"Sitten tuli ero sinusta, ja koska pieni sydämeni oli hurskas ja odotti kaikkea hyvää jumalalliselta voimalta, olipa se sitten minkä nimellinen hyvänsä, rukoilin minä faraon ja hänen sotajoukkonsa edestä, jonka riveissä sinä taistelit."
"Äitini puhui joskus isäimme Jumalasta, niinkuin voimallisesta suojelijasta, joka kuluneina aikoina oli velvoittanut kansansa kiitollisuuteen, ja hän kertoi minulle hänestä monta kaunista kertomusta; mutta monasti uhrasi hän itse Sethin temppelissä tai vei auringon jumalan pyhälle haralle apilaskukkia. Hän muisteli myös ystävällisesti egyptiläisiä, joiden seassa hänen ylpeytensä ja ilonsa, meidän Moseksemme oli noussut niin korkeaan kunniaan."
"Niin tulin viidentoista vanhaksi ja elin iloisena toisten kanssa. Ehtoisin, paimenten kotiinpalattua, istuin minä nuorison kanssa valkean ääressä ja minusta oli mieluista, kun laumain omistajain pojat antoivat minulle etusijan ennen muita sekä kosivat minua; mutta minä lähetin heidät kaikki kotiinsa, jopa egyptiläisen päämiehenkin, joka komensi varastohuoneen linnaa, sillä minä ajattelin sinua, nuoruuden kumppaniani. Kun tanssin juhlallisissa leikeissä ja lauloin tamburinin säestyksellä äänekkäiden suostumushuutojen vastaani kaikuessa, niin ei mikään olisi ollut minulle liian kallista löytääkseni loihtusanat, joiden avulla olisin silloin saanut sinut luoksemme. Niin usein kuin minua vain ihailtiin ajattelin sinua, — livertelin täydestä sydämestä kuin leivonen, sillä lauloin sinulle enkä Herran kunniaksi, jolle lauluni oli pyhitetty."
Tässä valtasi intohimo uudella voimalla miehen, jolle tuo rakastettu oli tehnyt niin suloisen tunnustuksen. Kiivaasti kavahti hän ylös ojentaen käsivartensa hänelle, mutta neito torjui hänet jyrkästi pois, hillitäkseen hänkin intohimoaan, mikä uhkasi vallata hänenkin.
Kuitenkin oli hänen syvä äänensä saanut uuden, oudon soinnun, kun hän nopeasti ja hiljaa, sitten kovemmin ja painavammin pitkitti:
"Ja niin täytin kahdeksantoista vuotta enkä kauvemmin voinut viihtyä Succothissa. Sanomaton kaipio, ei vain sinun perääsi, oli saanut vallan sielussani. Mikä ennen valmisti minulle iloa, tuntui minusta nyt tyhjältä, ja yksitoikkoinen elämä täällä etäisessä rajakaupungissa, paimenien ja karjalaumojen parissa, näytti minusta kurjalta ja surulliselta".
"Eleasar, Aaronin poika, oli opettanut minua lukemaan ja toi mukanaan kirjoja, täynnä kertomuksia, jotka eivät koskaan voineet olla tapahtuneet, mutta kuitenkin panivat sydämen sykkimään. Monet sisälsivät ylistyslauluja jumalillekin ja palavia rakkauslauluja. Nämä menivät syvälle sieluuni ja niin usein kuin minä ehtoisin tahi puolipäivän aikana, jolloin kaikki oli hiljaa ja paimenet sekä laumat olivat kaukana laitumella, olin yksinäni, kerroin minä itsekseni näitä lauluja tai keksin uusiakin, joista useimmat olivat ylistyslauluja jumaluudelle. Milloin ylistivät ne oinaspäistä Amonia, milloin nautapäistä Isistä ja usein myöskin suurta ja kaikkivaltiasta Jumalaa joka oli ilmestynyt Abrahamille ja josta äitini sitä useammin puhui, jota vanhemmaksi hän tuli. Sellaisten ylistyslaulujen miettiminen, näkyjen odottaminen, jotka näyttivät minulle Jumalan suuruuden ja ihanuuden tai kauniita enkeliä ja hirveitä haltijoita, oli minusta mieluisinta työtä. Iloisesta lapsesta, olin tullut haaveilevaksi neidoksi, joka salli kaikki käydä mielen mukaan. Eikä ollut ketään, joka olisi minua varoittanut; sillä äitini seurasi kuollutta isääni, ja nyt elin minä yksinäni vanhan Rahel-tätini kanssa tyytymättömänä itseeni enkä kenellekään iloksi. — Aaron, vanhin meistä, oli muuttanut appensa Amminadabin luo, sillä Amramin huone, hänen perintönsä, oli käynyt hänelle liian pieneksi ja halvaksi, jonka tähden hän jätti sen minulle. Leikkitoverinikin karttivat minua, sillä ilo oli paennut minusta ja kurjassa ylpeydessä halveksin minä heitä syystä että voin tehdä lauluja ja näyissäni sain nähdä enemmän kuin he kaikki."
"Niin täytin yhdeksäntoista vuotta ja syntymäpäiväin ehtoolla, jota ei kukaan muu ajatellut kuin Milca, Eleasarin tytär, lähetti korkein minulle ensikerran sanansaattajan. Hän tuli enkelin muodossa ja käski minun valmistamaan huonettani, sillä eräs vieras oli tulossa, joka oli minulle rakkain kaikista."
"Se tapahtui varhain aamulla tämän puun alla; mutta minä menin kotiin ja valmistin vanhan Rahelin avulla huoneeni sekä laitoin vuoteen ja aterian, viinineen ja kaikkineen, joilla vierasta kunnioitetaan. Puolipäivä tuli ja ehtoopäivä kului; ehtoosta tuli yö ja taaskin aamu ja minä odotin yhä vain vierasta. Mutta kuin tuon päivän aamu oli laskeumaisillaan, rupesivat koirat kovasti haukkumaan ja astuessani ovesta ulos, riensi voimakas mies hajalla hapsin ja parroin, rikkinäisessä valkeassa papin puvussa suoraan luokseni. Vinkuen pakenivat koirat häntä, mutta minä tunsin hänet veljekseni."
"Jälleen näkemisemme niin pitkän ajan kuluttua tuotti minulle alussa enemmän kauhua kuin iloa, sillä Moses oli kostajaa paossa, syystä että hän oli voudin tappanut. — Tiedäthän!