Tässä oli Kasana kysyväisesti katsahtanut häneen eikä hän jäänyt hänelle vastausta velkaa: eversti oli hänelle ilmoittanut, että hän tulisi olemaan tervetullut vävy.
"Ja sinä?" kysyi Kasana ja katsahti levottomasti hänen kasvoihinsa.
"Minun", lausui vanki, "täytyy vastata, että sinä olet ollut minulle rakas ja kallis aina lapsuudestasi aikain, mutta löytyy monta syytä, jotka estävät sitomasta naisen kohtaloa omaani."
Silloin leimahtivat Kasanan silmät ja hän huudahti: "Sentähden ettäs rakastat toista, erästä sinun kansasi naista, sitä samaa, joka lähetti Efraimin luoksesi!"
Mutta vanki pudisteli päätänsä ja vastasi ystävällisesti: "Sinä erehdyt, Kasana! Jota sinä tarkoitat on jo tänään erään toisen emäntä!"
"Mutta silloin", huusi leski ikäänkuin uudelleen, rohkaistuna ja katsahti sydämellisellä rukouksella ylös häneen: "miksi olet sinä — oi suo anteeksi miksi olet sinä sitten niin jyrkästi kieltäynyt isältä?"
"Se oli kaukana minusta, rakas lapsi", vastasi hän sydämellisesti ja laski kätensä hänen päälaelleen. "Kaikella minulle mahdollisella lämmöllä ajattelin minä sinua. Vaikk'en saattanutkaan täyttää hänen toivoansa, niin tapahtui se syystä, että ankara välttämättömyys kieltää minua oman lieteni ääressä pyytämästä rauhallista onnea, jota toiset halajavat; sillä jos he olisivatkin antaneet minun pitää vapauteni, niin olisi elämäni ollut täynnä levottomuutta ja taistelua."
"Mutta kuinka monet", sanoi Kasana, "kantavatkaan miekkaa ja kilpeä ja iloitsevat kotiintultuaan vaimosta ja mitä rakasta heillä on oman katon alla."
"Niinpä niinkin", vastasi hän vakavasti, "mutta minua kutsuvat erityiset velvollisuudet, joita egyptiläiset eivät tunne. Minä olen kansani poika!"
"Ja sitä aivot sinä palvella?" kysäsi Kasana "Oi minä käsitän sinut hyvin. Mutta kuitenkin — miksi palasit sinä takaisin Tunikseen? Miksi antauduit faraon valtaan?"