"Hän lähestyy, hän on täällä!" lankesi Josua innossaan hänen puheesensa; mutta Mirjam ei kieltäynyt, kun hän veti hänet puoleensa ja antauttuaan tunteen valtaamana, vastasi hän hänen huuliensa suudelmaan.
Kuudestoista Luku.
Peljäten omaa heikkouttaan irtautui Mirjam pian rakastetun syleilystä ja sitten kuunteli hän, onnellisena ja odottaen uutta armoa korkeimmalta, Hosean lyhyttä kertomusta mitä hän kutsumuksestaan saakka oli saanut kokea ja tuntea.
Ensiksi kertoi hän kauheasta epäilyksestä, jonka kanssa hän oli taistellut, kuinka hän sitten oli voittanut täyden uskonsa ja, kuuliaisena kansansa Jumalan ja isänsä kutsumukselle, oli vankilan tai kuoleman uhallakin mennyt linnaan päästäkseen vapaaksi valastaan.
Sitten kuvaili hän, kuinka armollisesti murheellinen kuningasparikunta oli häntä kohdellut ja kuinka hän vihdoin oli ottanut toimekseen esittää kansan johtajille, että he veisivät kansan vähäksi ajaksi korpeen ja sitten johtaisivat sen takaisin kotiin Egyptiin, jossa heille länsipuolella virtaa annettaisiin uusi, ihana maa asuttavaksi. Siellä ei tulevaisuudessa mikään vieras vouti rasittaisi työntekijöitä, heidän omat vanhimpansa tulisivat johtamaan heprealaisten asioita ja heidän oma valitsemansa mies tulisi olemaan heidän päämiehenään.
Vihdoin huomautti hän, että hän itse olisi määrätty johtamaan heprealaisten sotavoimaa ja maaherrana välittämään ja sovittamaan riitaisuuksia heidän ja egyptiläisten välillä, missä niin vaadittaisiin.
Yhdistettynä hänen kanssansa, tulisi hän onnellisena miehenä tuossa uudessa maassa pitämään huolta pienimmästäkin, joka oli hänen vertansa. Tänne ratsastaessaan oli hänen mielensä ollut niinkuin verisen taistelun jälkeen, jolloin torvien toitotus ilmoittaa voittoa. Varmaankin oli hänellä oikeus tuntea itsensä korkeimman lähettilääksi.
Mutta tässä keskeytti hän itseänsä, sillä Mirjam, joka alussa oli kuunnellut häntä avoimin korvin ja loistavin silmin, oli yhä aremmalla ja huolestuneemmalla katsannolla seurannut hänen puhettaan. Mutta kun hän vihdoin puhui toivostaan hänen sivullaan tehdä kansaa onnelliseksi, veti hän kätensä häneltä, katseli häntä tuskallisesti miehuullisiin kasvoihin, jotka hehkuivat iloisesta liikutuksesta ja silmäili sitten ikäänkuin mieltään malttaakseen, maahan.
Aavistamatta, mitä hänessä liikkui, lähestyi Hosea häntä. Hän luuli, että hänen kieltään lamautti neidon häpeä ensimäisestä suosion-osoituksesta, minkä tämä miehelle osoitti. Mutta kun neito, Hosean viimeisissä sanoissa, joilla hän ilmaisi itsensä Jumalan oikeaksi lähettilääksi, pudisti tyytymättömästi ja kieltävästi päätänsä, kavahti hän jälleen ylös ja huusi, tuskin ollen mies hillitsemään itseänsä tuskallisen pettymyksensä johdosta: "Sinä uskot siis että Herra on varjellut minua ihmeen kautta väkevän vihalta ja jättänyt toimekseni hankkia tuon valtijaan kädestä lahjoja kansalleni, jommoisia tuo väkevämpi ei koskaan myönnä heikommalle, tehdäkseen vain pilkkaa sen miehen iloisesta luottamuksesta jonka hän itse kutsui palvelukseensa."
Silloin keskeytti neito häntä kolkosti ja vaivaloisesti pidätetyillä kyyneleillä: "Väkevämpi heikommalle! Jos se on tarkoituksesi, niin pakoitat sinä minua kysymään sinulta oman isäsi sanoilla: 'Kuka on sitten väkevämpi, Herra meidän Jumalammeko vai tuo heikko istuimella, jonka esikoinen, korkeimman viittauksesta, kuivui kuni ruoho? Oi, Hosea, Hosea!'"