"Ei löydy mitään, ei koskaan, eikä mitään varmaa paitsi Jumalassa. Ja jos huolimatta hyvästä uskostasi käykin toisin kuin sinä odotat, jos Herra kieltää sinulta toivon, mikä sinussa on alkanut liikkua, ollessasi vielä ymmärtämätön lapsi?"
"Niin on hän osoittava minulle oikean tien, mikä tähän asti on askeleitani johtanut".
"Hyvä siis", päätti Hur, "turvaa häneen ja jos valitsemasi mies on arvollinen sinulle ja tulee sinun herraksesi niin on sieluni iloitseva ilman kateutta, jos vain korkein seuraa liittoanne. Mutta jos Jumala päättää toisin ja sinä haluat voimallista käsivartta turvaksesi, niin olen minä täällä! — Hurin teltta ja sydän ovat aina auki sinulle."
Sitten kääntyi hän ympäri; mutta Mirjam katseli miettivästi hänen peräänsä ja vanhan miehen ylevä päällikkövartalo oli vielä kauvan aikaa hänelle näkysällä.
Ajatuksissaan astui hän vihdoin vierasystävänsä huoneesen takaisin, mutta Taniksesta johtavan tien varrella seisahtui hän ja katseli pohjaan päin. Pöly oli laskeutunut maahan ja tietä pitkin voitiin kauvaksi katsoa; mutta tuota ainoata, jonka piti tulla hänen ja hänen kansansa luo, ei näkynyt. Surullisesti huoaten astui hän kumartunein päin eteenkäsin, mutta kauhistui äkkiä, kun hänen veljensä Moseksen syvä ääni huusi häntä vanhan sykomorin alta.
Kolmastoista Luku.
Aaronin ja Eleasarin tuliset puheet olivat osoittaneet tuota napisevata, uupunutta kansaa Jumalan voimaan ja lupauksiin. Joka häiritsemättä ojentaa jäseniään ja lepää hyvin, jota juoma ja ruoka on vahvistanut, hänessä kohoaa vaipunut luottamus uudelleen. Vapautetut päiväläiset muistutettiin raskaasta palveluksestaan ja alentavista iskuista, joita he olivat välttäneet, ja heidän täytyi tunnustaa sitä Jumalan sallimukseksi, ettei farao ajanut heitä takaa. Elähdyttivätpä heidän uskallustaan nuo runsaat lahjatkin, joita tuo valloitettu varastohuone aina tarjosi, ja päivätyöläiset ja spitaaliset — sillä näitä viimeksi mainituita oli myöskin monta seurannut mukana ja lepäsivät leirin ulkopuolella — lyhyesti sanottuna kaikki, joiden elatuksesta farao oli pitänyt huolta, näkivät itsensä pitemmäksi ajaksi hädästä ja puutteesta turvatuiksi. Kuitenkaan ei puuttunut nytkään tyytymättömiä ja siellä ja täällä kysyttiin, tietämättä kuka sen oli alkanut, eiköhän olisi ollut viisaampaa kääntyä takaisin ja turvautua faraon armoon. Mutta joka nosti tämän kysymyksen, teki sen salaisesti ja sai usein osakseen jyrkkiä, jopa uhkaavia vastauksiakin.
Mirjam oli kohdannut veljensä ja oli ottanut osaa niihin raskaisiin murheisiin, mitkä täyttivät heidät. Kuinka oli kansan uskallus voinut niin pian vaipua lyhyen vaelluksen aikana erämaan tuulessa! Kuinka kärsimättömäksi, kuinka heikkouskoiseksi ja uppiniskaiseksi oli se osoittautunut ensimäisessä kovassa kohtalossa, mihinkä se oli joutunut, kuinka hillitsemättömästi se oli noudattanut raakoja viettejään! Kun tiellä vähää ennen auringon nousua oli kutsuttu rukoukseen, olivat muutamat kääntyneet päivän tähden puoleen, joka nousi idässä; toiset olivat tuoneet esiin vähäisen epäjumalan kuvan, jonka he olivat mukaansa ottaneet ja toiset taaskin katsoneet Niili-akasian puoleen tien ohella, mikä monessa Egyptin maakunnassa pidettiin pyhänä puuna. Mitä tiesivätkään he Jumalasta, joka oli käskenyt heitä heittämään niin paljon taaksensa ja kantamaan niin raskaita kuormia? Monet olivat vielä epäröiviä ja kuitenkaan eivät he vielä olleet katsoneet mitään vakavampaa vaaraa kasvoihin, sillä Moseksella oli ollut aikomus viedä kansaansa Succothista Philisteaan johtavalla tiellä suoraan luvattuun maahan Palestiinaan; mutta kansan käytös pakotti häntä luopumaan tästä aikeesta ja ajattelemaan toista.
Saavuttaakseen suurta, Afrikaa ja Aasiaa yhdistävää tietä oli välttämätöntä kulkea niemekkeen yli, mikä pikemmin eroitti kuin yhdisti molemmat maanosat, sillä se oli paraiten suojeltu sisääntunkeilijoilta ja sulki osaksi luonnollisilla ja osaksi taiteellisilla esteillä tien jokaiselta pakolaiselta. Sen maalla aaltoili rivi syviä järviä ja missä ne eivät estäneet vaeltajan kulkua, kohosi vahvoja linnoituksia, joissa oli sotakuntoisia egyptiläisiä joukkoja vartiostona.
Chetam eli, niinkuin heprealaiset kutsuivat, Etham oli tämän linnoitusketjun nimitys ja muutamassa tunnissa saattoi Succothista lähtevä vaeltaja saapua lähimpään ja vahvimpaan linnaan.