Mutta Hoseakin tunsi itsensä arvossaan loukatuksi ja Mirjamin käytös ilmaisi hänelle, että tämä hetki oli päättävä, tulisiko valta, heidän tulevassa liitossaan, hänelle vaiko Mirjamille. Ylpeänä ja ankaran ylevänä seisoi Hosea hänen edessään, — todellakin niin miehekkäänä ja ihailtavana, jollaisena ei hän koskaan ennen ollut häntä nähnyt. Kuitenkin sai halu taistella loukatun naisellisen arvonsa puolesta hänessä ylivallan yli kaiken muun tunteen, ja vihdoin oli se hän, joka katkaisi tuon lyhyen kiusallisen vaitiolon, mikä oli Hosean nuhtelevien sanojen seurauksena, ja levollisuudella, jonka hän koko tahtonsa voimaa ponnistamalla sai, alkoi hän: "Me unohdamme kumpikin, mikä meitä niin myöhään yöllä täällä pidättää. Sinä aioit uskoa minulle, mikä sinua omiesi luo tuoja kuulla minulta, ei mitä Mirjam, tuo heikko nainen, vaan mitä Herran uskottu siitä tuomitsee."
"Myöskin sen neidon ääntä, jonka rakkautta minä halasin, toivoin kuulevani", vastasi hän kolkosti.
"Sinä saat sen kuulla" sanoi Mirjani nopeasti ja otti kätensä muistopatsaalta pois. "Mutta saattaa tapahtua, etten minä voi yhtyä sen miehen mielipiteesen, jonka voima ja viisaus ovat niin paljon ylempänä minua, ja kuitenkin osoitit sinä juur'ikään, ettet sinä suvaitse naisen etkä edes minun vastaansanomistani."
"Mirjam," keskeytti Hosea nuhtelevalla äänellä; mutta hän pitkitti innokkaammin: "minä olen kokenut sitä ja koska elämäni suurin suru olisi kadottaa sydämesi, täytyy sinun oppia ymmärtämään minua, ennenkuin kehoitat minua lausumaan tuomion".
"Kuule sinä ensiksi minun sanomani!"
"Ei, ei!" vastasi hän vilkkaasti. "Vastaus tulisi kuolemaan huulillani! Salli minun ensiksi kertoa sinulle naisesta, jolla on rakastavainen sydän ja kuitenkin tuntee jotakin muuta, mikä on hänestä korkeampaa kuin rakkaus. Sinä hymyilet? Ja sinulla on oikeus siihen, niin kauvan kuin et tunne sitä, mitä minä aion uskoa sinulle."
"Puhu sitten!" keskeytti Hosea häntä äänellä, josta hän ymmärsi, kuinka vaikeata hänestä oli olla kärsiväinen.
"Kiitos!" sanoi hän lämpimästi. Sitten nojasi hän vanhan puun runkoa vasten ja sill'aikaa kuin Hosea istahti penkille katsellen milloin maahan, milloin hänen kasvoihinsa, alkoi Mirjam puhumaan:
"Lapsuus on takanani ja pian myöskin nuoruus. Vielä vähäisenä ollessani olin tuskin erillainen muita tyttöjä. Minä leikin niinkuin hekin, ja vaikka äitini oli opettanut minua rukoilemaan isäini Jumalaa, niin mielistyin kuitenkin siihen, mitä muut lapset minulle kertoivat Isis-jumalattaresta. Milloin vain sopi, hiivin minä hänen temppeliinsä, ostelin ryytejä, riistin puutarhan hänen tähtensä, voitelin hänen alttariansa ja vein hänelle kukkia uhriksi. Minä olin muita isompi ja vahvempi ja lisäksi Amramin tytär, ja senvuoksi tottelivat he minua ja tekivät mielellään mitä tahdoin. Ollessani kahdeksan vuotias tulimme tänne Zvanista. Ennenkuin vielä olin saanut leikkisisaren, tulit sinä Gamalielin, sisaresi miehen luo, parantuaksesi erään libyalaisen keihään tekemästä haavasta. Muistatko sinä vielä aikaa, jolloin sinä nuorukaisena korotit pienen tytön kumppaniksesi? Minä toin sinulle, mitä sinä tarvitsit, loruilin sinulle mitä tiesin, mutta sinä kerroit minulle verisistä taisteluista ja voitoista, sotilasten kiiltävistä sotavaruksista sekä heidän hevosistaan ja vaunuistaan. Sinä näytit minulle urhoollisuudellasi voittamasi sormuksen, ja kun haava rinnassasi oli parantunut, harhailimme ympäri laitumilla."
"Isiksellä, jota sinäkin suosit, oli täällä temppeli, ja kuinka usein olenkaan salaisesti hiipinyt esikartanoon rukoillakseni edestäsi ja lahjoittaakseni hänelle juhlakakkuni. Sinulta olin kuullut niin paljon faraosta ja hänen loistostaan, egyptiläisistä, heidän viisaudestaan, heidän taidostaan ja heidän koristellusta elämästään, että pieni sydämeni halusi elää heidän keskellään pääkaupungissa; olinpa myöskin kuullut, että veljeni Moses oli kuninkaan linnassa saanut osakseen suuria suosionosoituksia ja tullut pappein parissa kunnioitetuksi mieheksi. Kansamme ei enään miellyttänyt minua, sillä se oli kaikissa suhteissa takapajulla egyptiläisistä."