Hurin sanoista oli hän käsittänyt, että Moses ja hänen oma isänsä olivat evänneet kaiken välityksen, ja kuitenkin näkyivät hänestä lupaukset, mitkä hänellä oli kansalle esitettävänä, korkeimman armorikkaiksi lahjoiksi. Eihän kukaan hänen kansalaisistaan vielä niitä tuntenut ja oliko Moses se, jona hän piti häntä, niin täytyi Herran avata hänen silmänsä ja näyttää hänelle, että hän oli valinnut hänen, Hosean, hänen välityksellään johtamaan kansaa parempaa tulevaisuutta kohti; ei hän myöskään epäillyt, että hän helposti voisi saada isän puolelleen. Täydellä vakuutuksella olisi hän myöskin toistamiseen vakuuttanut, että se oli korkein, joka hänelle oli tien osoittanut, ja tätä kaikkea mietittyään ja Mirjamin vihdoin noustua ylös astui hän häntä kohti uudella luottamuksella. Rakastava sydän kehoitti häntä sulkemaan hänet käsivarsiinsa, mutta hän viittasi häntä peräytymään ja neidon muutoin niin puhdas, syvä ääni kuului käheältä ja ikäänkuin peitetyltä kysyessään häneltä miksi hän oli niinkauvan viipynyt ja mitä se oli, jota hän aikoi uskoa hänelle.
Sykomorin alla ei hän ollut ainoastaan etsinyt lepoa ja rukoillut Jumalaa siitä, vaan myöskin katsonut sydämeensä. Hän rakasti Hoseaa; mutta hän aavisti hänen tulevan samalla esityksellä kuin Urikin, ja vanhan Nun'in vihaiset sanat kaikuivat nyt vahvemmin kuin koskaan hänen sielussaan. Pelko, että tuo rakastettu vaelsi väärillä poluilla ja Hurin hämmästyttävä teko olivat tasoittaneet hänen kiihkonsa korkeat laineet ja hänen järkevään harkitsemiseen palautunut henkensä pyysi ennen kaikkia tietää, mikä häntä niinkauvan oli pidättänyt, jota hän Jumalansa nimessä oli kutsunut, ja miksi hän tuli yksin ja ilman Ephraimia.
Kirkas taivas oli täynnä tähtiä, ja nämä, joiden määrä oli nähdä jälleenyhdistetyn rakastavan ihmisparin onnea, tulivat nyt todistajiksi levottoman tytön arkoihin kysymyksiin ja tulisen katkerasti petetyn miehen kärsimättömiin vastauksiin.
Vakuuttaen rakkauttaan ja tulleensa omistamaan hänet omakseen alkoi hän puhettaan; hän salli tosin hänen pitää kättään omassaan, mutta pyysi häntä luopumaan kosimisestaan ja ensiksi kertomaan hänelle mitä hän tahtoi tietää.
Monenlaisia tietoja oli hän saanut Ephraimista eräältä sotatoverilta Tuniksesta, ja niin voi hän kertoa, että poika tottelemattomuudesta ja luultavasti tyhmästä uteliaisuudesta oli haavoitettuna ja sairaana mennyt kaupunkiin, mutta että hän oli saanut asunnon ja hoidon erään ystävän luona. Mutta tämä teki neidon levottomaksi ja hän nuhteli itseänsä, että tuo orpo, kokematon poika, joka oli kasvanut hänen silmäinsä alla ja jonka hän oli lähettänyt vieraasen maahan, oli nyt egyptiläisessä huoneessa.
Hosea vakuutti kuitenkin; että hän ottaisi huolekseen hänen takaisin saattamisensa omiensa luo, ja kysyi häneltä, kun hän huolimatta tästä näyttäytyi murheelliselta oliko hän menettänyt hänen rakkautensa ja luottamuksensa. Mutta antamatta hänelle lohduttavaa vastausta alkoi hän uudelleen kysellä häneltä ja tahtoi tietää, mikä oli hänen tuloansa viivyttänyt, ja niin piti hänen syvästi levottomana ja loukatulla mielellä aloittaa kertomuksensa.
Sill'aikaa kuin Mirjam, nojautuen sykomorin runkoa vastaan, kuunteli häntä, astui Hosea, kaipion ja levottomuuden vallassa milloin edes ja takaisin, milloin taas, tuskin itsensä herrana, hänen luokseen. Ainoastaan kiihko ja toivo, mitkä hänen täyttivät eikä mikään muu, näkyivät hänestä ansaitsevan pukea sanoiksi. Jos hän olisi varmasti tietänyt, että hänen sydämensä oli vieraantunut hänestä, olisi hän ratsastanut täältä pois jälleen, aukaistuaan ensin sielunsa isälleen ja uskallettuaan ratsastaa umpimähkään, löytääkseen Moseksen. Voittaa Mirjam ja varoa itseään valapattoisuudesta oli kaikki, mitä hän halusi, ja vaikka hän olikin kokenut ja toivonut merkillisiä seikkoja viime päivinä, vastasi hän kuitenkin Mirjamin kysymyksiin kiivaasti ja ikäänkuin olisivat ne koskeneet arvottomia asioita.
Lentävin sanoin alkoi hän kertomuksensa ja jota useammin Mirjam häntä keskeytti, sitä kärsimättömämmin vastasi hän häntä, sitä syvemmiksi kävivät rypyt hänen otsallaan.
Muutaman tunnin oli Hosea hevosen hoitajansa seurassa iloisin mielin ja toivorikkaana ratsastanut etelää kohti, kun hän, vähän ennen pimeän tultua huomasi suuren ihmisjoukon, joka kulki hänen edellään. Alussa oli hän ollut siinä luulossa, että hän oli kohdannut pois vaeltavien heprealaisten jälkijoukon. Sentähden oli hän kiiruhtanut hevosensa juoksua. Mutta ennenkuin hän oli saavuttanut vaeltajat, olivat muutamat talonpojat ja kuorma-ajurit, jotka olivat jättäneet juhtansa ja rattaansa alttiiksi, rientäneet hänen ohitsensa kovalla huudolla ja kiihkeillä varoituksilla, mitkä ilmoittivat hänelle, että hänen edellänsä vaeltajat olivat spitaalisia. Ja pakolaisten varoitus olikin ollut hyvin perustettu, sillä ensimäiset, jotka kääntyivät hänen puoleensa sydäntä liikuttavalla huudolla: "Spitaali! Spitaali", kantoivat tuon hirvittävän taudin tuntomerkkejä ja heidän ruvella ja valkealla hilseellä peitetyistä, rumennetuista kasvoistaan katsella tuijottivat karvattomat silmät kolkolla kiillolla häntä vastaan.
Pian tunsikin Hosea muutamia heistä osaksi egyptiläisiksi papeiksi kerityllä päällä, osaksi heprealaisiksi miehiksi ja vaimoiksi. Molemmille teki hän päällikön ankaralla tyyneydellä tarpeelliset kysymykset ja sai tietää, että he tulivat kivilouhimoista vastapäätä Memphistä, joka oli heidän erityinen olinpaikkansa Niilin itärannalla Muutamat heprealaiset heidän seassaan olivat siellä kuulleet omaisiltaan, että heidän kansansa aikoi jättää Egyptin ja etsiä maata, jonka Herra oli heille luvannut Silloin olivat useat päättäneet uskoa itsensä samoin heidän isäinsä väkevälle Jumalalle ja seurata vaeltavia; mutta egyptiläiset papit, joita sama onnettomuus liitti heprealaisiin, olivat lähteneet heidän kanssansa ja asettaneet vaelluksensa päämaaliksi Succothin, johon Moses, niinkuin olivat kuulleet, aikoi ensin viedä kansansa. Mutta jokainen, joka olisi voinut näyttää heille tien, oli paennut heidän edellään, ja siitä syystä olivat he kulkeneet liiaksi pohjoiseen ja harhautuneet Thabne-linnan läheisyyteen. Penikulman matkalla tältä paikalta oli Hosea tavannut heidät ja kehoittanut heidän päällikköänsä pyörtämään takaisin, etteivät saattaisi onnettomuutta poisvaeltaville veljille.