Taikka oliko tämä kaunotar ehkä sotilaan vaimo, joka oli pettänyt hänet? Mutta ei, ei! Kuinka ystävällisesti kumartuikaan hän alas häneen! Niin puhuu isä lapselleen; mutta hänen myyränsä oli liian nuori omistaakseen sellaisen tyttären. Sepä arvoitus! Mutta hän ei pelännyt sen ratkaisua, sillä marssin kestäessä oli hänen vallassaan tehdä suljetuimmankin vangin avonaiseksi kirjaksi.
Mutta ei ainoastaan tuo yksinkertainen vanki, vaan jokainenkin olisi varmaankin kysynyt, mikä tuota ihanaa, ylhäistä naista vei tuon onnettoman, kahleisiin kytketyn miehen luoksi aamuhämärässä ulkona maantiellä.
Eikä mikään olisi voinut saadakkaan Kasanaa tälle matkalle paitsi kiusaava tuska joutua sen miehen halveksittavaksi jota hän rakasti, ja kurjana petturina kirotuksi. Hirvittävä kohtalo odotti Josuaa ja Kasanan vilkas kuvitusvoima oli näyttänyt hänelle Josuan vuorikaivoksissa, nääntyvänä, murtuneena, kuihtuvana, kuolevana ja kirouksella huulillaan häntä vastaan.
Sen päivän ehtoona, jolloin Efraim, kuumeen vallassa ja puoleksi tien-pölyn tukahduttamana oli tuotu hänen huoneesensa, oli Kasanan isä ilmoittanut tyttärelleen, että hänellä tässä nuoressa heprealaisessa oli pantti, mikä pakoittaisi Hosean palajamaan Tanikseen takaisin ja myöntymään Baï-profeetan toiveisiin, jonka kanssa eversti, sen tiesi hän, oli liittynyt salavehkeisin. Sitten oli myös isä uskonut hänelle ettei ainoastaan suuret kunnian-osoitukset ja korkeat arvot, vaan myöskin yhdistys hänen kanssaan, tulisi kiinnittämään Hosean egyptiläisiin ja erääsen asiaan, josta hän, Hornecht, odotti suurinta hyötyä itselleen, huoneelleen ja maalleen.
Tämä oli täyttänyt Kasanan iloisella toivolla kauvan kaivatusta onnesta ja hän tunnusti sen, kumartunein päin ja kyynelsilmin vangille, tuon pienen temppelin vieressä tien ohella, sillä nyt oli Josua häneltä kuitenkin ainiaaksi kadotettu ja vaikkei hän vastannutkaan sitä rakkautta, minkä hän lapsuudesta oli hänelle lahjoittanut, niin ei hänen kuitenkaan pitäisi vihata häntä ja ilman kuulematta, tuomita häntä.
Ja Josua kuunteli häntä kernaasti ja vakuutti hänelle sitten, ettei mikään tulisi hänen sydäntään enemmän helpoittamaan kuin jos hän voisi puhdistaa itsensä syytöksestä jättäneensä hänet ja nuorukaisen hänen sivullaan kauheimmalle kohtalolle. Silloin nyyhki hän äänekkäästi ja saavutti vaikeudella mielen malttinsa jälleen, ennenkuin hänelle onnistui jotenkin levollisesti alkaa kertomuksensa.
Kohta Hosean lähdettyä oli ylimmäinen pappi kuollut ja vielä samana päivänä oli Baï, Amonin toinen profeetta, tullut hänen seuraajakseen. Nyt oli paljon muuttunut ja valtakunnan voimallisin mies oli täyttänyt Faraon vihalla heprealaisia ja heidän johtajaansa Mosesta vastaan, jota hän ja kuningatar tähän saakka olivat suojelleet ja peljänneet. Myöskin oli hän saanut hallitsijan ajamaan paenneita takaa ja pian oli sotajoukko kutsuttu aseisiin pakoittamaan heitä palaukseen. Silloin oli hän kohta peljännyt ettei Hosea myöntyisi sotimaan niitä vastaan, jotka olivat hänen vertansa ja että häntä harmittaisi tulla lähetetyksi tekemään liittoja, joita aljettiin rikkomaan ennenkuin edes tiedettiin josko ne olivat hyväksytytkään.
Kun hän sitten oli kotiinpalannut, oli Farao — tiesihän hän sen aivan hyvin — vartioinut häntä kuin vankia eikä tahtonut päästää häntä silmistään ennenkuin hän oli vannonut johtaa joukkojansa eteenpäin ja pysyä uskollisena palvelijana kuninkaalle. Mutta Baï, tuo uusi ylimmäinen pappi, ei ollut unohtanut, että hän oli pelastanut hänen henkensä ja oli osoittautunut hänelle suosiolliseksi ja kiitolliseksi; myöskin tiesi hän, että Baï oli toivonut saavansa hänet kiedotuksi salaiseen yritykseen, jossa hänen isänsäkin oli osallinen. Se oli niinikään ollut Baï, joka oli saanut faraon, jos Hosea uudistaisi uskollisuusvalansa, vapauttamaan hänet taistelusta omaa kansaansa vastaan, asettamaan hänet vieraitten palkkasoturien päälliköksi ja koroittamaan hänet kuninkaan ystävien joukkoon. Mutta tämä kaikki oli hänelle varmaankin tuttua, sillä olihan tuo uusi ylimmäinen pappi itse asettanut hänen eteensä nuo houkuttelevat ruvat, mitkä hän niin voimakkaalla, miehuullisella uhalla oli luotansa poistanut.
Kasanan isä oli samoin alussa seisonut hänen puolellaan ja ensikerran lakannut soimaamasta häntä hänen syntyperästään.
Mutta kolmantena päivänä Hosean takaisin tulosta oli eversti mennyt ulos puhuttelemaan häntä ja siitäpitäin oli kaikki kääntynyt pahoinpäin. Hän mahtoi paraiten tietää mikä oli saanut hänet, josta Kasana ei uskaltanut ajatella mitään pahaa, hän kun oli hänen tyttärensä, muuttumaan ystävästä hänen kuoleman vihollisekseen.