"Sentähden että pyhä vala minua siihen pakoitti, lapsiparka", sanoi hän suopeasti.
"Vala", huusi Kasana, "joka asettaa kuoleman ja vankeuden sinun ja niiden välille joita sinä rakastat, ja joita sinä tahdoit palvella! Oi, ettet koskaan olisi palannut tähän vääryyden, kavaluuden ja kiittämättömyyden paikkaan! Kuinka monille tuottaakaan tämä vala kurjuutta ja kyyneleitä! Mutta mitä kysyttekään, te miehet, kärsimystä, jota te muille saatatte? Minun kurjan elämäni ilon olet sinä turmellut ja sinun kansalaistesi parissa elää sinun arvoisa isäsi, jonka ainoa poika sinä olet. Kuinka usein olen minä nähnyt tuon rakkaan vanhuksen, tuon ihanan ukon loistavine silmineen ja lumivalkeine hiuksineen! Sellaiseksi tulisit sinäkin, jos sinulle annettaisiin korkea ikä, sanoin itsekseni, tavatessani hänet satamassa elikkä korkean portin esikartanossa komentamassa paimenia, jotka ajoivat nautoja ja villaisia lampaita maksuksi veronkantajan pöydän luo. Ja nyt on pojan uhkamielisyys katkeroittava kaikki hänen vanhuutensa päivät!"
"Nyt on hänellä poika", vastasi Josua, "joka kahleitten kytkemänä menee, kurjuuteen, mutta, joka rohkenee kantaa päänsä korkeammalla kuin ne, jotka hänen pettivät. Heidän ja erittäinkin faraon muistosta on kadonnut, että hän monella taistelutantereella vuodatti sydänverensä heidän edestään ja pysyi kuninkaalle uskollisena kaikissa vaaroissa. Menephtah, hänen maaherransa ja ylimmäinen tuomarinsa, jonkas hengen minä pelastin ja useat, jotka ennen kutsuivat minua ystäväkseen, ovat hyljänneet ja sysänneet minut kurjuuteen ja minun kanssani tämän onnettoman pojan; mutta ne, vaimo, jotka sen ovat tehneet, jotka näin ovat rikkoneet, heille kaikille…"
"Älä kiroo heitä!" keskeytti Kasana häntä hehkuvin poskin.
Mutta Josua ei välittänyt hänen pyynnöstään, vaan huusi: "Olisinko minä mies, jos minä unohtaisin kostaa?"
Silloin tarttui tuo nuori vaimo tuskallisena hänen käsivarteensa ja puhui: "Kuinka saattaisitkaan hänelle anteeksi antaa? Kuitenkaan ei sinun pidä kirota häntä, sillä rakkaudesta minuun tuli isäni viholliseksesi. Tunnethan hänet ja hänen kunnon verensä, mikä helposti vie hänet liiallisuuksiin, huolimatta hänen ijästään. Minulle vaikeni hän, mitä hän pitää häpeänä; sillä hän näki monen minua kosivan ja minä olen hänelle kalliin aarre. Ennemmin voi farao anteeksi antaa kapinoitsijalle, kuin hän miehelle, joka halveksi minua, hänen aarrettaan. Niinkuin riivaantunut palasi hän takaisin. Jokainen sana hänen suustaan oli sadatus. Hänellä ei ollut kotonaan lepoa ja ulkonakin riehui hän samoin. Mutta vihdoin olisi hän, kuten usein ennenkin rauhoittunut, ellei joku, jonka mielessä oli vuodattaa öljyä tuleen, olisi kohdannut häntä korkean portin esikartanossa. Ylimmäisen papin puolisolta tiedän kaiken tämän; sillä häntäkin harmitti, mitä he vahingoksesi miettivät; olihan hänen herransa saanut jo kaikki toimeen pelastaakseen sinut. Hän, joka on rohkea kuin mies, oli valmis auttamaan miestään ja avaamaan sinulle vankilan portit; sillä hän ei unohda, että sinä pelastit hänen puolisonsa Libyassa. Samalla kuin sinun, piti Efraiminkin kahleet putoaman, ja kaikki oli valmiina helpoittamaan pakoanne."
"Tiedän sen", keskeytti Josua häntä synkästi, "ja isäini Jumalaa tahdon minä kiittää, jos niillä olisi väärin, joilta minä kuulin, että he sitä vahvemmin sulkisivat vankilan portit meille."
Silloin huusi tuo kaunis, levoton vaimo tulisella innolla: "Olisinko minä sitten täällä, jos niin olisi asian laita? Todella heräsi minussakin viha, niinkuin kussakin naisessa, jota rakastaja halveksii; mutta onnettomuus, johonka sinä jouduit, muutti pian kyllä vihan sääliksi ja sytytti vanhan tulen uudelleen täällä sisällä. Niin totta kuin minä toivon lempeätä tuomiota kuolon tuomio-istuimen edessä, niin totta olen viatonkin enkä ole lakannut toivomasta vapautustasi! Vasta eilen ehtoolla, kuin kaikki oli myöhäistä, kuulin Baïn hankkeet turhaan menneen. Paljon voi ylimmäinen pappi, mutta juuri sen tielle, joka liittyi isäni liittolaiseksi, ei hän mene."
"Sinä tarkoitat Siptah-prinssiä, faraon orpanaa!" huusi Josua liikutettuna. "He ovat minulle ilmoittaneet, mitä he sommittelevat hänen puolestaan. Syrialaisen Aarsun, palkkasoturein päällikön sijaan, tahtoisivat he asettaa minut, kun minä vain suostuisin antamaan heille vapaan vallan kansalaisteni yli ja luopuisin heistä, jotka ovat minun vertani. Uutta ennemmin kuolisin kaksikymmentä kertaa, ennenkuin saastuttaisin itseni sellaisella kavaluudella. Aarsu soveltuu paremmin heidän pimeille hankkeilleen, mutta vihdoin on hän pettävä heidät kaikki. Mitä minuun tulee, on prinssillä hyvä syy vihata minua."
Silloin pani Kasana kätensä suulleen, viittasi levottomasti Efraimiin ja johtajaan ja sanoi hiljaa: "Säästä isääni! Prinssi — mikä herätti hänen vihollisuuttaan sinua vastaan…"