"Hän kysyy sinulta Herramme ja Jumalamme edessä, joka on todistajanne!"
Silloin onnistui Hosean hillitä vihaansa ja puristaessaan lujemmin neidon kättä vastasi hän vakavasti:
"Hän kysyy, mutta minä jään vastauksen velkaa, sillä myöntämisestä ja kieltämisestä on tässä vähän apua; Jumalan otan minäkin todistajaksi ja tämän muistopatsaan edessä on sinun Mirjam, mutta ainoastaan sinun käsittäminen mitä minä ajattelen ja mitä tarkoitusta varten olen tullut. — Mutta sinä Hur, katsele tänne! Niinkuin sinäkin, lasken minäkin käteni tälle muistopatsaalle ja todistan, että minä, Hosea, Nunin poika, en pane luottamustani kehenkään muuhun kuin Herraamme, Isäimme Jumalaan. Sinun ja minun välillä seisokoon se todistajana ja päättäköön, josko minun tieni on hänen taikka erehtyväisen ihmisen. Minä tottelen hänen tahtoansa, jonka hän on ilmoittanut Mosekselle ja tälle jalolle neidolle. Tämän lupaan minä valalla, jonka vartija on Herra meidän Jumalamme."
Hur oli jännitetyllä tarkkaavaisuudelta kuunnellut ja liikutettuna tämän puheen vakavuudesta huudahti hän:
"Herra meidän Jumalamme kuuli valasi, ja valaasi vastaan panen minä tämän muistopatsaan edessä vielä yhden todistuksen: 'Jos se hetki tulee, jolloin sinä muistellessasi tätä muistopatsasta annat sen vakuutuksen, minkä äsken kielsit minulta, ei ole tulevaisuudessa syntyvä mitään vihaa välillämme, ja jos korkeimman tahto sellainen on, niin jätän minä mielelläni päällikkötoimen sinulle, johonka sinä monissa sodissa tottuneena olet taitavampi kuin minä, joka tähän asti olen komentanut vain paimeniani ja laumojani. Mutta sinun mieleesi, Mirjam, painan minä sen, että tämä muistopatsas on myös todistajana siihen keskusteluun, johonka sinä, Jumalan kasvojen edessä, aiot ryhtyä tämän miehen kanssa. Minä muistutan sinua nuhtelevista sanoista, joita sinä kuulit tämän miehen isän suusta tämän puun alla, ja huudan Jumalan todistajaksi, että minä isällisellä kirouksella olisin synkistyttänyt elämän Urille, omalle pojalleni, joka on sydämeni ilo, jos vain hän olisi astunut kansan sekaan voittaakseen sen sanomalla, jonka hän meille toi; sillä se olisi kääntänyt vähä-uskoiset heidän Jumalastaan. Siitä muistutan sinua, neito, ja sanon sinulle vielä kerran: Jos minua etsit, niin olet löytävä minut, ja ovi, jonka minä avasin sinulle, pysyy sinulle avonaisena, mitä tahansa tapahtukoon'."
Näin puhuttuaan käänsi Hur hänelle ja sotilaalle selkänsä.
He eivät tietäneet, kuinka heidän laitansa oli, ja hän, joka pitkän, vaarojen alaisen ratsastuksen kestäessä hartaalla halulla oli ikävöinyt tätä hetkeä, jolloin hän saisi tavata rakastettuansa, katseli hämmästyneenä ja kovin levottomana maahan, mutta Mirjam, joka hänen lähestyessään piti häntä varten valmiina korkeimman ja suloisimman palkinnon, jolla rakastava vaimo palkitsee uskollisuuden ja rakkauden, oli tuon vakavasti varoittavan kivipatsaan edessä vaipunut maahan puun viereen ja painoi otsana onteloa, visaista runkoa vasten.
Viidestoista luku.
Pitkään aikaan ei kuulunut muuta ääntä sykomorin alta kuin neidon hiljaista nyyhkytystä ja sotilaan levottomia askeleita, joka, koettaessaan malttaa mielensä, ei uskaltanut häiritä häntä.
Hän ei voinut vielä käsittää, mikä niin äkkiarvaamatta, vuorenkorkuisena oli tunkeutunut hänen ja rakastetun välille.