"Se on Mosekselle, kuin Herra meidän Jumalamme ilmoittaa tahtonsa, mutta sinullekin, hänen korkealle, neitseelliselle sisarelleen, sinullekin ilmaisee itsensä korkein, sinullekin…"
"Oi, Hosea!" keskeytti hänet naisprofeetta ja ojensi rukoilevasti ja torjuen kätensä häntä kohti; mutta huolimatta hänen varoituksestaan pitkitti päällikkö innokkaasti:
"Sinut on Herra meidän Jumalamme käskenyt kutsumaan minua, hänen palvelijaansa, kansan luoksi takaisin, sinun käski hän antamaan minulle nimen, johonka minä tahdon muuttaa isäni ja äitini minulle antaman nimen, jota minä kolmekymmentä vuotta kunnialla olen kantanut. Kuuliaisena kutsumuksellesi olen minä itseltäni heittänyt pois, mikä minut voi tehdä suureksi ihmisten parissa; mutta tiellä, jota minun Egyptissä, Jumalani ja sinun kuvasi kanssa sydämessä, oli vaeltaminen uhkaavaa kuolemaa kohti, on se sanoma tullut minulle, jota minun on tässä esiintuominen, ja sentähden uskon minä, että se on korkein itse, jolta se tulee. Saattamaan sen kansan johtajille olen minä velvoitettu; mutta kun en löydä Mosesta, en voi uskoa sitä kellekään paremmalle kuin sinulle, joka, vaikka oletkin vain nainen, veljesi jälkeen seisot korkeinta lähinnä, ja sentähden pyydän sinua nyt kuulemaan minua. Kolmannen korville ei ole sanomani vielä kypsynyt."
Silloin ojensi Hur itsensä suoraksi ja keskeyttäessään toisen puheen kysyi hän Mirjamilta, tahtoisiko hän kuunnella Sunin poikaa ilman todistajia; mutta hän vastasi hänelle kaikumattomalla "kyllä".
Silloin kääntyi Hur ylpeästi ja kylmästi sotilaasen: "Minä luulen, että Mirjam tuntee Herran tahdon niinkuin veljensäkin ja että hän tietää, mikä soveltuu vaimoille Israelissa. Ellen erehdy, oli se myös tämän puun alla kuin sinun oma isäsi, arvoisa Nun, antoi pojalleni Urille ainoan vastauksen, jonka Moseksenkin täytyy antaa kullekin sinun kaltaisellesi sanantuojalle."
"Tunnetko sinä sen?" kysyi sotilas jyrkällä ja torjuvalla äänellä.
"En", vastasi toinen, "mutta minä aavistan mitä se sisältää ja katso tänne."
Samalla kumartui hän nuoruuden notkeudella ja nosti voimallisilla käsivarsilla ylös kaksi suurta kiveä, asetti ne vastatusten, vieritti sitten muutamia pienempiä niiden sivulle ja huudahti kiivaasti:
"Tämä muistopatsas olkoon todistajana minun ja sinun välillä, niinkuin muistopatsas Mizpassa, jonka Jaakop ja Laban nostivat. Ja niinkuin hänkin huusi Herralle, että hän olisi hänen ja, toisen välillä vartijana, niin teen minäkin. — Mutta sinua neuvon minä tälle muistopatsaalle, ettäs muistaisit sitä, kun olemme erossa toisistamme. Tässä lasken minä käteni tälle muistopatsaalle ja todistan, että minä Hur, Kalebin ja Ephrat'in poika, en pane uskallustani kehenkään muuhun kuin Herraan isäimme Jumalaa ja että minä olen nöyrä noudattamaan hänen käskyänsä, joka kutsuu meitä faraon valtakunnasta maahan, jonka hän meille on luvannut. Mutta sinulta Hosea, Nunin poika, kysyn minä, ja Herra meidän Jumalamme kuulee sinua. Etkö sinäkään odota muuta apua kuin Abrahamin Jumalalta, joka valitsi kansansa valituksi kansakseen? Ja tahdotko todistaa, että sinä aina muistat egyptiläisiä, jotka ovat meitä sortaneet ja joiden orjuudesta Herra meidän Jumalamme on luvannut lunastaa meidät, Jumalasi ja kansasi kuoleman vihollisina?"
Silloin vavahtelivat sotilaan parrakkaat kasvot ja hän halusi syöstä kumoon muistopatsaan ja ojentaa kiusallista kysyjää vihastunein sanoin, mutta Mirjam oli laskenut kätensä muistopatsaan päälle ja huudahti: