Seitsemästoista Luku.
"Hän, jonka apu on Jehova!" jupisi viisi päivää, senjälkeen eräs kahleilla raskautettu valtiovanki katkerasti hymyillen itsekseen, kun hän neljänkymmenen kärsimystoverinsa kanssa vietiin voittoportin kautta Taniksesta itään.
Näiden onnettomien päämaali oli vuorikaivokset Sinain niemekkeellä, joissa tarvittiin uusia pakkotyöntekijöitä.
Lyhyen ajan oli rangaistusvangin hymyily kestänyt, mutta sitten ojensi hän voimallisen ruumiinsa suoraksi ja hänen parrakkailta huuliltaan kaikuivat sanat: "Luja ja vahva" ja ikäänkuin tahtoisi hän muuttaa jälleen voittamansa rohkeuden sivullaan käyvään nuorukaiseen, kuiskasi hän tälle: "Rohkeutta, Ephraim, rohkeutta! Ei alas tomuun, vaan ylös katsokaamme, tulkoon mitä tahansa!"
"Vaiti marssiessa!" huusi eräs aseellisista libyalaisista vartijoista, jotka johtivat kulkuetta, vanhemmalle vangille ja kohotti ruoskaa merkitsevällä liikkeellä Se, jota näin uhattiin, oli Josua ja hänen kärsimystoverinsa oli Ephraim, joka oli tuomittu samaan kohtaloon kuin hänkin.
Millainen se oli, tiesi jokainen lapsi Egyptissä, sillä lauselma: "Lähetettäköön minä vuorikaivoksiin!" oli kansan kauheimpia kirouksia eikä minkään vangin kohtalo ollut puoleksikaan niin kova kuin tuomitun valtiovangin.
Kaivoksissa odottivat heitä mitä kauheimmat nöyryytykset ja tuskat. Terveen voima murrettiin siellä sanomattomilla ponnistuksilla, nääntynyt pakotettiin töihin, jotka siinä määrässä rasittivat hänen voimiansa, että hän piankin kaatui ijankaikkiseen lepoon, jota hänen piinattu sielunsa jo kauvan oli ikävöinyt. Joutua vuorikaivoksiin oli sama kuin tulla tuomituksi pitkälliseen, tuskalliseen kuolemaan, ja kuitenkin on elämä ihmiselle niin rakasta, että lähettäminen pakkotyöntekijäksi vuorikaivoksiin, pidetään vähempänä rangaistuksena, kuin pyövelin käsiin joutuminen.
Josuan rohkaisevat sanat vaikuttivat vähän Ephraimissa, mutta kun muutamia minuuttia myöhemmin eräät auringonvarjolla varjostetut vaunut, joissa hevosohjaajan ja erään vanhemman vaimon takana seisoi solakka, ylhäinen nainen, kulkivat vankien ohitse, kääntyi hän nopealla liikkeellä ympäri ja katsahti loistavin silmin ajopelien jälkeen, kunnes tien pöly peitti ne silmistä.
Nuorempi nainen oli ollut tiheällä hunnulla peitetty, mutta Ephraim luuli hänessä tunteneensa sen, jonka tähden hän oli turmioon joutunut ja jonka vähintäkin viittausta hän kuitenkin vielä olisi totellut.
Ja nuorukainen oli oikein katsonut, sillä ylhäinen nainen oli ollut Kasana, joutsiampujain päällikön Hornechtin tytär, ja tuo vanha vaimo hänen imettäjänsä.