuin lauma seuraa paimenta. Vanha Nun ja efraimilaiset pitävät yhtä meidän kanssamme, olkoonpa sitten, että meidän pahimmassa tapauksessa täytyisi. Jumalan tahdon jälkeen hävitä taikka uskollisessa liitossa, voimassa ja hyvinvoinnissa saisimme luvatussa maassa odottaa myöhäistä loppua".
Silloin katseli häntä Mirjam lujasti ja pelvotta hänen ankariin silmiinsä, pani kätensä hänen käsivarrelleen ja vastasi: "Ne olivat sanoja, arvolliset sille miehelle, jota minä suuresti kunnioitan lapsuudestani alkain ja joka on kasvattanut sellaisia poikia, mutta sinun vaimoksesi en voi tulla!"
"Sinä et voi!"
"En, herra, minä en voi!"
"Kova tuomio, mutta minun täytyy siihen tyytyä", lisäsi toinen ja taivutti surullisesti päätään, mutta Mirjam huudahti:
"Ei, Hur, sinulla on oikeus kysyä kieltoni perustusta ja koska minä kunnioitan sinua, niin olen sinulle velkaa puhtaan totuuden. Toinen kansamme mies on mielessäni. Hän kohtasi minua ensikerran, kun olin vielä lapsi. Niinkuin poikasi ja pojanpoikasi, on hän mennyt egyptiläisten joukkoon. Mutta Jumalamme kutsumus ja hänen isänsä käsky on hänelle ilmoitettu niinkuin sinunkin omillesi. Ja jos hän sitä tottelee niinkuin Uri ja Bezaleel ja hän vielä halajaa minua omaksensa, silloin tahdon tulla hänen vaimokseen, jos se Jumala sallii sen, jota minä palvelen ja joka minulle on osoittanut armon kuullakseni hänen ääntänsä, mutta sinua olen aina kiitollisuudella muisteleva".
Neidon suuret silmät olivat näissä sanoissa loistaneet kostealla valolla ja harmahtaneen kosijan ääni vapisi, kun hän ujosti ja pitkäveteisesti kysyi: "Ja jos nyt se mies, jota sinä odotat — en kysy hänen nimeänsä — jos hän nyt sulkee korvansa sille kutsumukselle, jolla hän on kutsuttu, jos hän kieltäytyy ottamasta osaa kansamme epävakavaan kohtaloon?"
"Se ei koskaan ole tapahtuva!" keskeytti hänet Mirjam ja kylmä väristys virtaili sen ohessa hänen suoniensa läpi; mutta Hur huusi: