"Kahleet eivät enään rasita meitä, ja kuinka voisin vihata häntä, joka meidät vapautti niistä?"
"Ole Kasanalle kiitollinen", kuiskutettiin hiljaa takaisin, "mutta vihaa hänen kansaansa."
Silloin kuuli Josua, kuinka nuorukainen kierteli itseään kuopassaan ympäri ja kuinka hän syvästi hengitti ja ähki.
Oli yli puoliyön, kasvava kuu seisoi korkealla taivaalla ja uneton vanhempi mies ei lakannut kuuntelemasta nuorukaista, mutta tämä lepäsi hiljaa, vaikka uni häneltä pakeni ja hänen sijaltaan kuului ääni ikäänkuin kiristeleisi hän hampaitaan. Taikka olivatko hiiret eksyneet näille kuiville, kovaa ruskeata ruohoa kasvaville paikoille, suolakorppujen ja autioiden mättäiden välille, nakertaen vankien kovaa leipää?
Sellainen kiristeleminen ja nakertaminen häiritsee unen siltäkin, joka sitä halajaa, mutta Josua tahtoi pysyä hereillä aukaistakseen tuon sovaistuneen silmät; mutta turhaan hän odotti elonmerkkiä sisarensa pojassa.
Vihdoin yritti hän laskea kätensä nuorukaisen olkapäälle, mutta ei tehnyt kumminkaan sitä, huomattuaan kuunvalossa, kuinka Efraim nosti toista käsivarttaan, vaikka ennen, hänen levolle laskettuaan, molemmat kädet olivat lujemmin sidotut yhteen kuin ennen.
Josua tiesi nyt, että nuorukaisen terävät hampaat, jotka olivat nakertaneet siteet poikki, olivat aikaansaaneet tuon äänen, mikä äsken oli häntä hämmästyttänyt, ja oitis ojensi hän itsensä suoraksi ja katsahti ensin ylös ja sitten ympärilleen.
Henkeään pidättäen seurasi tuo vanhempi mies nuorukaisen yritystä ja hänen sydämensä alkoi sykkiä levottomasti. Efraim mietti pakoa ja ensimäinen askel pakoon oli jo onnistunut! Onnistukoon hänelle seuraavatkin! Mutta hän pelkäsi, että tuo vapautettu tulisi valitsemaan huonon tien. — Tämä nuorukainen oli hänen rakkaan sisarvainajansa ainoa poika, orpopoika, ja sentähden ei hän ollut koskaan saanut nauttia niitä opetuksia, jotka vain äiti voi antaa ja joita uppiniskainen, nuori mieli ainoastaan häneltä ottaa vastaan. Vieraat kädet olivat sitoneet tuon nuoren puun sauvaan ja se oli suoraan kasvanut, mutta äidinrakkaus olisi jalostuttanut sen huolellisesti valituilla keinoilla. Hän oli kasvanut toisen lieden äärellä kuin vanhempien, ja kuitenkin on tämä ainoa oikea koti nuorisolle. Ihmekös sitten, että hän tunsi itsensä vieraaksi omiensa luona?
Sellaisissa ajatuksissa valtasi Josuan syvä sääli ja lisäksi tieto, että hän oli suuressa velassa tälle nuorukaiselle, joka hänen tähtensä, tuodessaan hänelle sanoman, oli joutunut niin suureen onnettomuuteen. Mutta vaikka hän halusikin varoittaa häntä vielä kerran kavalluksesta ja uskollisuuden rikoksesta, ei hän kuitenkaan sitä tehnyt pelosta täten ilmaisevansa hänen aikeitansa. Kukin ääni voi herättää vartijan huomion ja hän otti niin elävästi osaa vapautusyritykseen, ikäänkuin olisi Efraim alkanut sen hänen kehoituksestaan.
Sentähden valvoi hän häntä, vaivaamatta häntä varoituksillaan; olihan elämä opettanut häntä, että hyvää neuvoa useammin ylönkatsotaan kuin noudatetaan ja että ainoastaan oma kokemus on parhain opettaja.