Tuskalloisesti hengittäen katseli Mirjam tätä näkyä ja kuitenkin olisi hän kernaasti sulkenut silmänsä ja kadottanut kuulonsa, ettei hänen olisi tarvinnut nähdä olentoa eikä kuulla ääntä puusta. Mutta äkkiä katosi näky, äänet vaikenivat ja nyt oli hän kirkkaassa valkean valossa näkevinään hänen, tuon ensimäisen miehen, jolle hän oli tarjonnut neitseelliset huulensa suuteloksi, kuinka hän kohotetulla miekalla, kansansa paimenien etunenässä, hyökkäsi näkymätöntä vihollista vastaan.
Pikaisesti, niinkuin salama välähtää, näkyi ja sammui tämä näky ja kuitenkin tiesi hän, ennenkuin se vielä oli kadonnut, mitä se hänelle merkitsi.
Mies, jonka hän oli "Josuaksi" nimittänyt ja joka oli omansa tulemaan kansansa turvaksi ja johtajaksi häntä ei saanut rakkaus vieroittaa korkeasta velvollisuudesta, johonka korkein oli hänet kutsunut. Sanomaa, minkä hän toi, ei saisi kukaan kansasta tietää ja sen kautta antaa itsensä eksyttää poikkeamaan tuolta vaaralliselta tieltä, jolle hän oli astunut. Mitä hänen oli tehtävänä, oli hänelle niin kirkas ja selvä, kuin kadonnut näkykin. Ja ikäänkuin korkein tahtoisi näyttää hänelle että hän oikein oli ymmärtänyt, mitä näky häneltä vaati, kuului Hurin ääni sykomorin läheisyydestä, ennenkuin hän vielä oli noussut ylös valmistaakseen rakastetulle sitä kärsimystä, johonka hän tuomitsi hänet ja itsensä ja tämä ääni käski kaikkialta esiin virtailevan kansan kokoontumaan lähtöön.
Tie hänen itsensä pelastamiseksi oli hänen edessään; mutta Josua ei ollut vielä uskaltanut häiritä rukoilevaa hänen hartaudessaan.
Neidon vastahakoisen käytöksen vuoksi tunsi hän sielunsa juuria myöten itsensä loukatuksi ja häirityksi. — Mutta katsottuaan alas häneen ja huomattuaan kuinka ankara vilunkohtaus täristeli hänen korkeata olentoansa ja kuinka hänen silmänsä ja kätensä, ikäänkuin lumottuina, olivat taivaasen ojennetut, silloin tunsi hän, että jotakin suurta ja pyhää liikkui hänen rinnassaan, jota olisi rikos häiritä; eikä hän voinut poistaa tunnetta, että olisi uhkarohkeata pyytää vaimoa, joka oli niin läheisessä yhteydessä Herran kanssa. Suloista mahtoi tosin olla omistaa tätä ylevää olentoa, vaan myöskin vaikeata nähdä hänen enemmän suosivan toista, olipa tuo toinen sitten vaikka kaikkivaltijas itse, kuin rakastettua ja puolisoa.
Ihmisiä ja karjalaumoja oli jo kulkenut aivan läheltä sykomorin ohitse ja juuri kun hän oli päättänyt huutaa Mirjamille ja huomauttaa häntä lähestyvistä, nousi tämä ylös, kääntyi hänen puoleensa ja hänen ahdistetusta rinnastaan tunkeutuivat sanat: "Minä olen puhunut Herran kanssa, Josua, ja tunnen nyt hänen tahtonsa. Muistatko sinä niitä sanoja, joiden kautta Jumala sinua kutsui?"
Silloin kumarsi hän myöntävästi päätänsä; mutta neito pitkitti: "Hyvä, niin pitää sinun myös tietää, mitä korkein uskoi isällesi, Mosekselle ja minulle: Pois Egyptin maasta on hän meitä vievä, kauvas, kauvas pois maahan, missä ei kukaan farao tai hänen maaherransa hallitse meitä ja missä hän yksin on kuninkaanamme. Se on hänen tahtonsa ja haluatko palvella häntä, niin täytyy sinun seurata meitä ja, taistelun tultua, johtaa kansasi miehiä."
Silloin löi hän rintoihinsa ja huusi kiivaassa mielenliikutuksessa: "Minua sitoo vala palajamaan Tanikseen kertomaan faraolle, kuinka kansan johtajat ottivat sanoman vastaan, mikä minulle annettiin. Vaikka sydämenikin murtuisi, valapattoiseksi en voi tulla!"
"Ja ennemmin murtukoon minunkin sydämeni", huudahti Mirjam, "kun rikkoisin uskollisuuteni Herralle Jumalalle Olemme kumpikin päätöksemme tehneet ja niin olkoon sitten tämän muistokiven edessä se side katkaistu, mikä meidät yhdisti."
Aivan mielettömänä kiiruhti hän nyt tarttuakseen hänen käteensä; mutta Mirjani viittasi käskevällä liikkeellä hänet poistumaan, kääntyen samalla hänestä pois ja astuen kansaa kohti, mikä nautoineen ja lampaineen ympäröi kaivoa.