Suuret ja pienet väistyivät kunnioittavasti hänen tieltään, kun hän ylpeällä ryhdillä lähestyi Huria, joka antoi käskyjä paimenille; Mutta tämä astui häntä vastaan ja kuultuaan, mitä hän hiljaisilla sanoilla lupasi hänelle, laski hän kätensä neidon pään päälle ja lausui juhlallisella vakavuudella: "Niin siunatkoon Herra meidän liittomme!"
Käsi kädessä harmahtuneen miehen kanssa, jolle hän oli itsensä antanut, astui Mirjam Josuan luo. Hänen sielunsa syvää liikutusta ei ilmaissut muu mikään kuin nuo lyhyet väliajat, jolloin hänen rintansa kohosi ja laskeusi, sillä hänen poskensa olivat tosin kalpeat, mutta hänen silmänsä kuivat ja hänen ryhtinsä yhtä suora kuin aina ennenkin.
Hurin antoi hän ilmoittaa tuolle rakastetulle, josta hän ainiaaksi oli luopunut, mitä hän Hurille oli lahjoittanut, ja kun Josua sen kuuli, pakeni hän takaperin ikäänkuin pohjattomuus olisi auvennut hänen jalkojensa edessä.
Huulet verettöminä katseli hän tuota epäsuhtaista paria. Pilkallinen nauru näkyi hänestä olevan oikea vastaus sellaiselle hämmästykselle; mutta Mirjamin vakavat kasvot saivat hänen tukahduttamaan sen ja kätkemään kapinallisen mielensä mitättömiin sanoihin.
Mutta hän tunsi, ettei hänelle pitkään aikaan onnistuisi näyttäytyä tyyneltä ja sentähden otti hän jäähyväiset Mirjamilta. Hän tahtoisi, sanoi hän pikaisin sanoin, tervehtää isäänsä ja hänen kauttansa kutsuttaa vanhimmat kokoon.
Mutta ennenkuin hän vielä oli lopettanut, riensi riiteleviä paimenia esiin ja huusivat Huria päättämään, minkä paikan kukin sukukunta saisi kulkueessa. Hän seurasi heitä ja kohta kun neito näki olevansa yksin Josuan kanssa, lausui hän rukoilevin silmin hänelle hiljaa, mutta painavasti:
"Mikä meitä yhdisti, täytyy rivakan toimen rikkoa, mutta korkeampi maali yhdistää meitä. Niinkuin minä annoin alttiiksi, mikä sydämelleni oli rakkainta, säilyttääkseni Jumalalleni ja kansalle uskollisuuteni, niin uhraa sinäkin se, missä sydämesi riippuu. Seuraa korkeinta, joka sinut Josuaksi kutsui! Tämä hetki muutti suloisimman onnen raskaaksi kärsimykseksi; kansamme onni kasvakoon siitä! Pysy sen kansan poikana, joka antoi sinulle isän ja äidin! Tule siksi, miksi Herra sinut kutsui, omiesi johtajaksi. Tahdotko pitää valasi, jonka faraolle vannoit ja esittää vanhimmille lupaukset, joilla sinä tulit, niin olet sinä voittava ne puolellesi, sen tiedän. Ainoastaan harvat tulevat sinua vastustamaan, mutta varmaankin ennen kaikkia oma isäsi. Kuulen hänen äänekkäästi ja vihaisesti korottavan äänensä omaa rakasta poikaansa vastaan. Ja jos sinä suljet korvasi hänen varoituksellensa, niin on kansa seuraava enemmän sinun kuin Jumalansa kutsumusta ja sinä olet voimallisena miehenä hallitseva heprealaisia. Mutta kun aika tulee, jolloin egyptiläiset eivät välitä lupauksistaan, kun saat nähdä, kuinka omiasi sorretaan vielä pahemmin kuin ennen ja kuinka he luopuvat isäinsä Jumalasta, palvellakseen jälleen eläinpäisiä jumalia, silloin on isäsi kirous lankeava päällesi. Korkeimman viha on tapaava soaistuneet ja epätoivo on oleva sen miehen osana, joka kurjuuteen johti häälyvän kansajoukon, jonka turvaksi korkein oli hänen valinnut. Ja sentähden huudan minä, heikko nainen, vaan korkeimman palvelija ja neitsy, jolle sinä olit elämää rakkaampi, varoittaen sinulle: 'Pelkää isäsi kirousta ja Herran rangaistusta! Varo kansaa houkuttelemasta turmioon!'"
Tästä keskeytti häntä orjatar, joka kutsui häntä hänen vierasystäväinsä luo, — ja hiljaa ja pikaisesti pitkitti hän:
"Vielä vain yksi asia! Ellet tahdo olla heikompi kuin se nainen, jonka vastaväitökset herättivät harmiasi, niin kieltäy omista toiveistasi tuhansien hyväksi tuolla, jotka ovat sinun vertasi! Käsi tämän muistokiven päällä sinun pitää vannoa…"
Mutta tässä vaikeni naisprofeetan ääni. Hänen kätensä hapuroivat turhaan jotakin turvaa ja valittaen vaipui hän Hurin muistokiven viereen polvilleen.