Vähäisen temppelin luona tien ohella, missä, eräässä Nili-akasiain lehdossa, ylläpidettiin kaivoa matkustajia varten, käski Kasana vaimon odottamaan, sittenkun vaunut olivat hyvän matkan jättäneet vangit jälellepäin ja juoksi sen jälkeen kevein askelein tielle kulkien allapäin edes takaisin puitten varjossa, kunnes pyörivä pöly ilmaisi hänelle vankien lähestyvän.
Nyt otti hän esiin kultaiset sormukset, mitkä hän tätä tarkoitusta varten piti valmiina ja astui miestä vastaan, joka aasilla ratsastaen johti tätä kurjaa kulkuetta. Kasanan keskustellessa hänen kanssansa ja viitatessaan Josuaan, näki vartija salaisella silmäyksellä sormuksissa, mitkä olivat liukuneet hänen käsiinsä, tervetulleen keltaisen hohteen ja kun hänen myöntyväisyytensä riippui ainoastaan hopeasta, tulivat hänen kasvonsa piirteet oitis ystävällisen näköisiksi.
Tosin synkistyivät hänen kasvonsa vielä kerran Kasanan esittämästä anomuksesta, mutta uusi lupaus nuoren vaimon puolelta kirkasti ne jälleen, ja innokkaasti kääntyi hän nyt alamaisiinsa ja huusi: "Kaivolle myyrien kanssa, miehet! Antakaa heidän juoda! Heidän pitää terveinä maan alle!"
Sitten ratsasti hän vankien luo ja huusi Josualle: "Sinä olet kyllä monia komentanut ja näytät minusta uppiniskaisemmalta kuin meille kumpaisellekaan on hyödyllistä. Vartijat pitäkööt vaaria muista! Tämän kanssa tahdon minä puhua sanan neljän silmän kesken!" Sitten löi hän kätensä yhteen ikäänkuin olisi ollut kysymys kanojen karkoittamisesta puutarhasta ja sill'aikana kuin vangit kantoivat ämpäriä ja tyydyttivät itseään vartijain kanssa virkistävällä vedellä, vei johtaja Josuan ja Efraimin tien oheen, sillä heitä, eroittaminen ei käynyt laatuun, kahleen vuoksi, mikä kytki heidät jaloista yhteen.
Pieni temppeli kätki pian heidät toisten silmiltä ja johtaja istahti portaalle hiukan edemmäksi, osoitettuaan helposti ymmärrettävällä liikkeellä molemmille heprealaisille raskasta nuijaa oikeassa kädessään ja koiriaan, jotka etsivät paikkaa hänen jalkainsa juuressa.
Myöskin piti hän nyt seuraavan keskustelun aikana silmänsä auki. He voivat puhua mitä tahansa; hän tunsi virkansa ja vaikka hän jäähyväisissä hyvästä rahasta ymmärsi sulkea silmänsä, ei ollut kuitenkaan kahdenkymmenen vuoden kuluessa huolimatta monesta pa'on yrityksestä, onnistunut kellenkään hänen myyristään — niin rakasti hän kutsua tulevia kaivostyöntekijöitä — pettää hänen valppauttaan.
Tuo kaunis vaimo tuolla mahtoi olla kihlattu tuolle pulskalle miehelle, joka hänelle oli ilmoitettu entiseksi sotapäälliköksi. Mutta hän oli kutsunut jo paljon jaloimpia miehiä "myyrikseen" ja jos tuo hunnullinen vaimo pistäisi viiloja tai kultaa vangitun käsiin, niin olisi se hänelle vain mieluista; sillä tänä ehtoona ei jäisi mitään noissa kummassakaan tarkastamatta, eipä edes nuoremman mustat hiuksetkaan, mitkä vain sentähden olivat jätetyt keritsemättä, että yleinen sekasorto niin vallitsi vankien lähdössä, sen kun tuli tapahtua ennen faraon sotajoukon marssia.
Mitä vaimo ja entinen sotapäällikkö kuiskuttaen keskenään keskustelivat, jäi vartijalle käsittämättömäksi, mutta vaimon nöyrä katsanto ja käytös johtivat hänen siihen luuloon, että se oli ollut hän, joka oli tuon ylpeän herran saattanut turmioon. Niin, ne vaimot! Ja tuo nuori poika kahleissa! Silmäykset, joilla hän katseli solakkaa vaimoa, olivat niin palavat, että ne olivat polttamaisillaan hänen huntunsakin. Mutta kärsivällisyyttä! Suuri isä Amon! Hänen myyränsä kulkivat koulua kohti, jossa opittaisiin kainoutta!
Nyt oli vaimo riisunut hunnun pois päältään. Kaunis oli hän. Raskaalta mahtoi tuntua ottaa jäähyväiset sellaiselta armaalta ja nyt hän itkikin!
Tuo raaka vartija tuli sydämessään niin helläksi, kuin hänen virkansa vain salli; mutta vanhempaa vankia vastaan olisi hän mieluisasti nostanut ruoskan, sillä eikö ollut häpeä rakastaa sellaista olentoa ja seisoa tuossa niinkuin kivettynyt? Tuo kurja ei ojentanut alussa edes kättänsä vaimolle, joka varmaankin oli hyvä häntä kohtaan, sill'aikaa kuin hän, vartija, olisi sydämestään suonut heidän molempien vaikka suutelevan ja syleilevän toinen toisiaan.