Vielä ei ollut Josua lopettanut puhettaan, kun joukko tyhjiä vaunuja ja joutilaita aasia ilmestyi. Niiden oli määrä vastaanottaa ne verot leivässä ja jauhoissa, teuras-eläimissä ja linnuissa, viinissä ja oluessa, joita jokaisen kylän, mihinkä hallitsija marssin kestäessä tuli, oli antaminen ja mitkä jo päivää ennen olivat veronkantajille jätetyt.
Pian sen jälkeen ilmeni osasto vaunutaistelijoita. Kaksi hevosta veti pieniä kaksipyöräisiä pronssitettuja vaunuja ja kussakin seisoi sotilas ja ajaja. Vaunujen etuvarukseen oli suuria viinejä kiinnitettyinä ja sotilaat nojautuivat keihästä tai isoa jousta vasten. Vaskisuomuksiset paidat tai pehmeät panssaritakit kirjavakuosisella päällyksellä, kypäri ja vaunujen rintasuojus suojelivat vaunutaistelijoita vihollisen heittoaseilta. Hitaassa ravissa kulki tämä joukko eteenpäin, jota Josua nimitti etujoukoksi, ja sitä seurasi paljon vaunuja ja kärryjä, joiden eteen oli valjastettu hevosia, muuleja tai härkiä sekä kokonaisia laumoja kovasti kuormitettuja aasia.
Nyt näytti eno sisarensa pojalle pitkiä mastoja, tankoja ja raskaita kalliita kangaskääröjä, jotka olivat määrätyt kuninkaallisia telttoja varten ja joita vetivät monet kuormajuhdat, sekä aaseja ja kärryjä keittoneuvoineen ja kenttäpaja. Kuormaston keskellä ratsastivat harmailla elukoilla, joita nopeat ajajat seurasivat, lääkärit, vaatturit, voiteiden valmistajat, keittäjät, seppeleen sitojat, passarit ja orjat, jotka kaikki kuuluivat kuninkaan leiriin. Juuri lähdön jälkeen olivat he vielä iloisia ja seikkailun haluisia, ja joka huomasi vangit, viskasi heille egyptiläisellä tavalla purevan pilkkasanan, jota taas monet koettivat lahjalla sovittaa Toiset, jotka pysyivät hiljaisina, lähettivät niinikään heille aasinajajilla muutamia hedelmiä ja vähän lahjoja; sillä joka tänään vielä oli vapaa, hän voi jo huomenna olla näiden kurjien seurakumppani. Johtaja salli sen tapahtua, ja kun eräs ohikulkeva orja, jonka Josua oli myynyt hänen epärehellisyytensä vuoksi, huusi Hosea-nimeä sekä osoitteli häntä iljettävällä käytöksellä, tarjosi tuo hyväsydäminen, raaka mies loukatulle viiniryypyn omasta pullostaan.
Efraim, joka oli jalkaisin vaeltanut Succothista Tanikseen sauva kädessä ja vähäisellä repulla, mikä sisälsi leipää, kuivaa lampaanlihaa, rettikaa ja taatelia, lausui ihmetyksensä noista lukemattomista ihmisistä ja tavaroista, joita yksi ainoa henkilö tarvitsi mukavuudekseen, sekä vaipui sitten jälleen mietintöihinsä, kunnes hänen enonsa herätti hänet uusilla selityksillä.
Niin pian kuin leirikuormasto oli kulkenut ohitse, tahtoi vankien johtaja antaa vankien lähteä, mutta "teiden avaajat", jotka kulkivat niiden joutsimiesten edellä, jotka nyt seurasivat, kielsivät sen häneltä, koska ei vankien sopinut sekaantua sotilaihin. Sentähden jäivät he kummulleen ja katselivat yhä vielä ohikulkevia.
Joutsimiehiä seurasivat raskasaseiset niin suurilla kilvillä paksusta eläimen nahasta, että ne ulottuivat pitkänkin miehen jaloista rintaan saakka, ja nyt kertoi Hosea nuorukaiselle, että kilvet asetetaan ehtoolla yhteen ja siten ympäröidään kuninkaallinen leiri niinkuin aitauksella. Paitsi tätä puolustusasetta oli raskasaseisella vielä keihäs, lyhyt, väki puukon tapainen miekka tai käyräsapeli, ja kun tätä aseellista joukkoa seurasivat linkoojat, puhui Efraim ensi kerran kysymättä ja vakuutti, että lingot, joita paimenet olivat opettaneet häntä valmistamaan, olivat paljon paremmat kuin sotilasten, ja enon kehoittamana kertoi hän niin elävästi, että nuo hänen sivullaan lepäävät vangitkin kuuntelivat häntä, kuinka hän oli onnistunut linkokivellä tappamaan ei ainoastaan shakaaleja, susia ja pantteria, vaan haukkojakin. Sillä välin kyseli hän lippujen merkitystä ja erityisten joukkojen nimiä.
Monet tuhannet olivat jo kulkeneet heidän ohitsensa, kun uusi joukko vaunutaistelijoita näyttäytyi ja vankien johtaja huusi: "Hyvä Jumala! Molempain maailmain herra! Elämänsä kukoistakoon! Onnea ja terveyttä!" Samalla vaipui hän rukoilevasti polvilleen ja vangit laskeutuivat niinikään alas suudellakseen maata ja olivat valmiit seuraamaan vartijan käskyä ja oikeaan aikaan yhtymään huutoon: "Eläköön, onnea ja terveyttä!"
Mutta heidän oli kauvan odottaminen, ennenkuin tuo odotettu ilmestyi, sillä vaunutaistelijain mentyä ohitse tuli henkivartijasto, muukalaisia palkkasoturia, omituisilla kypärätöyhdöillä ja suuremmilla miekoilla, jalkasin, ja niiden takana nähtiin vasta monilukuisia jumalan kuvia sekä sitten suuri joukko pappeja ja viuhkankantajia. Heitä seurasivat taaskin henkivartijat ja sitten vasta tuli farao saattojoukkoineen. Heidän edellään ajoi ylimmäinen pappi Baï kullatuissa sotavaunuissa, joita komeat ruskeat hevoset vetivät. Hän, joka jo ennen oli ollut päällikkönä sodassa, oli ruvennut tämän Jumalien käskemän vainoretken johtajaksi ja kantoi tosin papillista pukua, mutta myöskin sotapäällikön kypärää ja sotatapparaa. Vihdoin, hänen ajopeliensä takana, tuli farao itse; mutta hän ei mennyt kuten hänen sotaiset esi-isänsä sotavaunuissa taisteluun, vaan kannatti ennemmin itseään valta-istuimella. Auringon poltolta suojeli häntä ylhäältäpäin komea katos ja sivuilta nuo pitkissä tangoissa kiinnitetyt suuret ja taajat ympyriäiset strutsisulan viuhkat, joita erityiset palvelijat liehuttelivat.
Sittenkun Menephtah oli jättänyt taaksensa kaupungin ja voittoportin ja joukon riemuitsevat huudot olivat lakanneet pitämästä häntä hereillä, oli hän nukkunut, ja viuhkoista syntyvät varjot olisivat kätkeneet hänen muotonsa ja kasvonsa vangeilta, elleivät heidän huutonsa olisi olleet liian äänekkäät häntä herättämään ja saattamaan hänet kääntämään päänsä huutaville miehille. Mutta hänen kätensä armollinen liikunto osoitti, että hän oli luullut heidät muiksi kuin vangeiksi, ja ennenkuin vielä onnettomien huudot olijat vaijenneet, sulki hän taaskin silmänsä.
Efraimin äänetön miettiminen oli nyt muuttunut vilkkaimmaksi osanottavaisuudeksi, ja kun kuljetettiin ohitse kuninkaan tyhjiä kultaisia taisteluvaunuja, joiden edessä kauniimmat hevoset hyppelivät, kuin hän koskaan oli nähnytkään, purskahti hän äänekkääsen ihmettelyyn.